Työvoiman kysyntä Kainuussa ennätyksellisen vilkasta vuonna 2021

Työvoiman kysyntä oli Kainuussa vuonna 2021 ennätyksellistä. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-palveluihin 13 977 - tämä on selvästi Työnvälitystilaston ennätys ja peräti 80 % enemmän (+6 222) kuin vuonna 2020. Eniten paikkoja ilmoitettiin rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille, palvelu- ja myyntityöntekijöille sekä ryhmälle muut työntekijät eli esimerkiksi siivoojille ja eri alojen avustaville työntekijöille.
Joulukuun aikana TE-palveluihin ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja 923 eli 18 % enemmän (+139) kuin vuotta aikaisemmin. Kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja.
Työttömyys koronakriisiä edeltävää tasoa matalammalla
Kainuussa oli joulukuun lopussa 3 335 työtöntä työnhakijaa, mikä on 493 henkeä vähemmän (-13 %) kuin vuotta aiemmin. Poikkeustilannetta edeltävään vuoden 2019 joulukuun loppuun verrattuna työttömiä oli 212 henkeä vähemmän (-6 %). Prosentuaalisesti tarkasteltuna pienentyminen kahden vuoden takaisesta oli kolmanneksi suurinta koko maassa. Koko maassa työttömyys pieneni vuoden takaisesta 23 % ja kasvoi kahden vuoden takaisesta 7 %.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta, eli työttömyysaste, oli maakunnassa kuun lopussa 10,8 %, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin ja 0,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Kainuun työttömyysaste oli ELY-keskusalueista yhdeksänneksi matalin, koko maassa se oli 10,5 %.
Pitkäaikaistyöttömyys on pitkän pienentymisen jälkeen lisääntynyt korona-aikana, mutta tilanne on alkanut jälleen parantua huhtikuusta lähtien. Joulukuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä, eli yli vuoden työttömänä olleita, oli jo 9 % vähemmän kuin vuotta aiemmin (-74), yhteensä 747. Kahden vuoden takaisesta koronakriisiä edeltävästä ajasta pitkäaikaistyöttömyys kasvoi vielä 22 % (+133).
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.
Seuraava työllisyyskatsaus julkaistaan 22. helmikuuta 2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun Elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus
Yritys ja työvoimapalvelut yksikkö
Atte Laitinen, 0295 023 886
Sposti: etunimi.sukunimi(at)elykeskus.fi
http://www.elykeskus.fi/kainuu
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun työttömyys kasvoi 4 % marraskuussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli marraskuun lopussa noin 3 300 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,0 % oli alueista kuudenneksi matalin. Laaja työttömyys pieneni alueista eniten, 9 %. Työvoiman saatavuus on kohentunut väliaikaisesti, kun työpaikkojen määrä on supistunut matalasuhdanteen takia.
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Mineralsin Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostuksesta28.11.2025 08:24:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin (aiemmin Elementis Minerals) Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:02:51 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Kainuun ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)26.11.2025 10:33:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Solarwind Finland Oy:n Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin luonnon monimuotoisuuteen, maisemaan ja vesistöihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä yhteisvaikutuksiin muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. Lisäksi siinä korostettiin lieventämistoimenpiteiden tärkeyttä.
Kainuun työttömyys kasvoi 6 % lokakuussa25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli lokakuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes kolmasosa työttömistä. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edellisvuotta vähemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
