Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL rySähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry

Tutkimus kodin sähköistyksestä: Halu lisätä mukavuutta ja toimivuutta ponnahti kasvuun

Jaa
Sähkön säästäminen ja sähkön turvallinen käyttö pysyivät edelleen kärkisijoilla, kun suomalaisilta kysyttiin Mikä kiinnostaa kodin sähköistyksessä*. Vastaajista 74 ja 70 prosenttia valitsivat nämä kiinnostuksen kohteekseen.
Automaatiolla voi toteuttaa älykästä valaistuksen ohjausta. Kuva Tuomas Sauliala
Automaatiolla voi toteuttaa älykästä valaistuksen ohjausta. Kuva Tuomas Sauliala



Nuo kaksi kestosuosikkia ovat antaneet vuosien mittaan vähä vähältä tilaa kodin sähköistyksen tuomille käytännön hyödyille. Niihin kuuluu nyt lokakuussa tehdyn tutkimuksen yllättäjä, joka on Arjen sujuvuuden ja asumisen mukavuuden parantaminen automaation avulla. Sen koki kiinnostavaksi 63 prosenttia vastaajista, kun prosenttiosuus kaksi vuotta sitten oli 47.

Suosituimpien kiinnostuksen kohteiden selkeään johtonelikkoon kuuluu myös yksi hyöty, joka tulee väestön ikääntyessä yhä ajankohtaisemmaksi. Se on Itsenäisen turvallisen asumisen tukeminen esimerkiksi hälyttimillä ja varoittimilla (49 prosenttia).

Toiveet todeksi ammattilaisen avulla

Kun halutaan toimivuutta kotiin, liikkeelle lähdetään kutsumalla sähköasentaja käymään. Hänen kanssaan voi pohtia sähköistysratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. Samoin on hyvä keskustella asukkaiden erilaisista tarpeista koskien asumisen turvallisuutta kohentavia automaatiotoimintoja.

Kun suunnitelma on tehty yhdessä, myös tarvittavat sähkölaitteet kannattaa antaa urakoitsijan valittavaksi ja hankittavaksi. Näin voi olla varma, että ne on testattu sopiviksi suomalaisiin olosuhteisiin ja tavarantoimittaja myöntää niille STUL-takuun.

Oman paikkakunnan pätevä sähköalan ammattilainen löytyy osoitteesta www.löydäsähkömies.fi . Heitä voit tavata myös rakentamisen ja remontoinnin messuilla eri puolilla maata.

Tulevana viikonloppuna 25.-27.10.2019 Löydä sähkömies -palvelun urakoitsijat ovat valmiina keskustelemaan sähköistysasioista Vantaan OMAKOTI-messuilla Myyrmäki-hallissa osastolla nro 9.8.

*Taloustutkimus Telebus 10/2019, N=1003, virhemarginaali +-2,5 %. Otos edustaa tilastollisesti yli 15 vuotta täyttänyttä manner-Suomen aikuisväestöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Löydä sähkömies -palvelumallista:
Paula Ihamäki, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, puh. 041 451 5482, paula.ihamaki@stul.fi

Kuvat

Automaatiolla voi toteuttaa älykästä valaistuksen ohjausta. Kuva Tuomas Sauliala
Automaatiolla voi toteuttaa älykästä valaistuksen ohjausta. Kuva Tuomas Sauliala
Lataa
Kodin kaikki toiminnot yhdessä ohjausnäkymässä. Kuva  Mikko Käkelä
Kodin kaikki toiminnot yhdessä ohjausnäkymässä. Kuva Mikko Käkelä
Lataa
Kutsu sähkömies käymään ja suunnittele hänen kanssaan kodin toimivuutta parantavat ratkaisut. Kuva Anne Yrjänä
Kutsu sähkömies käymään ja suunnittele hänen kanssaan kodin toimivuutta parantavat ratkaisut. Kuva Anne Yrjänä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry
Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry
Harakantie 18 b
02601 Espoo

09 547 610http://www.stul.fi

www.löydäsähkömies.fi on sähköistysalan yhteinen verkkopalvelu, joka auttaa löytämään ammattitaitoisen sähköasentajan omalta paikkakunnalta. Tavoitteena on parantaa sähköturvallisuutta, energiatehokkuutta ja asumismukavuutta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry

Kehysriihessä voidaan tukea talotekniikan uutta kasvua12.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Rakennus- ja talotekniikka-alan taloudellinen potentiaali on merkittävä. Esimerkiksi talotekniikka-ala on markkina-arvoltaan vuositasolla noin 6,5 miljardia euroa. Talotekniikkaliiton toteuttaman kevään suhdannekyselyn mukaan tällä hetkellä hankealoitukset viivästyvät, tilauskannat laskevat, tarjouspyynnöt vähenevät ja kannattavuudet heikkenevät. Suhdannekyselyn perusteella uudisrakentaminen ja korjausrakentaminen vajoavat molemmat samaan aikaan. Sähkö- ja lvi-urakoitsijat sekä sähkösuunnittelijat pelkäävät, että vaikein aika on vielä edessä.

Talotekniikka-ala: Hankealoitusten viivästyminen, tilauskannan heikkeneminen sekä korjausrakentamisen laskuvire vaativat välittömiä tukitoimia14.3.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Asuntorakentamisen hyytyminen jatkuu ja asuntoaloitukset ovat jäämässä historiallisen alhaiselle tasolle huolimatta mm. hallituksen lisäämistä korkotukivaltuuksista Ara-asuntotuotannolle. Alan pinnalla pitäminen jää korjausrakentamisen harteille, jotka ilman tarvittavia tukitoimia, ovat vaarassa kaventua. Nyt tarvitaan hallitukselta konkreettisia tukitoimia huhtikuun kehysriihestä, jotta korjausrakentaminen kantaa ja työllistää.

EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin hyväksyminen on voitto modernille talotekniikalle13.3.2024 13:01:39 EET | Tiedote

Talotekniikkaliitto on tyytyväinen, että EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivi on hyväksytty europarlamentissa 12.3.2024 äänin 370 puolesta, 199 vastaan. Olimme yhteydessä suomalaisiin meppeihin siitä, että esitys direktiivistä kannattaa hyväksyä. Euroopan neuvosto hyväksyy vielä muodollisesti rakennusten energiatehokkuusdirektiivin laiksi huhtikuussa ja direktiivin kahden vuoden saattamisaika osaksi jäsenmaiden kansallista lainsäädäntöä käynnistyy kesällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye