EPT-verkosto

Tipaton tammikuu poiki yli 80 ehdotusta uudeksi tottumukseksi alkoholin tilalle

Jaa
Tipattoman tammikuun aikana Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto ja EHYT ry jalkautuivat Tipattoman esittelypisteellä Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) Uudenmaan sairaaloihin. Esittelypisteillä keskusteltiin Tipattomasta, alkoholista ja päihteistä sekä koottiin kävijöiden ehdotuksia uusiksi tottumuksiksi alkoholin tilalle. Ideoita ja ehdotuksia jättivät niin nuoret kuin varttuneemmatkin esittelypisteelle juttelemaan poikenneet kävijät.

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto ja EHYT ry koordinoivat Tipattoman tammikuun viestintätoimia. HUS on Tipattoman tammikuun viestintäyhteistyökumppani kuluvana vuonna.

Tammikuussa 2020 Tipattoman teemana oli alkoholin rooli erilaisissa tavallisissa, arkisissakin tilanteissa. Tavoitteena oli herättää ajatuksia alkoholinkäyttöön ja totuttuihin käyttäytymismalleihin liittyen. Millaisia uusia tottumuksia voisi löytyä saunaoluen, after work -skumpan tai punaviinilasillisen tilalle?

Kävijöiden ehdotuksia uusiksi tottumuksiksi on koottu alla. Juomista ykkössuosikiksi nousi tavallinen, raikas vesi. Myös smoothiet olivat suosittu ehdotus juomaksi alkoholin tilalle.

Uudeksi tottumukseksi voi ehdottaa muutakin kuin juomia, esimerkiksi jotakin tekemistä. Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen nousivat tekemisehdotusten kärkeen.

Ehdotukset on lajiteltu aakkosjärjestykseen.

JUOMAEHDOTUKSET:

RUOKAEHDOTUKSET:

alkoholiton olut

appelsiinit

alkoholiton skumppa

banaanit

alkoholiton viini

hedelmät

glögi

jäätelö

jäätee

marjat

kaakao

pizza

kahvi

suklaa

karpalomehu

kivennäisvesi

kotikalja

kraanavesi

kurkkuvesi

kuuma mehu

kylmä colajuoma

makuvichy

marjoilla tai yrteillä maustettu vesi / vichy

mehu

mustikkamehu

Pellegrino

sima

sitruunamehu

smoothie

tee

tuoremehu

vesi

vichy

TEKEMISEHDOTUKSET:

MUITA AJATUKSIA JA EHDOTUKSIA:

askartelu

alkoholin käyttömäärät voi kirjata ylös

cocktail-palojen tekeminen

huumori on tärkeää

enemmän toisten ihmisten seuraa

ihmissuhteet alkoholin tilalle

harrastukset

itsensä kanssa sopiminen

hetki arvostavan ystävän kanssa

tarvitseeko alkoholin tilalle saada jotakin?

hohtogolf

tukiryhmistä saa apua

hyvät yöunet

vertaistuesta voi olla apua

istuminen ulkona kodin terassilla

jooga

jumppatuokio

kansantanssit

kevyt hölkkä

koiran kanssa touhuaminen

kukkien ostaminen / katseleminen

käsitöiden tekeminen

kävely  

kävelyretki metsässä

lautapeli-ilta

lenkkeily

lenkkeily koiran kanssa

luova toiminta

maalaus / piirtäminen

meditaatio

metsässä liikkuminen

mindfulness

päiväkirjan kirjoittaminen

raitis ilma

rentoutusharjoitukset

sanaristikot

sauna

spinning

taide

tanssiminen

toiminta järjestössä

ulkoilu

vapaaehtoistyö

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Maaret Väkinen, viestinnän asiantuntija, EHYT ry / Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
puh. 050 327 0009, maaret.vakinen@ehyt.fi

Tietoja julkaisijasta

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen yli 50 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.

www.ept-verkosto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye