Tietojärjestelmähäiriöistä on otettu opiksi
11.1.2019 10:21:32 EET | HUS | Tiedote
Onnettomuustutkintakeskus julkaisi 11.1.2019 tutkintaselostuksen HUSissa marraskuussa 2017 tapahtuneista tietojärjestelmähäiriöistä. HUSissa oli 7.-8.11.2017 laaja tietoliikenteen häiriötilanne, joka vaikutti muun muassa potilastietojärjestelmien toimintaan.
- Tilanne oli vakava ja vaikutusalue oli laaja. Sairaaloiden toimintaa kyettiin pääosin jatkamaan, vaikka osa ajanvarausvastaanotoista jouduttiin perumaan. Tilanne pysyi hallinnassa ja henkilökunta toimi ohjeistuksen mukaisesti, sanoo HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.
Tapahtuneesta on kulunut runsas vuosi. Tapahtuneen jälkeen myös HUSissa tehtiin selvityksiä ja käynnistettiin toimintavarmuutta parantavien toimenpiteiden tekeminen. Myös valmiutta vastaavien ongelmien kohtaamiseen on parannettu.
Henkilökunnan kanssa on käyty läpi jatkuvuussuunnitelmia. Uuden potilastietojärjestelmä Apotin suunnittelussa ja ohjeistuksessa on huomioitu tapahtumasta saatuja oppeja. HUS Tietohallinnossa on uusittu toimintaprosesseja, ohjeistusta ja tekniikkaa. Nykyisen potilastietojärjestelmä Uranuksen valvontaa on tehostettu. Käyttöön on otettu uudet runkokytkimet ja tietoliikennekokoonpanoihin on tehty muutoksia.
- On hyvä, että tutkinnan kohteeksi on otettu tietojärjestelmähäiriö, sillä vastaavat häiriöt ovat yhteiskunnan elintärkeissä toiminnoissa valitettavasti mahdollisia myös jatkossa. Avoimuus tällaisten ongelmien syistä ja vaikutuksista on tärkeää, jotta samanlaiset ongelmat voidaan välttää muualla, sanoo HUSin turvallisuus- ja valmiusjohtaja Aaro Toivonen.
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt: mediapuhelin 050 427 2875
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 23 mars19.3.2026 15:07:44 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 23 mars 2026 för att behandla och underteckna bokslutet för 2025. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 23.3.19.3.2026 15:07:44 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 23.3.2026 käsittelemään ja allekirjoittamaan vuoden 2025 tilinpäätöksen. Kokouksen esityslistan voi lukea täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
HUS-sammanslutningens styrelse behandlade de oreviderade bokslutsuppgifterna för år 20252.3.2026 12:15:16 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse behandlade på sitt möte den 2 mars de oreviderade bokslutsuppgifterna för år 2025 samt verksamheten och ekonomin för januari 2026.
HUSin yhtymähallitus käsitteli vuoden 2025 tilintarkastamattomia tilinpäätöstietoja2.3.2026 12:15:16 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus käsitteli 2.3. kokouksessaan vuoden 2025 tilintarkastamattomia tilinpäätöstietoja ja vuoden 2026 tammikuun toimintaa ja taloutta.
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder 2.3.26.2.2026 15:08:43 EET | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 mars 2026 för att bland annat behandla HUS-sammanslutningens oreviderade bokslutsuppgifter för 2025 samt verksamheten och ekonomin i januari 2026. Föredragningslistan för mötet kan läsas här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningsstyrelsen har 17 medlemmar, varav två är representanter för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång i månaden. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
