Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus jäi ottamatta tiedonpuutteesta
25.3.2021 08:45:00 EET | Tapaturmavakuutuskeskus (TVK) | Tiedote

Työnantajat ovat hoitaneet työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisvelvollisuutensa lähtökohtaisesti hyvin Suomessa. Silloin, kun vakuutus on jäänyt puuttumaan, syynä on ollut useimmiten tietämättömyys vakuuttamisvelvollisuudesta.
Kaupan, ammatillisen, tieteellisen ja teknisen sekä rakentamisen toimialat kärjessä
Kaupanalan yritykset sekä ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toimialan työnantajat olivat suurimmat vakuutuksen ottamisen laiminlyöneistä toimialoista. Molempien toimialojen osuus oli 13,4 % vuonna 2020. Edellisenä vuonna 2019 kaupan alan osuus oli 15,4 % ja ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toimialan osuus 14,5 %.
Rakennusalan osuus oli 11,3 %. Sen osuus kasvoi edellisen vuoden 8,4 %:sta.
Edellä mainitut toimialat ovat olleet myös aiempien vuosien valvontatilastojen kärjessä
Laiminlyönneistä työnantajista osakeyhtiöiden osuus suurin, kotitaloudet toisena
Lähes puolet laiminlyöntitapauksiksi todetuista työnantajista oli osakeyhtiömuotoisia yrityksiä, edellisenä vuotena näiden osuus oli noin 60 %. Edellisvuoteen verrattuna elinkeinonharjoittajien osuus 13 % (vuonna 2019 12 %) pysyi lähes samana, mutta kotitalouksien osuus kasvoi vuonna 2020 merkittävästi 18 %:n osuuteen (vuonna 2019 6 %). Kotitalouksien osuuden kasvu johtuu todennäköisesti aikaisempien vuosien valvonnan kohdentamistavasta, ei niinkään vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin yleistymisestä.
Vakuuttamatonta työtä teetettiin yli 51 miljoonalla eurolla
40 % vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönneistä työnantajista toimi Uudellamaalla. Vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneet työnantajat olivat elinkaarensa mukaan vakiintuneita yrityksiä, kuten aiempinakin valvontavuosina on todettu. Useat yritykset olivat toimineet yli kymmenen vuotta.
Vakuuttamattomat palkat olivat todetuissa laiminlyöntitapauksissa reilut 51 miljoonaa euroa vuonna 2020. Edelliseen vuoteen palkkasumma oli hieman yli 20 miljoonaa euroa vähemmän. Vakuutuksen ulkopuolelle jääneiden palkkojen lasku oli odotettavissa, koska tulorekisterin hyödyntämisen myötä Tapaturmavakuutuskeskus pystyi puuttumaan laiminlyöntiin aiemmin eikä vakuuttamaton palkanmaksu päässyt jatkumaan enää pitkään.
Tapaturmavakuutuskeskuksella lakisääteinen valvontatehtävä
Tapaturmavakuutuskeskus valvoo, että työnantajat täyttävät työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisvelvollisuutensa. Tapaturmavakuutuskeskus on tehnyt vakuuttamisvelvollisuuden valvontaa vuodesta 2016 lähtien. Valvonta tehtävä on säädetty Tapaturmavakuutuskeskukselle työtapaturma- ja ammattitautilaissa.
Valvontatoimenpiteiden kohteena ovat kaikki Suomessa palkkaa maksaneet työnantajat. Tapaturmavakuutuskeskus poimii valvontaa varten tiedot palkkojen maksuista suoraan tulorekisteristä.
Tapaturmavakuutuskeskus tekee Valtiokonttorille hakemuksen velvollisuutensa laiminlyöneelle työnantajalle määrättävistä maksuista. Valtiokonttori määrää laiminlyönnin tehneelle päätöksellään vakuutusmaksua vastaavan maksun ja laiminlyöntimaksun. Vakuutusmaksua vastaava maksu määritetään vakuuttamatta jääneen työn määrän ja sen riskin perusteella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna SinkkiläViestintäpäällikkö
Puh:0404504261sanna.sinkkila@tvk.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tapaturmavakuutuskeskus (TVK) koordinoi ja kehittää työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen toimeenpanoa. TVK:n asemasta ja tehtävistä säädetään työtapaturma- ja ammattitautilaissa.
TVK käsittelee vakuuttamattomassa työssä sattuneiden vahinkotapahtumien korvausasiat. TVK:n ylläpitää ja julkaisee tilastoja työtapaturmista ja ammattitaudeista sekä valvoo työnantajien vakuuttamisvelvollisuuden toteutumista.
TVK huolehtii myös ammattiurheilijoiden vakuuttamisen seurannasta ja yleisestä valvonnasta sekä pitää rekisteriä urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain mukaan vakuutetuista urheilijoista ja vakuutuksenottajista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapaturmavakuutuskeskus (TVK)
Työtapaturmavakuutus jäi ottamatta yli 2 600 tapauksessa: toistuvat laiminlyönnit lisääntyivät19.3.2026 12:08:31 EET | Tiedote
Tapaturmavakuutuskeskus havaitsi viime vuonna 2 618 tapausta, joissa työnantaja ei ollut ottanut lakisääteistä työtapaturma- ja ammattitautivakuutusta. Valtaosa tapauksista johtui tietämättömyydestä, mutta tietoiset ja toistuvat laiminlyönnit sekä pakkovakuutusten käyttö lisääntyivät vuonna 2025.
Viime vuonna tutkittiin 11 työpaikkaonnettomuutta13.3.2026 07:11:49 EET | Tiedote
Vuonna 2025 työpaikkaonnettomuuksien tutkinnassa selvitettiin 10 kuolemaan johtanutta työtapaturmaa. Näissä työtapaturmissa kuoli yhdeksän työntekijää sekä yksi maatalousyrittäjä. Neljästä tapauksesta suoritettiin tarkempi tutkinta. Lisäksi tutkinta aloitettiin yhdestä maatalousyrittäjän vakavaan loukkaantumiseen johtaneesta tapauksesta.
Työmatkatapaturmat vähenivät selvästi vuonna 20259.3.2026 07:47:02 EET | Tiedote
Vuonna 2025 sattui yhteensä 107 000 työtapaturmaa, mikä on kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lasku johtui erityisesti työmatkatapaturmien määrän selvästä vähenemisestä. Työpaikkatapaturmien määrä pysyi edellisvuoden tasolla ja taajuus nousi vain vähän.
Työtapaturmavakuutus kantaa vastuunsa vuosikymmenten yli: vanhimmat korvaukset 1940-luvulta6.3.2026 09:34:07 EET | Tiedote
Suomalainen työtapaturma- ja ammattitautivakuutus on osoittanut taloudellisen kestävyytensä. Järjestelmä on onnistunut hinnoittelemaan vakuutusturvan niin, että jopa vuosikymmeniä kestävät korvausvastuut voidaan hoitaa ilman rahoitusongelmia.
Asentaja putosi kahdeksasta metristä vaarallisen työmenetelmän seurauksena3.3.2026 15:50:40 EET | Tiedote
Telakalla rakenteilla olevan aluksen peräluukun kannatinvaijeri sinkosi asentajan luukusta kahdeksan metrin korkeudelta laivanrakennushallin lattialle. Asentajan kuolemaan johtanut työtapaturma tapahtui huhtikuussa 2025. Tapaus tutkittiin TVK:n johdolla ja tutkinnasta on julkaistu tutkintaseloste TOT 2/25.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

