Tampereen yliopisto

Tutkijat ja teatteriammattilaiset kehittävät livetiedekonseptia Tampereella

Jaa
Selittävä tekijä: Ihmistieteellinen tutkimus ja tutkijat lavalla on yhteiskunta- ja humanististen tieteiden tutkimustuloksia yleistajuistavan uuden live-tiedekonseptin työnimi. Hankkeessa kehitettävä livetiedekonsepti nostaa elävän yleisön eteen tutkijat, tutkimustulokset, mutta myös tutkimushaastateltavat. Lisäksi esityksessä voi olla näyttelijöiden esittämiä kohtauksia ja muita ohjelmanumeroita.

Toukokuussa 2022 käynnistävän hankkeen tavoitteena on ihmistieteille sopiva live-tiedekonsepti, joka avaa tieteellisen tiedon syntyprosessia, tieteellistä ajattelua harharetkineen ja oivalluksineen sekä pohtii tiedon rajoja. Kiinnostavan dramaturgian avulla livetiede tavoittelee uudenlaista yleisösuhdetta tiedosta ja tieteestä kiinnostuneiden kansalaisten kanssa.

Kehittäjätiimiin kuuluvat kirjailija ja teatteriohjaaja Hanna Ryti, hankkeen vetäjänä toimiva tutkija ja kulttuurituottaja Anne Koski sekä NEGATE-tutkimushankkeen johtaja ja tutkija Jaana Parviainen. Hankkeen toteuttajana on Kriittinen korkeakoulu, jolle Tieteen tiedotus ry myönsi 2021 hankerahoituksen. Kriittinen korkeakoulu on valtakunnallinen kulttuurikeskus, jolla on toimintaa myös Tampereella.

– Viime vuosina dokumenttiteatteri on osoittanut, että faktatietoa voi tuoda kiinnostavilla ja koskettavilla tavoilla esiin. Kansainvälinen livejournalismin buumi on jo nostanut tutkivat journalistit lavalle, miettii Anne Koski.

– Tässä hankkeessa tieteen ja taiteen tekijät lähtevät rohkeasti tekemään yhteistyötä ja luovassa prosessissa voi syntyä aidosti uusi konsepti ja tulokulma, jatkaa Hanna Ryti.

Erilaisen informaatiovaikuttamisen oloissa julkinen keskustelu muuttuu usein taisteluksi tiedosta. Osa kansalaisista epäilee asiantuntijatietoa ja tieteellistä tutkimusta etsien niille vaihtoehtoja vertaisryhmistä somessa. Kokemustieto on noussut systemaattisen tieteellisen tiedon rinnalle.

– Tavoitteena on haastaa nykyistä viestintäilmastoa, jossa erityisesti ihmistieteelliseen tutkimukseen ja sen tekijöihin kohdistuu entistä avoimemmin hyötyodotuksia, väheksyntää ja jopa vihamielistä häirintää, kertoo tutkija Jaana Parviainen.

Live-tiedekonseptia kehitetään yhteistyössä Tampereen yliopistossa toteutettavan Negatiivinen asiantuntijuus ja tietoyhteiskunnan rapautuminen 2020-luvun vaihteen Suomessa (NEGATE) -tutkimushankkeen kanssa. Hankkeessa on tutkittu kykyämme kohdata ja käsitellä tietämättömyyttä. Tutkimushankkeen teema toimii esityksen pohjana ja sen tutkijat esiintyjinä.

Tähtäimessä on kaksi reilun tunnin mittaista pilottiesitystä Tampereella ja Helsingissä joulukuussa 2022 ja tammikuussa 2023.

Aloitusseminaarissa livejournalismin ja dokumenttiteatterin uranuurtajat Suomessa

Tiistaina 24.5.2022 klo 9.45–16.00
Tampereen yliopisto, Virta 109 Auditorio (Åkerlundinkatu 5, 1 Krs.)

OHJELMA:
research.tuni.fi/negate/selittava-tekija-aloitusseminaari/

Lisätietoja livetiedehankkeesta:
research.tuni.fi/negate/uudenlainen-livetiedekonsepti/

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt:


Anne Koski, tutkija, tuottaja, anne.koski@tuni.fi, 040 515 2248
Hanna Ryti, esitysdramaturgi-ohjaaja, kirjailija, hanna.ryti@gmail.com, 040 503 7934


Median ilmoittautumiset seminaariin:


Anne Koski, tutkija, tuottaja, anne.koski@tuni.fi, 040 515 2248

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Toksikogenomiikka mahdollistaa turvallisemmat kemikaalit ilman eläinkokeita16.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Elämme jatkuvasti kasvavan kemikaalimäärän ympäröimänä. FM Laura Saarimäki tarttui tilanteen luomaan haasteeseen ja paneutui väitöstutkimuksessaan kemikaalien turvallisuusarviointiin. Hän selvitti, kuinka toksikogenomiikkaa voitaisiin hyödyntää kemikaalien terveyshaittojen perusteellisessa selvittämisessä ilman perinteisiä eläinkokeita. Tämä luo reitin kohti nopeampaa ja kestävämpää kemikaalien turvallisuusarviontia.

Väitös: Muuttaako netti tietokäsityksiämme?15.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

"Kato vaikka googlesta" oli yleinen vastaus noin vuosikymmen sitten, kun nuorelta kysyttiin jotain. Googlen puoleen kääntyminen kaikenlaisissa tiedon tarpeissa tuntui nousevan uudeksi tietokäytännöksi. Väitöskirjassaan KM Tore Ståhl tutki, ilmaiseeko googlaaminen taustalla olevaa luottamusta internetpohjaiseen tietoon ja liittyykö tämä muuttuneeseen näkemykseen tiedosta ja tietämisestä, eli muuttuneisiin episteemisiin uskomuksiin.

Väitös: Tekonivelinfektioiden hoitotuloksissa on vaihtelua leikkaustekniikoiden välillä11.4.2024 08:15:00 EEST | Tiedote

Tekonivelinfektio on vakava tekonivelleikkauksen jälkeinen komplikaatio, joka kehittyy arviolta 1–2 prosentille potilaista. Tekonivelinfektioiden tehokas hoito perustuu uusintaleikkaukseen sekä mikrobilääkehoitoon. Lääketieteen kandidaatti Rasmus Liukkonen selvitti väitöstutkimuksessaan tekonivelinfektioiden epidemiologiaa ja hoitomenetelmien käyttöä. Lisäksi hän vertaili, miten hoidon ennuste eroaa eri leikkausmenetelmien välillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye