Turun Talouspäivät - Säästä & Sijoita puheenvuorot kiinnostivat!

Tapahtuman puheenvuoroja oli mahdollisuus seurata myös suorana striimilähetyksenä. Tallenteet tulevat katsottaviksi ensi viikon aikana ja lisätietoja osoitteessa www.turuntalouspaivat.fi.
Perjantain ensimmäinen puhujavieras oli Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johtaja Emilia Kunnas, joka innosti kuulijoita sijoittamaan ja erityisesti naisia kehittämään yritystoimintaa pörssiin saakka. Lisäksi perjantaina esimerkiksi Turun kauppakorkeakoulun professori Jouko Vilmunen intoutui puhumaan kattavasti taloudesta. Vilmunen mm. totesi, että usein tarvitaan kriisi, jotta asioita saadaan isommassa mittakaavassa muutettua.
Lauantain talouspoliittiseen paneeliin osallistui kansanedustajia kaikista suurimmista puolueista: Esko Kiviranta (kesk.), Aki Lindén (sd.), Vilhelm Junnila (ps.), Antti Häkkänen (kok.) ja europarlamentaarikko Ville Niinistö keskustelivat Suomen talouden näkymistä koronan jälkeen. Panelistit olisivat intoutuneet hyvässä hengessä argumentoimaan taloudesta ja sen kohentamisesta alkuperäistä kysymystä laajemminkin, mutta paneelin vetäjänä toiminut Turun Sanomien Kirsi Turkki ohjasi tottuneesti keskustelun takaisin raiteilleen.
Turun Talouspäivät - Säästä & Sijoita tarjosi sisältöä myös säästämistä ja sijoittamista aloittaville, kun Pörssisäätiön Pörssilähettiläät esiintyivät molempina päivinä ja Henri Hujala (Budjettihiiri) piti innostavan ja kehutun puheenvuoron lauantaina.
Yhtenä puheenvuorojen teemana oli lisäksi asuntosijoittaminen ja mm. Turun kaupungin apulaispormestari Ville Valkonen kertoi Turun kaupunkikehitysnäkymistä.
Turun Talouspäivien projektinjohtaja Stina Siikonen on tyytyväinen viikonlopun kulkuun: “Koronan varjossa vuoden tauon jälkeen herätelty tapahtuma keräsi erityisesti lauantaina mukavan puheensorinan näytteilleasettajien osastoille.”
”Kaikkiin puheenvuoroihin jakautui kuulijoita ja livestriimin kautta tavoitimme vielä kokonaan toisen yleisön. Kaiken kaikkiaan tapahtuman tunnelma oli mukava ja uskon, että pääsemme tästä hyvin kasvamaan taas kohti ensi vuoden tapahtumaa”, Siikonen toteaa.
Lisätiedot:
anniina.jokinen@turunmessukeskus.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Messukentänkatu 9-13
20210 Turku
Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Artukaisissa tähyää luottavaisesti tulevaisuuteen9.5.2023 15:57:36 EEST | Tiedote
Turun Messukeskus Oy suhtautuu myönteisesti esillä olleisiin ajatuksiin Turun Artukaisten alueen kehittämiseksi. Messuyhtiö omistaa alueella tapahtumatilaa yhteensä 12.000 m². Yrityksen mukaan Artukaisiin mahtuu uutta toimintaa ja alueen elävöittäminen on tervetullutta.
Ajoneuvomatkailu on nyt matkailutrendien aallonharjalla – uutuudet esillä Turun Caravan Show´ssa17.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Matkailuajoneuvoilla matkustamisesta on tullut entistä suositumpaa viime vuosina. Riippumaton ja vapaa matkustusmuoto kiinnostaa nyt yhä useampaa, myös nuoria aikuisia. Turun Messukeskuksessa 21.-23.4.2023 järjestettävässä Caravan Show -tapahtumassa esitellään niin vuoden 2023 uutuusmatkailuajoneuvoja ja -vaunuja kuin vaihtokalustoakin. Messuviikonlopun ajankohtainen ohjelma pureutuu kotimaan matkailuun.
Turun Kevät; Piha & Puutarha sekä Mökki & Vene juhlistavat alkavaa kevätkautta20.3.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Kevään odotetuimmat messut valtaavat Turun Messukeskuksen 24.-26.3.2023. Turun Kevät -tapahtumakokonaisuuteen kuuluvat Piha & Puutarha ja Mökki & Vene -messut tarjoavat uutta inspiraatiota mökkeilyyn, veneilyyn, pihoille ja puutarhoihin.
RekryExpo jälleen keskiviikkona Turun Messukeskuksessa10.3.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Turun Messukeskuksessa 15. maaliskuuta järjestettävässä RekryExpo-tapahtumassa kohtaavat yritykset ja työnhakijat. Tapahtumassa on mukana laaja kattaus yrityksiä ja oppilaitoksia sekä satoja, ellei tuhansia avoimia työpaikkoja.
Rakenna & Sisusta -tapahtumassa uutuuksia ja ajankohtaista energia-asiaa6.2.2023 08:10:19 EET | Tiedote
Rakentamisen ja remontoimisen ykköstapahtuma, Rakenna & Sisusta järjestetään ensi perjantaista sunnuntaihin (10.-12.2.2023) Turun Messukeskuksessa. Messuilla uutuustuotteitaan ja -palvelujaan esittelee liki 150 näytteilleasettajaa. Tapahtuman ohjelmatarjonta pureutuu erityisesti ajankohtaisiin energia-asioihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme