Aluehallintovirasto

Työntekijä putosi nojatikkaiden kaaduttua

Jaa

Pirkanmaan käräjäoikeus on 15.12.2020 tuominnut pirkanmaalaisen maatalousalan yrityksen ja sen toimitusjohtajan ja työnjohtajan sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta. Toimitusjohtajalle tuomittiin 10 päiväsakkoa ja työnjohtajalle 15 päiväsakkoa. Työnantajayhtiö tuomittiin 7 000 euron yhteisösakkoon.

Pirkanmaan käräjäoikeus on 15.12.2020 tuominnut pirkanmaalaisen maatalousalan yrityksen ja sen toimitusjohtajan ja työnjohtajan sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta. Toimitusjohtajalle tuomittiin 10 päiväsakkoa ja työnjohtajalle 15 päiväsakkoa. Työnantajayhtiö tuomittiin 7 000 euron yhteisösakkoon.

Käräjäoikeuden käsiteltävänä oli syksyllä 2018 tapahtunut työtapaturma, jossa kasvihuoneen katonkorjaustyötä valmistelleen työntekijän käyttämät nojatikkaat kaatuivat sillä seurauksella, että työntekijä putosi noin 3 metrin korkeudelta maahan asfaltille.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että työnantaja oli laiminlyönyt suunnitella, varata ja toteuttaa turvallisen vesikatolle johtavan kulkutien. Työssä, jonka tarkoitus oli kestää noin 1 – 2 viikkoa, käytettiin nojatikkaita, vaikka nojatikkaita saa käyttää kulkutienä vain lyhytaikaisiin, kertaluonteisiin töihin. Lisäksi tikkaiden yläpään kiinnittäminen niiden kaatumisen ehkäisemiseksi ei ollut mahdollista eikä tikkaiden kaatumista siten ollut estetty millään tavalla.

Käräjäoikeus katsoi, että koska yhtiön toimitusjohtajan oli täytynyt olla tietoinen työmaan kestosta ja siitä, ettei kyseistä työtä varten oltu yhtiöön tilattu nousutornia, porraselementtiä tai porrasteitä, olisi hänen huolellisesti menetellessään pitänyt tehdä näistä seikoista johtopäätös, että kattotyöhön ei ole ollut tarjolla työturvallisia nousuvälineitä.

Käräjäoikeus totesi työnjohtajan osallistuneen kyseisen työn suunnittelemiseen. Lisäksi työnjohtajan vastuisiin oli kuulunut mm. antaa tarvittava opastus turvallisiin työtapoihin sekä työntekijöiden käytössä olleiden laitteiden turvallisuusseuranta. Näitä velvoitteita huolellisesti noudattaessaan työnjohtajan olisi pitänyt tehdä johtopäätös siitä, että kattotyöhön ei ole ollut tarjolla työturvallisia nousuvälineitä.

Käräjäoikeus totesi sekä toimitusjohtajan että työnjohtajan syyllistyneen huolimattomuudesta tehtyyn työturvallisuusrikokseen. Yhteisösakon osalta käräjäoikeus totesi, että koska kumpikin yhtiön esimiesporras on ollut tietoinen tehdystä kattotyöstä, työturvallisuusmääräysten laiminlyönti on täytynyt ainakin osaltaan johtua yhtiöltä vaadittavan huolellisuuden tai varovaisuuden laiminlyönnistä. Käräjäoikeus päätyi tuomitsemaan yhtiölle 7.000 euron suuruisen yhteisösakon.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että nojatikkaiden käyttöä on työturvallisuussäännöksissä selkeästi rajoitettu, koska niiden käyttö on aiheuttanut paljon työtapaturmia. Työturvallisuusmääräysten mukaan työpaikan ja työskentelypaikkojen kulkuteiden on oltava turvallisia ja ne on pidettävä turvallisessa kunnossa. Nojatikkaita voidaan käyttää vain tilapäisinä kulkuteinä, nostoapuvälineiden kiinnittämiseen ja irrottamiseen sekä muihin vastaaviin lyhytaikaisiin, kertaluonteisiin töihin. Tällöinkin tikkaiden kaatuminen ja jalkojen luisuminen on estettävä kiinnittämällä tikkaiden ylä- tai alaosa, käyttämällä luisumisen estäviä laitteita tai muilla yhtä tehokkailla toimenpiteillä

Pirkanmaan käräjäoikeuden asia nro R 20/5195

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakimies Sari-Anne Salminen, 0295 018 682, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Pohjois-Pohjanmaalla kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään edelleen, ohjeita noudattaen enintään 10 hengen tilaisuudet ovat mahdollisia (Pohjois-Suomi)28.1.2021 12:14:13 EETTiedote

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto jatkaa nykyisiä yleisten kokoontumisten rajoituksia Pohjois-Pohjanmaan kuntien alueella 2.2. – 28.2.2021. Tartuntatautilain nojalla ovat kiellettyjä kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Pohjois-Pohjanmaan alueella 28. helmikuuta saakka. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää välttämättömiä yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 10 (kymmenen) henkilöä edellyttäen, että virusturvallisuus niissä voidaan varmistaa THL:n ja OKM:n 21.9.2020 annettua ohjetta noudattaen.

Toistuvat puutteet rakennustyömailla toivat neljälle toimijalle tuomion työturvallisuusrikoksesta Varsinais-Suomessa28.1.2021 10:36:57 EETTiedote

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi vuoden 2020 aikana neljän eri yhtiön toimijat samankaltaisista työturvallisuusrikoksista, joissa oli kyse työturvallisuussäännösten vastaisista puutteista työmailla. Tuomioita saivat toimitus- ja työnjohtajat. Lisäksi osassa tapauksista tuomittiin yhtiölle yhteisösakkoja. Yhdestä tuomiosta valitettiin hovioikeuteen, jossa syyte hylättiin yhden työnjohtajan osalta. Kaikki tuomiot ovat lainvoimaisia. Puutteet havaittiin työsuojelutarkastuksilla Kaikkien tuomioiden taustalla oli Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tarkastajien vuosina 2017 ja 2018 tekemillä työsuojelutarkastuksilla havaitsemat puutteet työturvallisuudessa kattotyömailla. Puutteita havaittiin mm. putoamissuojauksessa, nousuteissä sekä henkilökohtaisten suojainten käytössä. Työsuojeluviranomaisen havainnot ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olleet riidattomia, eli niitä ei ole kiistetty ja kiistettyjenkin osalta tuomioistuin katsoin puutteet toteen näyte

Lastensuojelulain mukaisten määräaikojen noudattamisessa edelleen vaikeuksia useissa kunnissa - sosiaalityöntekijöiden rekrytointivaikeuksien ja vaihtuvuuden takia määräajat eivät toteudu (Etelä-Suomi)28.1.2021 08:50:00 EETTiedote

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) lakisääteiseen lastensuojelun määräaikakyselyyn kuntien antamat vastaukset koskivat ajanjaksoa 1.10.2019 - 31.3.2020. Aluehallintovirasto käsitteli valvonta-asiana niiden kuntien vastaukset, joissa lastensuojelulain mukaiset määräajat olivat ylittyneet. Tarkastelujaksolla korostui pienten kuntien sekä sote-kuntayhtymien erityiset vaikeudet saada rekrytoitua sosiaalityöntekijöitä.

Flera kommuner har fortfarande problem att hålla tidsfristerna i barnskyddslagen – svårigheter att rekrytera socialarbetare och stor personalomsättning leder till att tidsfristerna överskrids (Södra Finland)28.1.2021 08:50:00 EETTiedote

Kommunernas svar på Institutet för hälsa och välfärds (THL) lagstadgade undersökning om tidsfristerna inom barnskyddet gällde perioden 1.10.2019 - 31.3.2020. I fråga om de kommuner där tidsfristerna hade överskridits tog regionförvaltningsverket upp saken till behandling som ett tillsynsärende. Under granskningsperioden accentuerades särskilt svårigheterna för små kommuner och samkommunerna inom social- och hälsovården att rekrytera socialarbetare.

Janakkalan lintuinfluenssalöydöksistä johtuva suositus pikkulintujen talviruokinnan lopettamisesta pihapiirissä koskee vain siipikarjanpitopaikkoja, muut saavat jatkaa ruokintaa27.1.2021 15:52:45 EETTiedote

Ohjeistus luonnonvaraisten lintujen ruokinnasta on herättänyt hämmennystä Janakkalan seudulla alueella, jossa on tavattu lintuinfluenssaa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto korostaa, että talviruokintaa kotipihoilla saa jatkaa normaalisti myös rajoitusvyöhykkeellä Janakkalassa, Lopella, Hämeenlinnassa ja Riihimäen liepeillä, jos ei itse pidä siipikarjaa. Rajoitusvyöhykkeellä olevissa siipikarjan pitopaikoissa luonnonlintuja ei tulisi ruokkia pihapiirissä. Siipikarjan pitämistä on myös esimerkiksi kaikki harraste- ja kotikanalatoiminta.

Fortsatta restriktioner för sammankomster i februari i de fyra sjukvårdsdistrikten i södra Finland27.1.2021 14:08:26 EETTiedote

Enligt de regionala coronauppföljningsgruppernas bedömningar behövs de nuvarande restriktionerna för sammankomster också i februari inom Helsingfors och Nylands, Egentliga Tavastlands, Kymmenedalens och Södra Karelens sjukvårdsdistrikt. Regionförvaltningsverket fattade den 27 januari 2021 beslut genom vilka alla offentliga tillställningar och allmänna sammankomster med över 10 personer är förbjudna inom Helsingfors och Nylands, Egentliga Tavastlands och Kymmenedalens sjukvårdsdistrikt och alla motsvarande sammankomster med över 20 personer inom Södra Karelens sjukvårdsdistrikt. Det är skäl att undvika också små sammankomster alltid då det är möjligt.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme