Työttömyys lähti huhtikuussa laskuun

YTK Työttömyyskassan jäsenistön työttömyysaste oli huhtikuussa 6,7 %. Työttömyys laski 0,6 prosenttiyksikköä, maaliskuussa se oli 7,3 %.
Työttömyysaste palasi nyt helmikuun tasolle. Silloin se oli sama 6,7 %.
“Työttömyyden nousukiito näyttäisi pysähtyvän. Kesän tilanne on vielä hämärän peitossa, mutta ainakaan huhtikuun luvut eivät anna aihetta suureen huoleen työttömyyden kehityksestä. Kesän alkaessa moni toki jää työttömäksi määräaikaisten työsuhteiden päättyessä, mutta toisaalta useat myös työllistyvät kesä- ja kausitöihin”, sanoo YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen.
Etelä-Karjalassa eniten työttömyyttä, Pohjanmaa ja Uusimaa porskuttavat
Maakunnista työttömyys on korkeinta tällä hetkellä Etelä-Karjalassa, jossa 10,6 % YTK:n jäsenistä on barometrin mukaan työttömänä. Usein kärkisijalla olleessa Lapissa tilanne on juuri nyt parempi, 8,5 %. Tähän vaikuttanee etenkin kevättalven kausityöllisyys.
Paras tilanne työttömyyden osalta manner-Suomessa on edelleen Pohjanmaalla, jossa työttömyysaste on vain 4,6 %. Myös Uudenmaan työttömyysaste on hyvin matala, 5,1 %.
“Pohjanmaa on työllisyyden kestomenestyjä, ja Uudenmaan osalta näkyy työvoiman suuri kysyntä, joka vetää työttömyyttä alaspäin. Etelä-Karjalan tilanteeseen vaikuttanee Venäjä-yhteyksien katkeaminen”, Auli Hänninen pohdiskelee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasAsiakkuus- ja viestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytk.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Yli 26 000 uutta jäsentä YTK:lle alkuvuonna23.5.2023 08:25:00 EEST | Tiedote
YTK Työttömyyskassa jatkaa vahvaa kasvuaan. Suomen suurimpaan työttömyyskassaan on liittynyt alkuvuoden aikana jo yli 26 000 uutta jäsentä. Kaiken kaikkiaan jäseniä on nyt noin 530 000.
Työttömyys jatkaa kasvuaan kesää kohti26.4.2023 07:35:00 EEST | Tiedote
Suomen suurimman työttömyyskassan jäsenistön työttömyys nousi helmikuusta 0,7 prosenttiyksikköä.
Jättikysely: 70 % haluaa lisätoimia työllisyyden parantamiseksi29.3.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Vain 9 % vastaajista lyhentäisi ansioturvan kestoa. Mielipiteensä kertoi yli 18 500 YTK:n jäsentä.
Pitäisiköhän lakia muuttaa? -kampanja haluaa työttömyyskassat tukemaan työllisyyttä21.3.2023 09:20:26 EET | Tiedote
Työttömyyskassoilla on jatkuva yhteys satoihin tuhansiin työnhakijoihin, mutta nykyisen lainsäädännön mukaan ne eivät saa tukea jäsentensä työllisyyttä edes avoimista työpaikoista kertomalla.
YTKBarometri: Ei vahvoja merkkejä työttömyyden kasvusta19.3.2023 18:35:00 EET | Tiedote
Epävarmuus taloudessa ei ole talven aikana näkynyt YTK Työttömyyskassan jäsenistön työttömyysluvuissa. Helmikuussa työttömyysaste on jopa hieman laskenut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme