Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL:n Tilannekatsaus koronaviruksesta -verkkosivu uudistuu – seurannan painopiste koronarokotusten edistymiseen

Jaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Tilannekatsaus koronaviruksesta -verkkosivu uudistuu. Torstaista 30. syyskuuta alkaen tilannekatsauksen seurannan painopiste siirtyy koronaviruksen tapausmääristä rokotuskattavuuteen ja vakavien tautitapausten määrän seurantaan.

”Vastedes sivulla julkaistaan koronaan liittyviä tietoja, jotka parhaiten kuvaavat epidemian tämänhetkistä tilannetta. Taustalla on rokotettujen määrän kasvu sekä päivitetty hybridistrategia, jonka hallitus hyväksyi syyskuun alussa”, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.

Tilannekatsausta on päivitetty verkkoon keskiviikkoisin, mutta tästä viikosta eteenpäin katsaus julkaistaan joka torstai-iltapäivä. Katsaus löytyy THL:n sivuilta samasta paikasta ja verkko-osoitteesta kuin aiemmin.

Uudistettu tilannekatsaus koronaviruksesta -verkkosivu sisältää tietoa muun muassa koronarokotusten viikkoraportoinnista, jossa kerrotaan 12 vuotta täyttäneiden rokotuskattavuuden kehittymisestä viikon ajalta. Tämän lisäksi verkkosivulla on tietoa koronaviruksen ilmaantuvuudesta sekä koronaviruksen jätevesiseurannasta.

Tilannekatsauksessa esitetyt tiedot epidemiatilanteesta pohjautuvat THL:n tuottamaan viikoittaiseen, syyskuussa uudistettuun tilannearvioraporttiin ja sen seurantamittaristoon. Seurantamittaristoa on muutettu rokotuskattavuuden kasvun ja sen myötä muuttuneen epidemian kulun takia.

Ajankohtaiset tiedot löytyvät vastedeskin koronakartasta tai COVID-19-rokotusten edistyminen -sivustolta

Tilannekatsauksessa ei enää raportoida muun muassa koronavirustartuntojen päivittäistä määrää tai alueellista tilannearviota, koska nykyisessä epidemiatilanteessa ne eivät ole olennaisia mittareita. Tieto koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa olevista päivittyy koronakartalle maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tiedot todetuista tartunnoista ja testatuista näytteistä päivittyvät koronakartalle lokakuusta lähtien vain arkipäivisin, ei enää viikonloppuisin. Tiedotamme koronakartan päivitysaikataulun muutoksesta viimeistään torstaina.

THL raportoi myös koronarokotusten edistymisestä, kuten rokotuskattavuudesta ja annettujen rokoteannosten lukumääristä, päivittäin COVID-19-rokotusten edistyminen -sivustollaan.

Tilannekatsaus koronaviruksesta

Toimintasuunnitelma COVID-19 -epidemian hillinnän hybridistrategian toteuttamiseksi 2021–22

Hybridistrategian seurantaraportit

Hallitus hyväksyi uudistetun hybridistrategian

Lisätietoja

Mika Salminen
Johtaja
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Koronapassin lukijasovellus nyt saatavissa sovelluskaupoista toiminnanharjoittajien ja tapahtumien järjestäjien käyttöön15.10.2021 17:10:26 EEST | Tiedote

Eduskunta on hyväksynyt valtioneuvoston esityksen koronapassin käyttöönotosta Suomessa. Suomessa koronapassina toimii EU:n koronatodistus, joka on saatavilla Omakannasta tai tarvittaessa terveydenhuollosta tulosteena. EU:n koronatodistukseen sisältyy kolme todistusta: todistus koronarokotuksesta, todistus koronatestituloksesta tai todistus sairastetusta koronasta. Koronatodistus luetaan sovelluksella, joka ei kerää tai tallenna todistusten tietoja eikä se näytä terveystietoja. Lukijasovellus on tarkoitettu toiminnanharjoittajien, kuten ravintoloiden, yökerhojen, yleisötilaisuuksien sekä muiden tapahtumajärjestäjien käyttöön. Sovellus antaa välittömästi tuloksena joko vihreän eli hyväksynnän tai punaisen eli hylkäämisen. Hyväksytyn tuloksen yhteydessä ruudulle tulee näkyviin myös henkilön nimi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vastaa koronatodistuksen QR-koodin lukijasovelluksen teknisestä toteutuksesta STM:n rahoituksella ja ohjaamana. Sovelluksen teknisestä kehityksestä vastaa S

Kiireettömään sairaalahoitoon yli puoli vuotta jonottaneiden määrä on vähentynyt viime vuodesta8.10.2021 08:55:00 EEST | Tiedote

Kiireettömään sairaalahoitoon yli puoli vuotta jonottaneiden määrä on vähentynyt useilla tuhansilla viime vuodesta. Vuoden 2020 elokuussa yli puoli vuotta odottaneita oli 17 728, kun heitä oli 9 539 elokuussa 2021. Terveydenhuoltolain mukaan hoito on aloitettava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu. Kaikkiaan hieman yli 140 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömään sairaalahoitoon elokuun 2021 lopussa. Kiireetöntä sairaalahoitoa odottavien potilaiden kokonaismäärä lähti lievään laskuun vuoden 2020 lopussa. Suurimmillaan määrä oli joulukuussa 2020, jolloin reilut 141 000 ihmistä odotti pääsyä hoitoon. ”Koronaepidemia on hidastanut hoitoonpääsyä. Erityisesti yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden hoitoonpääsyä on pyritty nopeuttamaan. Tässä on myös onnistuttu hyvin. Uusia potilaita tulee kuitenkin koko ajan lisää, ja uudetkin potilaat on hoidettava heidän hoidon tarpeensa kiireellisyyden mukaan ”, kertoo kehittämispäällikkö Pia Tuominen. ”Lisäksi henkilökuntapula se

THL ohjeistaa tarjoamaan alle 30-vuotiaille miehille vain Comirnaty-koronarokotetta – Spikevaxin yhteyttä sydänlihastulehdukseen arvioidaan7.10.2021 18:05:43 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa kuntia tarjoamaan alle 30-vuotiaille miehille ja pojille toistaiseksi ainoastaan Biontech-Pfizerin Comirnaty-koronarokotetta. Pohjoismaisen seurantatutkimuksen mukaan sydänlihastulehduksia ilmenee suhteellisesti enemmän Modernan Spikevax-rokotteen kuin Biontech-Pfizerin Comirnatyn saaneilla ja riski saada sydänlihastulehdus rokotuksen jälkeen on nuorilla miehillä suurempi kuin naisilla. Tutkimuksen mukaan koronarokotettujen sydänlihastulehdukset ovat ylipäätään harvinaisia. Sydänlihastulehduksia ilmenee jatkuvasti erilaisten infektioiden seurauksena myös rokottamattomilla. Rokotuksen jälkeen havaittuja sydänlihastulehduksia on todettu eniten nuorilla miehillä kahden viikon sisällä toisen mRNA-rokoteannoksen saamisesta. Riski on naisilla ja vanhemmilla miehillä huomattavasti pienempi kummankin mRNA-rokotteen kohdalla. Spikevaxia voidaan THL:n ohjeistuksen mukaan tarjota kaikille 30 vuotta täyttäneille sekä alle 30-vuotiaille naisille. Com

Rokottamattoman riski joutua sairaalaan on todellinen – vain rokote suojaa vakavalta koronavirustaudilta, kun yhteiskunta avautuu6.10.2021 16:00:25 EEST | Tiedote

Valtaosa koronatapauksista sekä koronan takia sairaala- tai tehohoidossa olevista potilaista on tällä hetkellä rokottamattomia. Vain hyvin pieni osuus sairaalahoitoon joutuneista tulee rokotettujen suuresta joukosta. Rokottamattoman riski joutua sairaalahoitoon on moninkertainen täyden rokotussarjan saaneihin verrattuna ja 50–79-vuotiailla rokottamattomilla sairaalahoitoon joutumisen riski onkin jopa 18-kertainen.

Vierastyöläisillä todettu koronatartuntaryppäitä – tartuntojen estäminen vaatii tehokasta testausta ja rokotuksia5.10.2021 09:16:44 EEST | Tiedote

Useammalla paikkakunnalla on todettu koronatartuntoja hiljattain Suomeen saapuneilla vierastyöläisillä. Osa tartunnan saaneista on joutunut sairaala- tai tehohoitoon. Töihin saapuneet vierastyöläiset asuvat usein yhteismajoituksissa ja kulkevat yhteiskuljetuksilla, mikä tekee tartuntaketjujen katkaisusta sekä sopivien eristys- ja karanteenitilojen järjestämisestä vaikeaa. Rokotteet ovat paras keino ehkäistä paikallisia tartuntoja Työntekijöiden työturvallisuudesta huolehtiminen on aina työnantajan vastuulla. Turvallisten työolojen varmistamisen lisäksi työnantajien kannattaa kannustaa työntekijöitään ottamaan koronarokote sekä käymään testeissä vähäisistäkin oireista. Suomeen töihin saapuvat henkilöt voivat saada koronarokotteen työskentelykunnassaan. Tartuntaryppäät saadaan parhaiten hallintaan tehokkaalla testauksella työpaikoilla. Hyviä kokemuksia on saatu työnantajien järjestämästä ja paikallisten viranomaisten tukemasta testauksesta sekä säännöllisistä seulonnoista antigeeni- tai

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme