Touko- ja kesäkuussa sattuu paljon vapaa-ajan fillaritapaturmia – työmatkapyöräilijöille vaarallisin kuukausi on myöhemmin
Kevät on Etelä-Suomessa vauhdissa ja lähtökuopissa jo pohjoisemmassakin. Katuja puhdistetaan monissa kaupungeissa, mutta vie viikkoja ennen kuin hiekat on kokonaan siivottu pois. Soraa voi olla paikka paikoin kaduilla todella paljon, sillä talvi oli vaihteleva ja kelit liukkaat.
Ifin henkilöasiakkaiden tapaturmatilastoissa pyöräilyonnettomuudet alkavat lisääntyä huhtikuussa. Eniten niitä sattuu touko- ja kesäkuussa.
- Luonnollisesti, kun pyöräily lisääntyy, tulee onnettomuuksiakin enemmän. Heinäkuussa tapaturmia sattuu vähemmän ennen elokuun koulujen alusta ja arkeen paluusta johtuvaa piikkiä, kommentoi Ifin henkilövakuutusten korvausasiantuntija Anne Koivisto.
Ifin tilastojen mukaan pyörällä kaatuessa tulee tavallisesti ruhjeita ja murtumia käsiin, jalkoihin sekä solisluuhun.
- Hiekoitushiekka voi luistaa alta ja sen takia myös jarrutusmatkat ovat pidempiä, joten siihen on hyvä näin pyöräilykauden alkaessa kiinnittää huomiota. Pyörän kunto on hyvä keväisin tarkistaa ja palauttaa mieleen liikennesäännöt, kertoo Koivisto.
Työmatkoilla sattuu pyörätapaturmia ympäri vuoden
Ifin työtapaturmatilastoja tutkiessa polkupyörätapaturmien kausivaihtelut eivät ole niin selkeitä kuin vapaa-ajan tapaturmissa. Suurin piikki näissä vahingoissa on marraskuussa.
- Jos kulkee työmatkaa pyörällä, sitä todennäköisesti tekee pidemmän kauden kuin vapaa-ajan pyöräilyssä, joka keskittyy luonnollisesti kesään, kommentoi työtapaturmavakuutuksen tuotepäällikkö Mari Alho.
Työmatkalla tapahtuvista pyörätapaturmista suurin osa (84,1 %) sattui kaatumalla. Toiseksi suurin syy oli yhteentörmäys auton kanssa. Noin joka kymmenes vahinko johtaa murtumiin.
Lue lisää turvallisesta pyöräilystä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Hyytiäinenviestinnän asiantuntija
Puh:010-5141762laura.hyytiainen@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Ifin kyselytutkimus: Yli 40 % suomalaisista muuttanut kesäsuunnitelmiaan inflaation vuoksi30.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset kertovat matkustavansa tänä kesänä vähemmän tai etsivänsä aiempaa edullisempia vaihtoehtoja. Osa on joutunut perumaan lomamatkat kokonaan. Kotimaassa suomalaisten suosikkikohde on edelleen mökki.
Moottoripyörävahinkojen korvaussummat kasvaneet – alkukaudesta vaarana kolarit autojen kanssa24.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Moottoripyörien törmäysvahinkojen ja varkausvahinkojen määrä on Ifin tilastojen mukaan vähentynyt viime vuosina, mutta vahingoista maksetaan aiempaa isompia korvauksia uudempien pyörien ja kalliimpien korjauskustannusten vuoksi.
Pidä huolta talkooväestä – Ifin tilastojen mukaan talkoissa sattuu monenlaisia haavereita16.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Talkookutsut kavereiden ja sukulaisten pihoille ja mökeille ovat varma merkki lähestyvästä kesästä. Moni auttaa ja osallistuu talkoisiin mielellään – järjestäjän on hyvä varmistaa myös talkoolaisten turvallisuus.
Ifillä vahva Q1 korkeista korvauskuluista huolimatta10.5.2023 09:39:22 EEST | Tiedote
Ifin maksutulo kasvoi, yhdistetty kulusuhde pieneni ja asiakaspysyvyys pysyi korkealla tasolla vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla. Samaan aikaan korvauskulut kuitenkin kasvoivat. If maksaa vakuutuskorvauksia nyt ensimmäistä kertaa lähes 9 miljoonaa euroa joka päivä.
If tutki: Teetkö vappuna munkkeja tai avaatko grillikauden? Varo rasvapaloja27.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Jos rasvapalo leimahtaa, sitä ei saa sammuttaa vedellä. Katso havainnollistava video Ifin testitilanteesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme