Kun perheeseen syntyy keskosvauva, mielikuva vauva-arjesta voi romahtaa.

”Vanhempien on luovuttava valmiista mielikuvistaan ja yritettävä sopeutua elämään teho-osastolla erilaisten hoitotoimenpiteiden ja hoitohenkilökunnan keskellä”, kuvailee tohtorikoulutettava Taru Koivisto Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta.

Teho-osastolla vanhemmista voi tuntua, että vanhemmuudelle ja suhteen muodostamiselle vauvaan jää kovin vähän aikaa. Kaikki muu on alisteista elintärkeille hoitotoimenpiteille. Samalla vanhemmat elävät jatkuvasti sen huolen ja pelon kanssa, että vauva saattaisi vammautua pysyvästi tai menehtyä.

Musiikki tuo vauvan keskiöön

Osastolla työskentelevä ammattimuusikko voi auttaa osaltaan vanhempien ja lapsen suhteen tiivistämisessä. Sairaalamuusikko ei ole musiikkiterapeutti tai hoitaja osastolla, vaan sairaalamusiikkiin erikoistunut ammattimuusikko, joka tuo musiikillisen ja pedagogisen osaamisensa hoitoympäristöön.

”Musisointihetki voi synnyttää intiimin ilmapiirin, jossa vanhemmat unohtavat hetkeksi erilaiset toimenpiteet, letkut ja koneet ja pystyvät keskittymään vain vauvaansa ja näkemään hänet”, Koivisto kuvailee.

Sairaalamuusikko on läsnä erilaisissa hoitotoimenpiteissä tai hän voi kohdata perheen sairaalan käytävillä ja potilashuoneissa. Muusikko laulaa ja soittaa kaikille ja kaikkien kanssa tasapuolisesti. Hän voi laulaa vauvalle, kun tämä on hereillä, mutta yhtä hyvin hän voi esiintyä vanhemmille, isovanhemmille tai hoitohenkilökunnalle ja nämä voivat yhtyä mukaan lauluun niin halutessaan.

Merkki elämästä sairaalan ulkopuolella

Koivisto ryhmittelee musiikin merkitystä vanhemmille keskosteho-osastolla erilaisten vanhempien ja sairaalamuusikoiden käyttämien metaforien kautta. Vanhemmat esimerkiksi kuvailivat musiikkia joksikin, joka vei heidät läpi ”syvien vesien” eli vaikean sairaala-ajan.

”Vanhemmille musiikki oli merkki elämästä sairaalan ulkopuolella ja se auttoi heitä ymmärtämään, että vaikeinakin aikoina elämä kantaa”, Koivisto sanoo.

Keskosen tehohoito muuttaa koko perhettä pysyvästi.

”Musiikkihetket nähtiin keskeytyksinä, jotka veivät koko perheen metaforisesti toiseen tilaan tai paikkaan. Yhteinen musiikkimatka saattoi auttaa perheenjäseniä luomaan uutta tarinaa elämälleen.”

Myös sekä muusikot että hoitohenkilökunta kokivat jaetun hetken hyvin intiiminä ja herkkänä.

Nopea tilannetaju ammatin keskiössä

Sairaalamuusikoilta vaaditaan paitsi erityistä sekä sairaalaympäristöön että muusikon ammattiin liittyvää ammattitaitoa myös herkkää ymmärrystä siitä, missä ja milloin musiikkia kannattaa esittää, millaista musiikkia ja mitä instrumentteja valita. Esimerkiksi nukkuvat keskoset muusikko jättää hiljaisuuteen, koska uni on erittäin tärkeä osa vauvan parantumista ja kehittymistä.

Muusikolta vaaditaan myös nopeaa tilannetajua sairaalan arjessa, jossa kamppaillaan usein elämästä ja kuolemasta. Yhdessä huoneessa ilmapiiri voi olla seesteisen unelias, kun seuraava on täynnä menetystä ja surua.

”Haastattelemani muusikot pohtivatkin, että vaikka työ tuntuu erittäin merkitykselliseltä, se ei välttämättä sovi kaikille.”

Vanhemmat myös prosessoivat omia tunteitaan musiikin kautta. Toisinaan he toivoivat sairaalamuusikoilta lauluja, jotka käsittelivät vaikeita asioita. Eräs sairaanhoitaja kertoi pelänneensä, että surullinen musiikki veisi vanhemmat liiankin syviin vesiin. Hän oli kuitenkin huomannut, että vaikutukset olivat joka kerta positiivisia.

”Yhdessä sairaalamuusikon esimerkkitarinassa vauvan äiti kysyi omalta äidiltään, vauvan isoäidiltä, oliko hänen valitsemansa laulu liiankin sensitiivinen isoäidille. Isoäiti vastasi kieltävästi. Kun laulu laulettiin yhdessä, isoäiti puhkesi kyyneliin, mutta lapsen äiti oli koko ajan omalla tavallaan onnellinen”, Koivisto kertoo.

Lue lisää julkaisusta

Taru Koiviston sairaalamuusikoita koskeva tieteellinen artikkeli löytyy englanniksi juuri ilmestyneestä kirjasta Expanding Professionalism in Music and Higher Music Education, joka on avoimesti saatavilla verkossa. Routledgen julkaiseman kirjan ovat toimittaneet professorit Heidi Westerlund ja Helena Gaunt.