Turun Talouspäivät 2021 – Säästä & Sijoita on kaksipäiväinen tapahtuma omasta taloudesta ja sijoittamisesta kiinnostuneille

Puhujina Suomen talouselämän, talouspolitiikan ja sijoittamisen asiantuntijoita
Turun Talouspäivät - Säästä & Sijoita -tapahtumassa ottavat haltuun Suomen talouselämän ja talouspolitiikan asiantuntijat. Perjantaina 22.10. puheenvuoron saa mm. professori Jouko Vilmunen Turun kauppakorkeakoulusta aiheenaan ” Miltä Suomen talouspolitiikka näyttää taloustieteen valossa?” Lauantaina 23.10. kansanedustaja Antti Häkkänen käy läpi Suomen talouspolitiikan haasteita 2020-luvulla ja europarlamentaarikko Ville Niinistö puhuu Euroopan talouspoliittisesta tulevaisuudesta. Lisäksi lauantaina 23.10. klo 10.45 käydään paneelikeskustelu aiheesta ”Minkälaista talouspolitiikkaa Suomi tarvitsee koronan jälkeen?” ja Turun apulaispormestari Ville Valkonen kertoo Turun kaupunkikehitysnäkymistä klo 13.00.
Asiantuntijoiden vinkit osake- ja asuntosijoittamiseen sekä oman talouden ylläpitoon
Tapahtumassa kävijä saa eväitä sekä sijoittamisen aloittamiseen että sen osaamisen kehittämiseen. Perjantaina 22.10. mm. Titaniumin sijoitusjohtaja Tarkko Laitinen puhuu aiheesta ”Mihin sijoittaa nyt ja tulevaisuudessa” ja finanssioikeuden professori Jaakko Ossa vastaa yksityissijoittajan ajankohtaisiin verokysymyksiin.
Lauantaina 23.10. ROI Financial Technologies -yhtiön Nina Nordlundin ”Polku taloudelliseen riippumattomuuteen” ja talousvalmentaja Henri Hujalan ”Miten päästä alkuun sijoittamisessa?” tarjoavat vinkkejä ja ideoita oman talouden ylläpitoon myös heille, joille sijoittamisen maailma ei välttämättä ole vielä niin tuttu. Lisäksi mm. Suomen Vuokranantajien Katja Kurkinen kertoo neuvot asuntosijoittamiseen puheenvuorossaan ”Ei rakettitiedettä - käytännön vinkkejä asuntosijoittamiseen”.
Nämä puheenvuorot ja paljon muuta 22.–23.10.2021 Turun Messukeskuksessa. Katso koko ohjelma osoitteessa www.turuntalouspaivat.fi ja osta liput ennakkoon!
Medialle
Median edustajat ovat erittäin tervetulleita Turun Talouspäivät – Säästä & Sijoita -tapahtumaan tutustumaan ja haastattelemaan puhujia! Ilmoittautumisen voi tehdä akkreditoitumalla Turun Messukeskuksen sivuilla ennakkoon tai kassalla näyttämällä lehdistökorttia.
Lisätiedot
Anniina Jokinen, projektipäällikkö, Turun Messukeskus, anniina.jokinen@turunmessukeskus.fi
Stina Siikonen, projektinjohtaja, stina.siikonen@koolle.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Messukentänkatu 9-13
20210 Turku
Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Artukaisissa tähyää luottavaisesti tulevaisuuteen9.5.2023 15:57:36 EEST | Tiedote
Turun Messukeskus Oy suhtautuu myönteisesti esillä olleisiin ajatuksiin Turun Artukaisten alueen kehittämiseksi. Messuyhtiö omistaa alueella tapahtumatilaa yhteensä 12.000 m². Yrityksen mukaan Artukaisiin mahtuu uutta toimintaa ja alueen elävöittäminen on tervetullutta.
Ajoneuvomatkailu on nyt matkailutrendien aallonharjalla – uutuudet esillä Turun Caravan Show´ssa17.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Matkailuajoneuvoilla matkustamisesta on tullut entistä suositumpaa viime vuosina. Riippumaton ja vapaa matkustusmuoto kiinnostaa nyt yhä useampaa, myös nuoria aikuisia. Turun Messukeskuksessa 21.-23.4.2023 järjestettävässä Caravan Show -tapahtumassa esitellään niin vuoden 2023 uutuusmatkailuajoneuvoja ja -vaunuja kuin vaihtokalustoakin. Messuviikonlopun ajankohtainen ohjelma pureutuu kotimaan matkailuun.
Turun Kevät; Piha & Puutarha sekä Mökki & Vene juhlistavat alkavaa kevätkautta20.3.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Kevään odotetuimmat messut valtaavat Turun Messukeskuksen 24.-26.3.2023. Turun Kevät -tapahtumakokonaisuuteen kuuluvat Piha & Puutarha ja Mökki & Vene -messut tarjoavat uutta inspiraatiota mökkeilyyn, veneilyyn, pihoille ja puutarhoihin.
RekryExpo jälleen keskiviikkona Turun Messukeskuksessa10.3.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Turun Messukeskuksessa 15. maaliskuuta järjestettävässä RekryExpo-tapahtumassa kohtaavat yritykset ja työnhakijat. Tapahtumassa on mukana laaja kattaus yrityksiä ja oppilaitoksia sekä satoja, ellei tuhansia avoimia työpaikkoja.
Rakenna & Sisusta -tapahtumassa uutuuksia ja ajankohtaista energia-asiaa6.2.2023 08:10:19 EET | Tiedote
Rakentamisen ja remontoimisen ykköstapahtuma, Rakenna & Sisusta järjestetään ensi perjantaista sunnuntaihin (10.-12.2.2023) Turun Messukeskuksessa. Messuilla uutuustuotteitaan ja -palvelujaan esittelee liki 150 näytteilleasettajaa. Tapahtuman ohjelmatarjonta pureutuu erityisesti ajankohtaisiin energia-asioihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme