Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL rySähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry

Tiesitkö vastaavasi kodin sähköturvallisuudesta?

Jaa
Onko kodissasi rikkinäisiä pistorasioita? Laukeavatko sulakkeet usein? Tunnetko palaneen muovin käryä? Siriseekö sähkökaappi tai valaisinkytkin? Nousevatko karvat pystyyn tai saatko pieniä sähköiskuja sähkölaitteesta?
Pistorasian asennus on ammattilaistyötä.
Pistorasian asennus on ammattilaistyötä.

Moni on tottunut näihin kodin sähkövioista kieliviin oireisiin. Saatetaan vaikkapa ajatella kaiken olevan hyvin, kunhan vain muistetaan olla koskettamatta samanaikaisesti lieteen ja metalliseen tiskipöytään. Tällaisessa asenteessa ja toimintatavassa voi olla kyse jopa lain rikkomisesta. Ennen kaikkea kyse on oman ja kanssa-asujien turvallisuuden vaarantamisesta.

Sähkökeskuskin asukkaan vastuulla

Sähköturvallisuuslaki määrää rangaistuksen uhalla, että sähkölaitteiston haltijan eli esimerkiksi asunnon omistajan, velvollisuus on huolehtia sähkölaitteiston turvallisuudesta. Tämä koskee ennen kaikkea kiinteitä sähköasennuksia, myös sähkökeskuksia. Vuokralaisella on velvollisuus ilmoittaa sähkövioista omistajalle, jolla puolestaan on velvollisuus korjauttaa viat kiinteissä sähköistyksissä.

Asunnon haltija on harvoin sähköalan ammattilainen. Hän on sähköturvallisuuslaissa mainittu maallikko, joka ei tunne sähkön vaaroja ja saattaa jopa vähätellä niitä.

Maallikon ei voi olettaakaan tuntevan sähköstandardeja. Silti jokaisen aikuisen ihmisen tulisi tunnistaa vaara, jos sähkölaitteisto alussa kuvatusti oireilee.

Vikatilanteessa sähköt heti pois päältä

Jos havaitset käryä, valokaarta tai sähköiskun, erota heti sen aiheuttava laite pistorasiasta. Maallikko saa myös kytkeä pois sähkökeskuksen sulakkeen tai johdonsuojakatkaisijan esimerkiksi kattovalaisimen välkkyessä, jos vikaantuneen laitteen sähkönsyöttöä ei saa muuten katkaistua helposti.

Välittömässä vaarassa eli hätätilanteessa, jossa tilanne on edennyt tulipaloksi tai ihminen – tai lemmikkieläin - on sähköiskun seurauksena vahingoittunut, on katkaistava kaikki sähköt keskuksen pääkytkimestä. Samalla sammuvat valot, joten osuva paikka paristokäyttöiselle käsivalaisimelle on sähkökeskuksen luona.

Parasta on kutsua sähköasentaja paikalle jo heti sähköjen vikaantumisoireiden ilmetessä. Jos kiinteistön tai huoneiston haltija on epävarma sähköturvallisuuden toteutumisesta, sähköasentajalla voi teettää sähköistyksen kuntokartoituksen.

Pätevyydet ja urakointioikeudet omaavien sähköasennusyritysten yhteystietoja voi hakea valtakunnallisesta Löydä sähkömies -palvelusta. Palvelussa mukana olevat sähköurakoitsijat ovat kaikki Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n jäseniä.

Kuka on sähkölaitteiston haltija?

Sähkölaitteiston haltija on taho, jonka vakituisessa käytössä sähkölaitteisto on. Yleensä haltija on omistaja tai vuokralainen. Laitteiston haltijan pitää mm. huolehtia siitä, että sähköjärjestelmän kuntoa ja turvallisuutta tarkkaillaan ja että havaitut puutteet ja viat poistetaan riittävän nopeasti. Niinpä esim. asunnon vuokrauksessa asunnon kunnon valvonta – ml. sähkölaitteistot – ja vioista ilmoittaminen omistajalle tai huoltoyhtiölle on vuokralaisen velvollisuus. Sähkölaitteisto osana asuntoa on siis myös vuokralaisen vastuulla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sähköturvallisuudesta ja haltijan vastuusta:
- Tekninen asiantuntija Matti Orrberg, Sähköinfo Oy, matti.orrberg@sahkoinfo.fi, puh. 09 547 610


Lisätietoja Löydä sähkömies -hakupalvelusta:
- Viestintäjohtaja Paula Ihamäki, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, paula.ihamaki@stul.fi, puh. 041 451 5482

Kuvat

Pistorasian asennus on ammattilaistyötä.
Pistorasian asennus on ammattilaistyötä.
Lataa
Vanha sähkökeskus, kuva Kari Heikkilä
Vanha sähkökeskus, kuva Kari Heikkilä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry
Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry
Harakantie 18 b
02601 Espoo

09 547 610http://www.stul.fi

Löydä sähkömies on sähköistysalan järjestöjen yhdessä kehittämä ja tarjoama palvelu, josta voi hakea sähköisen talotekniikan ammattilaisten yhteystietoja. Kaikki palvelussa mukana olevat sähköasennusyritykset ovat Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n jäseniä. Palvelun tavoitteena on parantaa suomalaisten kotien energiatehokkuutta, sähköturvallisuutta ja toimivuutta.
www.loydasahkomies.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry

Talotekniikkaliitto vaatii EU:lta panostuksia energiatehokkuuteen, sähköistymiseen ja korjausrakentamiseen6.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

9. kesäkuuta pidettävissä eurovaaleissa äänestetään uudet Euroopan parlamentin jäsenet, jotka ovat tehtävässään vuoteen 2029 asti. Tämän vuosikymmenen aikana Euroopan unionissa ratkaistaan useita ilmastonmuutokseen ja energiatehokkuuteen liittyviä haasteita. Talotekniikkaliitto osallistuu keskusteluun ja tarjoaa eväitä päätöksentekoon julkaisemalla eurovaalitavoitteensa. Talotekniikkaliitto on myös esitellyt tavoitteitaan puolueiden eurovaaliehdokkaille kuten Susanne Päivärinnalle (kok), Katri Kulmunille (kesk) ja Ari Koposelle (ps).

Kehysriihessä voidaan tukea talotekniikan uutta kasvua12.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Rakennus- ja talotekniikka-alan taloudellinen potentiaali on merkittävä. Esimerkiksi talotekniikka-ala on markkina-arvoltaan vuositasolla noin 6,5 miljardia euroa. Talotekniikkaliiton toteuttaman kevään suhdannekyselyn mukaan tällä hetkellä hankealoitukset viivästyvät, tilauskannat laskevat, tarjouspyynnöt vähenevät ja kannattavuudet heikkenevät. Suhdannekyselyn perusteella uudisrakentaminen ja korjausrakentaminen vajoavat molemmat samaan aikaan. Sähkö- ja lvi-urakoitsijat sekä sähkösuunnittelijat pelkäävät, että vaikein aika on vielä edessä.

Talotekniikka-ala: Hankealoitusten viivästyminen, tilauskannan heikkeneminen sekä korjausrakentamisen laskuvire vaativat välittömiä tukitoimia14.3.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Asuntorakentamisen hyytyminen jatkuu ja asuntoaloitukset ovat jäämässä historiallisen alhaiselle tasolle huolimatta mm. hallituksen lisäämistä korkotukivaltuuksista Ara-asuntotuotannolle. Alan pinnalla pitäminen jää korjausrakentamisen harteille, jotka ilman tarvittavia tukitoimia, ovat vaarassa kaventua. Nyt tarvitaan hallitukselta konkreettisia tukitoimia huhtikuun kehysriihestä, jotta korjausrakentaminen kantaa ja työllistää.

EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin hyväksyminen on voitto modernille talotekniikalle13.3.2024 13:01:39 EET | Tiedote

Talotekniikkaliitto on tyytyväinen, että EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivi on hyväksytty europarlamentissa 12.3.2024 äänin 370 puolesta, 199 vastaan. Olimme yhteydessä suomalaisiin meppeihin siitä, että esitys direktiivistä kannattaa hyväksyä. Euroopan neuvosto hyväksyy vielä muodollisesti rakennusten energiatehokkuusdirektiivin laiksi huhtikuussa ja direktiivin kahden vuoden saattamisaika osaksi jäsenmaiden kansallista lainsäädäntöä käynnistyy kesällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye