Tammi

Tiedote: Meiju Suvas kertoo villistä ja vakaasta elämästään syksyllä 2023

Jaa

Tammi julkaisee Meiju Suvaksen elämäkerran elokuussa 2023. ”Meiju – Villi ja vakaa” teoksen kirjoittaa Mari Koppinen.

Lämmin, rempseä ja kipeäkin tositarina kertoo siitä, kuinka Meijusta tuli koko kansan rakastama iskelmätähti. Nuori Meiju Suvas astui yleisön eteen Suosikki-lehden järjestämässä kilpailussa 1980-luvun alussa, eikä paluuta enää ollut. Sydämessä myrskysi.

Meiju on kertomus siitä, kuinka musiikki ja keikkaelämä veivät mukanaan turvattua lapsuutta Pohjois-Helsingin Tapanilassa eläneen tytön. Työt Frederikin taustalaulajana jäivät, kun ensimmäinen hitti valloitti Suomen ja teki Meijusta tähden. Yhtäkkiä Meiju Suvaksesta oli tullut Suomen suosituin laulaja ja diskoiskelmän moderni tulkki, jonka hittien (Tahdon sinut, Oot paha, Tää onnea on) konesoundit muuttivat suomalaista iskelmää peruuttamattomasti. Eikä 1990-luvun musiikista voisi puhua ilman jättihittiä Pure mua, joka nosti Meijun takaisin valokeilaan. Musiikkihistorian ohella teos on tarina suurista pettymyksistä, rakkaudesta, äitiydestä, sitkeydestä, elämänilosta sekä urasta, joka on jatkunut menestyksekkäänä jo yli 40 vuotta.

 ”Upealla esiintymisellään, tarttuvilla hiteillään ja vastustamattomalla karismallaan Meiju Suvas hurmaa yleisön ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kiinnostavan musiikillisen aikamatkan lisäksi kirjassa on läsnä Meijun eloisuus, aitous ja rohkeus – tarina, joka ei jätä kylmäksi,” toteaa Tammen tietokirjallisuuden kustantaja Kati Lampela.

Mari Koppinen on helsinkiläinen musiikkiin erikoistunut toimittaja. Hän on aiemmin kirjoittanut kirjat Minä olen Anna puu (WSOY) sekä Jari Sillanpää: Paljaana (Tammi).

Arvostelukappale- ja haastattelupyynnöt:

Tammi, viestintäpäällikkö Ina Westman, ina.westman(at)wsoy.fi

Avainsanat

Kuvat

Lataa
Meiju Suvas ja Mari Koppinen. Kuvaaja: Jouni Harala.
Meiju Suvas ja Mari Koppinen. Kuvaaja: Jouni Harala.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tammi
Tammi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 HELSINKI

010 5060 300http://www.tammi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tammi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme