Ukrainalaisten omistama perheyritys Enkora Oy vei voiton Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä -kilpailussa
7.12.2022 18:30:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Kilpailun tavoitteena on tuoda esille maahanmuuttaneita yrittäjiä ja heidän merkitystään elinkeinoelämälle ja suomalaiselle yhteiskunnalle. Voittaja julkistettiin Suomen Yrittäjien Business Unplugged -tapahtumassa keskiviikkona 7.12.2022 Helsingissä.
Vahva liiketoimintaosaaminen ja pitkäjänteinen tekeminen toivat voiton
Goutsoulit johtavat yhdessä asiakaspalvelun järjestelmäratkaisuja tarjoavaa it-yritystä Enkora Oy:tä, jonka kautta esimerkiksi kunnat ja yritykset voivat yhdistää ohjelmistokomponentteihin erilaisia tukevia laitteistoja, esimerkiksi kulunvalvontaan tai asiakkaiden itsepalveluun liittyen.
Suurin osa suomalaisista on käyttänyt Enkoran tuotteita jossain vaiheessa, sillä yrityksen kädenjälki näkyy muun muassa uimahalleissa, kuntosaleissa, sairaaloissa ja yliopistoissa ympäri maan.
“Yrittäjän polulle lähteminen oli meille luonteva valinta. Kun aloitimme yritystoiminnan, tavoitteena oli tuoda markkinoille jotain aidosti uutta ja innovatiivista. Idea kannatti ja tänä päivänä olemme ylpeitä luomastamme yrityskulttuurista ja toimintamme etiikasta. Kiitämme Suomen Yrittäjiä ja Eloa tästä kunniasta ja aiomme lahjoittaa saamamme palkintorahan Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:lle”, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Anton Goutsoul.
Yrityksen perustajat ovat joutuneet ponnistelemaan voittaakseen asiakkaidensa luottamuksen perinteisellä ja suljetulla toimialalla sekä edenneet sinnikkäästi kohti tavoitteittaan. Enkora tekee kannattavaa kasvua, työllistää 40 työntekijää ja toimii johtajana usealla markkina-alueella.
Tuomaristo oli vaikuttunut yrittäjien yhdessä tekemisen kulttuurista, pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta työskentelystä asiakkaidensa kanssa sekä siitä, että Anton, Artem ja Vassili ovat lähteneet rohkeasti ja hyvällä menestyksellä mukaan julkisiin hankintakilpailuihin.
Enkora Oy:
Perustettu: 2006
Liikevaihto: 4,3 miljoonaa
Henkilöstö: 40
Kotipaikkakunta: Helsinki
Ruth Franco, Lin Psychological Services Oy:stä kunniamaininta
Ehdokkaiden joukosta nousi esiin myös yrittäjä Ruth Franco, jonka tuomaristo päätti palkita kunniamaininnalla. Lin Psychological Services Oy on Francon yksin pyörittämä yritys, joka tarjoaa mielenterveyspalveluita myös englannin ja espanjan kielillä erityisesti maahanmuuttaneille.
”Yrittäjyys on joskus ainoa ja usein paras tapa maahanmuuttaneille työskennellä niissä ammateissa, joihin heidät on koulutettu, ja varmistaa heille riittävät työolot ja samalla tarjota tarvittavia palveluja ja asiantuntemusta muille. Jos uskot, että sinulla on toteuttamiskelpoinen idea, niin kannattaa löytää kaikki tarvittava tuki ideasi toteuttamiseen!", kannustaa Ruth Franco.
Franco on toiminut alalla jo 15 vuotta ja koki vastoinkäymisiä aloittaessaan yrittäjätaivaltaan sekä muuttaessaan toiminimensä osakeyhtiöksi. Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksella (nykyinen Valvira) kesti kolme vuotta tunnustaa Francon psykologin tutkinto ja odotusajan hän käytti suomen kielen opettelemiseen. Franco kouluttautui myös psykoterapeutiksi, jotta hänen asiakkaansa voisivat hyödyntää valtion myöntämän Kela-korvauksen.
Suomessa on tarve monikielisille terapia- ja mielenterveyspalveluille ja tämä tarve tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Francon kaltaisia toimijoita tarvitaan lisää.
Tuomaristo vaikuttui Francon periksiantamattomasta työstä ja aidosta välittämisestä, jota hän osoittaa asiakkaitaan kohtaan. Lin Psychological Services on pioneeritoimija Suomessa.
Lin Psychological Services Oy:
Perustettu: toiminimi vuodesta 2008, osakeyhtiö vuodesta 2021
Liikevaihto: 100 000
Henkilöstö: yksinyrittäjä
Kotipaikkakunta: Helsinki
Palkintoraati
Palkintaraatiin kuuluivat Suomen Yrittäjien maahanmuuttaneiden yrittäjien verkoston puheenjohtaja Pamela Spokes, vuoden 2021 voittaja Ivan Ore, Työeläkeyhtiö Elon markkinointijohtaja Joni Tikkanen ja Suomen Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtaja Jenni Parpala.
Viime vuosien voittajiin voi tutustua täällä.
Yhteyshenkilöt
Aicha ManaiverkostopäällikköSuomen Yrittäjät
Puh:09 2292 2966Puh:044 555 3220aicha.manai@yrittajat.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Pk-yritysten taloustilanne kohentunut, näkymät heikentyneet syksyn aikana17.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Pk-yritysten taloustilanne on hieman parantunut, osoittaa Yrittäjägallup. – Viime aikoina nähty talouden kasvu alkaa näkyä yritysten tilanteessa. Se on erittäin tervetullutta monen vaikean vuoden jälkeen. Parantuminen on jatkunut koko vuoden 2026, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Stina Siikonen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi16.10.2026 16:45:59 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja on Stina Siikonen Varsinais-Suomesta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Anne Niemi Etelä-Pohjanmaalta ja Janne Lintukorpi Hämeestä. Yrittäjien valtuuston puheenjohtajana jatkaa Mari Laaksonen Helsingistä ja varapuheenjohtajaksi valittiin Janne Vuorinen Pirkanmaalta.
Yrittäjät: Osinkoverotuksen kiristys olisi myrkkyä kasvulle16.10.2026 10:01:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät on erittäin huolissaan valtiovarainministeriössä valmistelluista ehdotuksista kiristää listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta. Keskustelussa on väläytetty ratkaisuja, jotka eivät huomioi yrittäjäriskiä tai kaksinkertaisen verotuksen ongelmaa eivätkä kannusta yrittäjyyteen.
Yrittäjät: Polttoainepaketti on tervetullut – nyt vauhtia ammattidieseliin15.10.2026 16:11:32 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää hallituksen sopimaa polttoainepakettia tervetulleena. – On hyvä, että hallitus tunnistaa kuljetusalan vaikean tilanteen ja reagoi siihen. Erityisen tärkeää on, että korkeiden polttoainekustannusten kanssa kamppaileville kuljetusyrityksille on tulossa suoraa tukea. Tilapäinen tuki ei silti ratkaise alan kustannusongelmaa pysyvästi. Seuraavaksi hallituksen on vauhditettava ammattidieselin käyttöönottoa.
Yrittäjät: Yrityslähestymiskielto tulossa myymälöihin – kauan odotettu esitys15.10.2026 14:39:13 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää erittäin tärkeänä hallituksen esitystä yrityslähestymiskiellosta. Suomen Yrittäjät on esittänyt yrityslähestymiskieltoa pitkään. Nyt hallitus esittää, että Suomessa otettaan käyttöön tuomioistuimen määräämä pääsykielto. – Kaupan alan työntekijät, kauppiaat ja asiakkaat joutuvat kokemaan väkivaltaa, uhkauksia ja häirintää myymälöissään. Kaupan alan yritykset tarvitsevat työkalut suojata henkilökuntaansa toistuvalta ja vakavalta häirinnältä, Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme