KOVA ry

Tiedote: Asumisneuvonta ehkäisee vuokravelkoja ja häätöjä

12.7.2022 07:00:00 EEST | KOVA ry | Tiedote

Jaa
Pienentynyt tulotaso ja siten heikentynyt toimeentulo voivat aiheuttaa haasteita myös asumiseen liittyviin kustannuksiin, erityisesti vuokran maksamiseen. Mikäli vuokralainen ei kykene maksamaan vuokriaan tai käyttövastikkeitaan, voi lopputuloksena olla vuokralaisen vuokrasopimuksen purku ja häätö asunnosta.

Ulosottolaitoksen 15.2.2022 julkaiseman tilaston mukaan vuonna 2021 häätöjä toimitettiin noin 3 800 kappaletta, mikä on vuoteen 2020 verrattuna lähes kuusi prosenttia enemmän. KOVAn jäsenyhteisöissä toteutuneiden häätöjen määrä on tästä huolimatta kuitenkin hyvin alhainen; vuonna 2021 toteutuneet häädöt ovat noin 0,5 prosenttia suhteessa asuntokantaan ja 0,3 prosenttia suhteessa asukasmäärään. KOVAn jäsenistössä noin 85 prosenttia häädöistä johtui vuokra- sekä käyttövastikeveloista. KOVAn jäsenistössä häädöt ovat myös kokonaisuudessaan olleet erittäin vähäisiä suhteessa markkinaehtoisten toimijoiden häätöihin.

- Vaikka häätöjä laitetaankin vireille melko pienellä kynnyksellä, on toteutuneita häätöjä jäsenistössämme hyvin vähän. Kohtuuhintaisen asumisen toimijat tekevätkin kaikkensa, että mahdollisissa asumisen ongelmatilanteissa häätö olisi aina se viimesijaisin toimenpide. He tekevät kaikkensa, että jokaisella olisi koti, jossa viettää hyvää elämää, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen toteaa.

Asumisneuvonnan merkitys korostuu

Asumisneuvonnalla voidaan ehkäistä vuokrarästejä sekä vähentää paitsi häätöjä, myös yhteisön kustannuksia. KOVA pitää asumisneuvonnan ennaltaehkäisevää roolia tärkeänä, ja kannattaa tulevaa asumisneuvonnan lakisääteistämistä. Asumisneuvonnalle on varattava riittävät resurssit, ja asumisneuvonnan saatavuutta tulee parantaa entisestään.

Asumisneuvonta keskittyy KOVAn jäsenistössä erilaisiin asumisen ongelma- tai häiriötilanteisiin. Jäsenyhteisössä asumisneuvonnan tarjoaminen koetaankin hyvin hyödylliseksi sekä asukkaan että yhteisön kannalta. Tavoitteena on, että asumisneuvonnan avulla häätöjä voitaisiin ennaltaehkäistä, ja asukas pystyisi elämään sujuvaa ja toimivaa arkea.

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman mukaan asumisneuvonnan saatavuuden parantamiseksi siitä tehdään lakisääteistä ja siihen osoitetaan riittävät resurssit. Lisäksi asumisneuvontaa tulee olla saatavilla kaikissa asumismuodoissa.

- Valitettavasti asumisneuvonnan lakisääteistäminen jää tällä tietoa toteuttamatta, vaan sitä kehitetään ja laajennetaan kokeilulailla. Myös asumisneuvonnan resurssit näyttävät jäävän liian pieniksi. Vaikka laajentaminen on itsessään myönteinen asia, lakisääteisyys on paras tae toteuttaa ja kehittää asumisneuvontaa, Parkkonen jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

KOVA ry
KOVA ry
Yliopistonkatu 5
00100 Helsinki

https://www.kovary.fi

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.

KOVAlla on 140 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä lähes 350 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KOVA ry

KOVA: Suomen kohtuuhintaiset asuntotoimijat ovat Pohjoismaiden varautuneimpia30.4.2026 05:30:00 EEST | Tiedote

Suomen kohtuuhintaisen asumisen toimijat ovat Pohjoismaiden parhaiten varautuneita erilaisiin kriiseihin. Syksyllä 2025 toteutettu pohjoismainen varautumiskysely osoittaa, että Suomen valmiuden taso on muita Pohjoismaita korkeampi, ja Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n jäsenet toimivat vertailukohtana Pohjoismaiden kohtuuhintaiselle asuntosektorille. Suomessa kohtuuhintainen asuminen on kiinteä osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta, mutta kehittämistyötä tarvitaan edelleen erityisesti valmiussuunnitelmien laadinnassa ja asukasviestinnässä.

KOVA: Kohtuuhintainen asuminen ei ole vapaarahoitteisen asumisen alhon syynä24.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Tänään 24.4.2026 kevätkokoukseensa kokoontuneet Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenet kommentoivat viime aikoina käytyä asuntopoliittista keskustelua toteamalla, että kohtuuhintainen asuminen ei ole vapaarahoitteisen asumisen alhon syytä. Osa keskustelijoista on katsonut, että vapaarahoitteisen asuntokannan ongelmat, erityisesti tavanomaista matalammat käyttöasteet, vapaarahoitteisen asuntojen ylitarjonta, asuntojen hintojen lasku ja uuden asuntotuotannon vähäisyys johtuisivat kohtuuhintaisesta asumisesta ja asuntotuotannosta. Väitteet ovat vailla todellisuuspohjaa ja vaikuttavat populistisilta heitoilta, joilla syyllistä pyritään löytämään muualta kuin omasta toiminnasta.

KOVA esittää hallitukselle kasvutoimia kehysriiheen – tavoitteena uudis- ja korjausrakentamisen kasvu20.4.2026 09:57:17 EEST | Tiedote

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry ehdottaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäämistä sekä korjausrakentamisen tukemista pääministeri Petteri Orpon hallituksen kehysriiheen 21.-22.4.2026. Hallitus päättää kehysriihessä myös toivottavasti kasvutoimista talouden vauhdittamiseksi. KOVAn molemmat ehdotukset tarjoaisivat lisää töitä rakennusalalle sekä vauhdittaisivat kohtuuhintaista asuntotuotantoa ja tukisivat vihreää siirtymää kiinteistöalalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye