Tutkimuksen vaikuttavuuden tukisäätiö sr

Tutkimus tuo uutta tietoa maidontuotannon päästöistä ja koneoppimisesta lääkekehityksessä

Jaa

Vaikuttavuussäätiö tukee huippututkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä 11 hankkeessa yli 2 miljoonalla eurolla.

Vaikuttavuussäätiö rahoittaa yli kahdella miljoonalla eurolla sellaisia yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimushankkeita, jotka tehdään yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. Vaikuttavuussäätiön Tandem Industry Academia -rahoituksessa etsittiin nyt toista kertaa huippututkimushankkeita, jotka tähtäävät merkittävään vaikuttavuuden kasvattamiseen elinkeinoelämän yhteistyön kautta. Nyt rahoitettiin yhtä suurella panostuksella kuin vuotta aiemmin edellisessä haussa.

Alkavissa uusissa hankkeissa tutkitaan ja kehitetään muun muassa ilmakehän pienhiukkasten mittaamisen teknologioita, maidontuotannon päästöjä, metsien roolia ilmaston säätelyssä, erittäin hylkiviä pinnoitteita, sekä koneoppimisen ja tekoälyn mahdollisuuksia lääkeaineiden kehittämisessä ja sahateollisuudessa.

Yhteensä 11 rahoitettavan hankkeen tutkimusryhmät tulevat Helsingin yliopistosta, Aalto-yliopistosta, Oulun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, LUT-yliopistosta sekä Ilmatieteenlaitokselta.

Yritykset tarjoavat hankkeisiin tutkimus- ja kehitysosaamisensa sekä ymmärryksensä markkinasta. Eri hankkeissa kumppaniyrityksiä ovat Vaisala, Satellio Company, Orion Pharma, GE Healthcare, Finnos Oy, Valio, nLIGHT Oy, Danfoss Drives/Vacon, Finnadvance, Bluefors ja Polar Electro.

Esimerkiksi Helsingin yliopiston ja Orion Pharman tutkimusryhmät yhdistävät kemian uusimpia menetelmiä ja koneoppimista uusien lääkeaineiden tutkimuksessa ensimmäistä kertaa Suomessa. Tavoitteena on lääkeainesynteesien optimointi ja tehokkaampien lääkkeiden valmistusreittien tunnistaminen ja sitä kautta lääkkeiden valmistusprosessien nopeuttaminen.

“Rahoitus mahdollistaa tutkimuksen, jolla on onnistuessaan selkeä vaikuttavuus. Kyseessä on myös mainio rahoitusmuoto yritysten kanssa tehtävään tieteelliseen tutkimukseen, joka parhaassa tapauksessa voi johtaa laajempaankin yhteistyöhön”, sanoo professori Jari Yli-Kauhaluoma Helsingin yliopistosta, joka toimii Optimizing synthesis of pharmaceuticals by machine learning -hankkeen vastuullisena tutkijana.

Lisää tietoa rahoitettavista hankkeista löytyy säätiön verkkosivuilta: https://www.vaikuttavuussaatio.fi/rahoitettavat-hankkeet/

Säätiö sai 25.4.2021 päättyneeseen hakuun yhteensä 80 korkealaatuista hakemusta, joista säätiön hallitus päätti rahoittaa 11 kärkihanketta. Valitut hankkeet ovat kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka vaikuttavuutta yhteistyö elinkeinoelämän kanssa voi kasvattaa. Tutkimushankkeissa tehdään esikilpailullista tutkimusta, joka tieteellisten tulosten lisäksi kehittää Suomen elinkeinoelämän osaamista.

“Kuten säätiön keväällä 2021 teettämä selvitys tutkimus-yritys-yhteistyön vaikuttavuudesta osoitti, tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistamisella voidaan saavuttaa paljon sekä lyhyen että pitkän ajan hyötyjä. Tandem Industry Academia -rahoitus osaltaan tukee tätä”, sanoo Vaikuttavuussäätiön hallituksen puheenjohtaja Lauri Oksanen.

“Nyt saimme jälleen suuren määrän erittäin korkeatasoisia hakemuksia, mistä olemme iloisia. Valinta ei ollut helppo, ja tulemme mielenkiinnolla seuraamaan rahoittamiemme hankkeiden etenemistä”, sanoo Oksanen.

Tandem Industry Academia -rahoituksessa tohtoriksi väitellyt akateeminen tutkija työskentelee tutkimushankkeessa yhden vuoden akateemisessa organisaatiossa ja toisen vuoden tiiviimmässä yhteistyössä kumppaniyrityksen kanssa.

“Hankkeiden avulla saadaan toivottavasti uutta tietoa ja osaamista liikkumaan molempiin suuntiin ja edistämään näin sekä tieteellisiä että kaupallisia intressejä”, Oksanen sanoo.

Vaikuttavuussäätiö on Valtioneuvoston keväällä 2019 perustama tutkimusrahoitustoimija, jolle valtio lahjoitti 60 miljoonan euron peruspääoman. Säätiön tavoitteeksi on asetettu edistää suomalaisen huippututkimuksen vaikuttavuutta tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistamalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lauri Oksanen
Vaikuttavuussäätiön hallituksen puheenjohtaja
p. 050 584 2143
lauri.oksanen@vaikuttavuussaatio.fi

Petro Poutanen
Vaikuttavuussäätiön toimitusjohtaja
p. 040 767 1631
petro.poutanen@vaikuttavuussaatio.fi

Tietoja julkaisijasta

Tutkimuksen vaikuttavuuden tukisäätiö sr
Mariankatu 5A
00170 Helsinki

+358 40 767 1631http://www.vaikuttavuussaatio.fi

 

Vaikuttavuussäätiö on Valtioneuvoston keväällä 2019 perustama tutkimusrahoitustoimija, jolle valtio lahjoitti 60 miljoonan euron peruspääoman. Säätiön tavoitteeksi on asetettu edistää suomalaisen huippututkimuksen vaikuttavuutta tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistamalla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tutkimuksen vaikuttavuuden tukisäätiö sr

Vaikuttavuussäätiö rahoittaa tieteen ja elinkeinoelämän yhteistyöhankkeita 2 miljoonalla eurolla3.8.2020 18:30:55 EEST | Tiedote

Vaikuttavuussäätiö rahoittaa historiansa ensimmäisellä hakukierroksella yhteensä 2 miljoonalla eurolla sellaisia yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimushankkeita, jotka tehdään yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. Säätiön Tandem Industry Academia -haussa etsittiin huippututkimushankkeita, jotka tähtäävät merkittävään vaikuttavuuden kasvattamiseen elinkeinoelämän yhteistyön kautta. Hankkeissa tutkitaan useita ajankohtaisia aiheita hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä kvanttitietokoneisiin ja syöpälääkkeiden tarkempaan testaukseen. Säätiö sai 30.4. päättyneeseen hakuun yhteensä 92 kovatasoista hakemusta, joista hallitus päätti rahoittaa 11 kärkihanketta. Valitut hankkeet ovat kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka vaikuttavuutta yhteistyö elinkeinoelämän kanssa voi kasvattaa. Yhteistyöyritykset ovat Suomessa toimivia eri kokoisia yrityksiä start-upeista suuryrityksiin. Tutkimushankkeissa tehdään esikilpailullista tutkimusta, jonka avulla edistetään tutkimuksen hyödynnettäv

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme