Turun Ratapihan areenarahoitus vahvalla pohjalla

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina 17.4. kaupunginhallituksen esityksen Turun Ratapihalle suunnitellun areenakiinteistön rahoitusosuuden kasvattamisesta. Turun kaupungin osuus areenan rahoituksesta on 42 miljoonaa. Lisäksi kaupunki myönsi Turun Ratapihan Kehitys Oy:lle kahdeksan miljoonan euron juniorilainan.
Kokonaisuudessaan areenahankkeen kustannus on noin 100 miljoonaa euroa ja koko kaupunginosan tulevien kokonaisinvestointien määrä ilman asuntorakentamisen osuutta on noin 410 miljoonaa, joista valtaosa tulee yksityisiltä sijoittajilta. Turun Ratapihan on arvioitu luovan uusia työmahdollisuuksia noin 3 100 henkilötyövuoden verran rakennusvaiheessa ja toimintavaiheessa noin 1 500 henkilötyövuotta per vuosi.
– Turun kaupunginhallituksen päätös on osoitus siitä, että Turussa on ymmärretty Turun Ratapihan kaupunginosan arvo. Olemme onnistuneet tavoitteessamme viestittää päättäjille ja Turun elinkeinoelämälle, miten valtava merkitys Ratapihan alueella on koko kaupungin elinvoimalle. Kaupunki mahdollistaa osaltaan alueen kehittymistä hankkeen kokonaisarvoon suhteutettuna pienellä sijoituksella, kertoo Turun Ratapihan Kehitys Oy:n Ilkka Kilpimaa.
– Kaupunki tulee hyötymään uuden kaupunginosan tuomista verotuloista sekä tapahtuma- ja elämysmatkailijoiden kaupunkiin jättämistä euroista. Uudella kaupunginosalla on merkitystä kaupungin vetovoimatekijänä. Hanke vastaa myös Turun kaupunkistrategian ja keskustavision tavoitteisiin, Kilpimaa jatkaa.
Turun Ratapihan Kehitys Oy on kevään aikana edistänyt aktiivisesti Ratapihan rahoitusta ja tilojen vuokrausta. Areenan osalta rahoitusaste on tällä hetkellä 80 prosenttia ja kaikkien tilojen vuokrausaste 70 prosenttia.
Seuraavana vuorossa tilatehokkuuden kasvattaminen
Turun Ratapihan Kehitys valmistautuu seuraavaksi edistämään kaupallisten tilojen suunnittelua ja vuokralaisneuvotteluja.
– Markkinatilanne ei ole korkojen ja rakennuskustannusten osalta juurikaan helpottanut, ja sen johdosta on pakko kiinnittää entistä suurempi huomio siihen, mitä rakennetaan ja kuinka paljon.
Turun Ratapihan Kehitys tekee jatkosuunnitelmia Turun Ratapihan maa-alueiden ostamiseksi. Aiempien suunnitelmien mukaan yhtiön oli tarkoitus ostaa maa-alueet VR-Yhtymältä viimeistään 30. kesäkuuta, mutta Turun kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan myös mahdollisuuden ostaa maa-alueet VR-Yhtymältä ja myydä ne myöhemmin Turun Ratapihan Kehitys Oy:lle.
– Järjestelyn ansiosta Turun Ratapihan kaupunginosan asemakaava voidaan viedä lopulliseen päätöksentekoon samalla, kun voimme jatkaa muuta hankkeen kehitystyötä. Olemme erittäin tyytyväisiä ja kiitollisia tästä päätöksestä, joka on erinomainen sekä kaupungille että Ratapihan hankkeelle, korostaa Kilpimaa.
Lisätietoja:
Turun Ratapihan Kehitys Oy, Ilkka Kilpimaa, hallituksen puheenjohtaja
puh. 040 743 5223, Ilkka.kilpimaa@sepos.fi
Kuvat: Turun Ratapihan Kehitys Oy / PES-Arkkitehdit Oy
Avainsanat
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Ratapihan Kehitys Oy
Omistajien usko Turun Ratapihan toteutumiseen ei horju17.2.2023 08:17:00 EET | Tiedote
Turun Ratapihan Kehitys Oy on loppuvuodesta 2022 ja alkuvuodesta 2023 käynyt menestyksekkäitä neuvotteluja Turun Ratapihan alueelle hakeutuvien uusien kumppanien kanssa. Kehitysyhtiön omistajat edistävät hanketta aktiivisesti, ja Saku Koivu, Ilkka Paananen, Mikko Kodisoja ja Ilkka Kilpimaa luottavat vahvasti alueen tulevaisuuteen.
Turun Ratapihan kaupunginosan suunnitelmat etenevät8.12.2022 07:00:00 EET | Tiedote
Turun Ratapihan uuden kaupunginosan ja siihen linkittyvän elämys- ja tapahtumakeskuksen suunnittelu on täydessä vauhdissa korona-ajan tuoman tauon jälkeen. Turun Ratapihan Kehitys Oy:n, Turun kaupungin ja VR-Yhtymän välistä kumppanuussopimusta on jatkettu vuoden 2023 kesäkuulle, jotta Ratapihan toteuttamista voidaan jatkaa täysipainoisesti. Turun Ratapihan Kehitys Oy:n uuden hallituksen työlistalla on tällä hetkellä muun muassa hankkeen rahoituksen varmistaminen ja aiemmin solmittujen vuokralaisten esisopimusten vahvistaminen. Päivittäistavarakaupasta on tehty esisopimus Keskon kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme