Toukokuu haastava verenluovutuksessa - potilaat tarvitsevat 16 000 verenluovuttajan apua

Loppukeväällä verenluovutuspisteiden ovi uhkaa käydä harvemmin, kun kevätkiireet ja lähestyvä juhlakausi valtaavat ihmisten mielen. Potilaat tarvitsevat kuitenkin verivalmisteita tasaisesti joka kuukausi.
On tärkeää, joka arkipäivä noin 800 verenluovuttajaa ojentaa kätensä. Yhteensä toukokuussa tarvitaan lähes 16 000 verenluovuttajan apua, jotta sairaaloihin voidaan toimittaa tarvittavat verivalmisteet.
Luovuttaja-huppari kannustaa muita
Verenluovutus on pienen joukon harteilla. Vaikka suurin osa voisi luovuttaa, nyt vain 3,5 % luovutusikäisistä luovuttaa kaiken sen veren, joka Suomen sairaaloissa käytetään.
Läheisten kannustus ja esimerkki on monelle syy aloittaa verenluovutus. Veripalvelu lanseeraa toukokuussa uuden Luovuttaja-hupparin verenluovuttajien kannustamiseen.
”Luovuttaja-huppari on oiva tapa kertoa muille, että kuulut hengenpelastajiin. Sitä kantamalla voi samalla kertoa muille tärkeästä asiasta, verenluovutuksesta”, kertoo Veripalvelun markkinointipäällikkö Anne Lind.
Kaikkien 8.5.-2.6.2023 verenluovutuksessa käyvien kesken arvotaan Luovuttaja-huppareita.
Hupparin voi hankkia myös Punaisen Ristin verkkokaupasta. Punaisen Ristin kaupan tuotto menee kokonaisuudessaan järjestön kotimaan toimintaan.
Verenluovutus auttaa jopa kolmea
Verenluovutus on helppo ja turvallinen tapa auttaa muita. Verenluovutus kestää noin tunnin ja yhden luovutuskerran veri voi auttaa jopa kolmea potilasta. Verenluovutuksia järjestetään viikoittain useilla paikkakunnilla ympäri maata.
- Luovutuspaikat ja ajanvaraus verenluovutukseen: veripalvelu.fi/ajanvaraus
- Oman soveltuvuutensa luovuttajaksi voi testata helposti osoitteessa sovinkoluovuttajaksi.fi
Veripalvelun toimipisteet
- Espoo Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040
- Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030
- Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020
- Jyväskylä Kolmikulma, Puistokatu 2-4, p. 029 300 1220
- Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170
- Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240
- Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110
- Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190
- Tampere Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1, p. 029 300 1130
- Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuuli VuoriViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1174tuuli.vuori@veripalvelu.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Oletko kiinnostunut laajemmin Veripalvelusta? Haluaisitko mediavierailun meille? Ole yhteydessä viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviaiseen (puh: +358 29 300 1830, willy.toiviainen@veripalvelu.fi) tai tiedottaja Tuuli Vuoreen (puh: +358 29 300 1174, tuuli.vuori@veripalvelu.fi)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Silmäsairauksien hoitoon uusi valmiste verenluovuttajien avulla21.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu alkaa toimittaa seerumisilmätippoja vaikeasta kuivasilmäisyydestä ja silmän pintasairauksista kärsiville potilaille. Kyseessä on uusi verestä erotellusta seerumista tehty valmiste, joka helpottaa silmätautipotilaiden hoitoa.
Jo yli 500 työpaikalla saa luovuttaa verta työajalla25.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi työyhteisö osallistuu potilaiden auttamiseen sallimalla verenluovutuksen työajalla. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun työpaikkasertifikaatti on nyt käytössä jo yli 500 työpaikalla eri puolilla Suomea.
Kimmo Ståhlberg odottaa kantasolusiirtoa – Joka viidennelle potilaalle ei löydy sopivaa luovuttajaa18.9.2025 14:15:00 EEST | Tiedote
Joka vuosi sadat potilaat Suomessa tarvitsevat kantasolusiirtoa esimerkiksi leukemian tai muiden vakavien verisairauksien hoidossa. Kantasolusiirto voi olla potilaan ainoa mahdollisuus parantua. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ylläpitämään Kantasolurekisteriin kuuluu joukko vapaaehtoisia, joiden joukosta etsitään sopivaa luovuttajaa vakavasti sairaille potilaille. Rekisteriin tarvitaan lisää jäseniä, sillä tällä hetkellä joka viidennelle potilaalle ei löydy sopivaa luovuttajaa. Yksi heistä on Kimmo Ståhlberg.
Veripalvelun sovellus rikkoi 100 000 käyttäjän rajan – tärkeä työkalu myös valmiuden näkökulmasta9.9.2025 12:33:05 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun mobiilisovellus on saavuttanut merkittävän virstanpylvään: sovelluksella on nyt yli 100 000 käyttäjää, mikä on lähes yhtä paljon kuin vuosittaisten verenluovuttajien määrä. Sovellus osoittaa, miten digitaaliset ratkaisut voivat paitsi helpottaa verenluovutusta, myös tukea yhteiskunnan valmiutta nopeassa kriisiviestinnässä.
Verenluovutukset vähentyneet helleviikkoina - Veripalvelu aktivoi tehostetusti luovuttajia22.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pitkä hellejakso ja loma-aika on vähentänyt verenluovuttajien määrää. Tavallisesti verenluovuttajia tarvitaan päivittäin yli 600, mutta viime päivinä on jääty jopa alle 500 luovutuksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

