Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Työsuojeluviranomainen valvoo kotitalouksia, jotka käyttävät ulkomaista työvoimaa

Jaa
Työsuojeluviranomainen tekee tänä vuonna valvontaa yksityisiin kotitalouksiin, joihin on palkattu ulkomainen työntekijä kotitaloustyöhön esimerkiksi siivoojaksi tai lastenhoitajaksi. Valvonnan tavoitteena on torjua työperäistä hyväksikäyttöä. Tarkastuksia tehdään Etelä-Suomen alueella.

Valvonta kohdistuu työnantajiin. Valvontaa varten työntekijöiltä pyydetään tietoa työoloista ja työsuhteen ehdoista. Työntekijät voivat olla työsuojeluviranomaiseen yhteydessä myös anonyymisti soittamalla työsuojeluviranomaisten puhelinneuvontaan.

”Valvonnan tavoitteena on sekä puuttua epäkohtiin että ennaltaehkäistä työperäistä hyväksikäyttöä”, kertoo työsuojelutarkastaja Niina Mäki Etelä-Suomen aluehallinvirastosta.

Kotitaloustyöhön liittyy työperäisen hyväksikäytön riski

Yksityisissä kotitalouksissa työskentelevillä ulkomaisilla työntekijöillä on korostunut riski joutua hyväksikäytön uhriksi. Riskitekijöitä on useita.

”Työtä tehdään yksin työnantajan kodissa. Työntekijä voi olla riippuvaisessa asemassa työnantajaan, varsinkin jos työntekijän oleskelulupa on rajattu vain kotiapulaisen ja siivoojan työhön yksityisen työnantajan palveluksessa. Työntekijällä ei välttämättä ole verkostoja Suomessa. Lisäksi osa asuu työnantajan luona, mikä lisää riskiä esimerkiksi sille, että työtä teetetään yli sovitun työajan”, Mäki kertoo.

Yksityisten koti- ja hoivapalveluiden käyttö on viime vuosina lisääntynyt. Erityisesti on lisääntynyt vanhusten kotihoito ja puhdistuspalveluiden tilaaminen koteihin. Myös ulkomaalaisten työntekijöiden työskentely useassa kodissa niin sanotuissa siivous- tai kotitalousringeissä on yleistynyt.

Työehtoja ei voi sopia vapaasti

Kun kotitalouteen palkataan työntekijä, työnantajan tulee noudattaa Suomen työlainsäädäntöä. Moni kotitalouksissa työskentelevä työntekijä tekee pääosin siivoustyötä, jolloin työhön tulee soveltaa myös yleissitovaa kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta.

Työehtosopimuksessa on määritelty muun muassa vähimmäispalkka ja työajat. 1.4.2021 alkaen kiinteistöpalvelualan vähimmäispalkka on 1 774 euroa kuukaudessa tai 11,02 euroa tunnissa. Säännöllinen työaika on yleensä enintään 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Tehdyt työtunnit on kirjattava työaikakirjanpitoon.

Työnantajavelvoitteet koskevat myös niitä, jotka palkkaavat yhdessä työntekijän kotien siivous- tai kotitalousrinkiin.

Ohjeita ja neuvontaa

Työntekijän kotiin palkkaavalle on tehty ohje Yksityiset kotitaloudet työnantajina. Ohjeen ovat laatineet Uudenmaan TE-toimisto ja aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Se löytyy TE-palvelujen sivulta Työlupa-asiat.

Työnantajan velvollisuuksista saa tietoa työsuojeluhallinnon verkkopalvelusta Tyosuojelu.fi. Työsuojeluviranomaisten puhelinneuvonta palvelee numerossa 0295 016 620 arkisin kello 9–15. Puhelinneuvonta palvelee sekä työnantajia että työntekijöitä, ja sinne voi soittaa myös nimettömänä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

tarkastaja Niina Mäki, 0295 016 134
tarkastaja Noora Mattsson, 0295 016 383
sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Supervision of wild berry picking: occupational safety and health authority is prepared to investigate pickers’ status26.6.2025 07:57:00 EEST | Press release

According to preliminary information received by the occupational safety and health authority, the organisation of picking and pickers’ backgrounds will be even more diverse this year. Inspectors will likely need to determine whether pickers are in an employment relationship or if they fall under the category of pickers as defined in the Berry Act. This determination is not based on the title of the contract, but rather on how the work is actually organized in practice.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye