UROS ja Oulun yliopisto julkistavat strategisen kumppanuuden
2.9.2020 07:00:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Strategisessa kumppanuudessa keskitytään IoT-yhteyksiin ja IoT:hen liittyviin liiketoiminta-aloihin kuten ympäristöteknologioiden digitalisaatioon. Kumppanuus kattaa tutkimuksen ja liiketoiminnan kehittämisen, ja sen tavoitteena on kehittää kaupallisesti kannattavia innovaatioita, jotka vastaavat alan nykyisiä ja tulevia tarpeita. Sopimuksen arvoksi arvioidaan 2-3 miljoonaa euroa vuodessa, kun otetaan huomioon kummankin osapuolen tekemät investoinnit.
Käytännön näkökulmasta tutkimusyhteistyöhön kuuluu yhteisiä toimia, jotka liittyvät Uroksen asiakashankkeisiin, kumppanihankkeisiin sekä kokonaan uusiin, yhteisrahoitettuihin hankkeisiin. Samaan aikaan koulutusyhteistyössä Oulun yliopiston opiskelijat tekevät yhteistyötä Uroksen tutkimus- ja kehitystiimien kanssa maisteriopinnäytetyötehtävissä muun muassa tekoälyn ja sen reaalimaailman sovellusten aloilla.
Oulun yliopiston korkeatasoiset tutkimusinfrastruktuurit ja tuleva UROS Innovation Center tarjoavat lisätukea yhteistyölle tilojen, tietopohjaisten resurssien ja niihin liittyvien palvelujen muodossa. Näin luodaan myös perusta, jonka avulla muut IoT-ekosysteemin sidosryhmät voivat osallistua hankkeisiin ja hyötyä tuloksista.
”Olemme erittäin ylpeitä yhteistyöstämme Oulun yliopiston kanssa. Se on tunnettu maailmanluokan tutkimuksistaan esimerkiksi langattoman tietoliikenteen alalla, mikä sopii erinomaisesti teknologioihimme ja valmiuksiimme. Nyky-yhteiskunnassa on suuria haasteita, joita ei voida ratkaista ilman teollisuuden ja tiedemaailman vahvoja kumppanuuksia, jotka tuovat yhteen tutkijoita ja opiskelijoita sekä johtavaa teknologiaa ja asiantuntemusta”, kertoo Rauno Jokelainen, Uroksen teknologiajohtaja.
”UROS tehostaa digitalisaatiota monilla eri aloilla ainutlaatuisten IoT-teknologioiden ja innovatiivisten Smart Connectivity -ratkaisujen avulla. Oulun yliopisto haluaa hyödyntää etenkin 6G-lippulaivaohjelman tutkimustuloksia ja IoT-teknologiaa yhteiskunnassa yhteistyössä teollisuuden kanssa. UROS on ihanteellinen yhteistyökumppani, sillä yritys on edelläkävijä, joka soveltaa IoT-teknologioita ja Smart Connectivity -tekniikkaa eri aloilla”, sanoo Oulun yliopiston vararehtori Arto Maaninen.
UROS on vuonna 2011 Oulussa perustettu suomalainen teknologia-alan yritys, joka tuottaa eSIM-alustaansa pohjautuvia maailmanlaajuisia yhteysratkaisuja ja IoT-järjestelmiä teollisuudenaloille, yrityksille sekä kuluttajille.
Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto. Se on yksi Suomen suurimmista ja monialaisimmista yliopistoista. Yliopisto koostuu kahdeksasta tiedekunnasta ja monista erikoistutkimusyksiköistä.
6G Flagship on Suomen Akatemian rahoittama tutkimusekosysteemi 5G:n käyttöönottoa ja 6G-innovaatioita varten. Kun 5G astuu käyttöönottovaiheeseen, samaan aikaan 6G-tutkijat työstävät jo keskeisiä teknisiä komponentteja ja ratkaisuja, joita tarvitaan 2030-luvun langattomana aikakautena.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteystiedot (haastattelut):
UROS, teknologiajohtaja Rauno Nokelainen 050 5951242
Oulun yliopisto, vararehtori Arto Maaninen 029 4484 084
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Tutkimus: liikennemelu yhteydessä korkeampiin veren kolesteroli- ja rasva‑arvoihin25.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Vilkkaiden teiden läheisyydessä asuminen saattaa häiritä muutakin kuin unta, sillä se voi vaikuttaa myös elimistön rasva-aineenvaihduntaan.
Suomen puolustus- ja turvallisuusalan verkostossa oululaisella teknologiaosaamisella merkittävä rooli23.2.2026 07:07:00 EET | Tiedote
DEFINE on Riihimäen kaupungin kehittämä puolustus- ja turvallisuusalan verkosto ja toimintamalli, joka kokoaa yhteen alan osaajat, yritykset ja testausympäristöt Suomessa. Nyt verkosto on laajentunut valtakunnalliseksi viiteen kaupunkiin ja kahteen ammattikorkeakouluun Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran rahoituksen avulla. Myös Oulu on mukana.
Kaupungeissa hulevesitulvat yleistyvät – kuilua ohjeiden ja kaavoituksen välillä23.2.2026 06:07:00 EET | Tiedote
Kaupunkitulvien riski kasvaa, kun ilmaston ääri-ilmiöt lisääntyvät ja yhä tiiviimpi rakentaminen vähentää viheralueita ja vettä läpäisemättömiä pintoja.
Psykoosilääkkeiden off label -käyttö yleistä ikääntyneillä23.2.2026 04:45:00 EET | Tiedote
Psykoosilääkkeiden käyttö muuhun kuin virallisesti hyväksyttyyn käyttötarkoitukseen on yleistä ikääntyneiden keskuudessa. Asia käy ilmi Oulun ja Itä-Suomen yliopistojen laajasta rekisteritutkimuksesta, jossa tarkasteltiin psykoosilääkkeiden niin sanottua off label -käyttöä kotona asuvilla iäkkäillä henkilöillä. Off label -käytössä lääkäri määrää lääkkeen muuhun kuin sen virallisesti hyväksyttyyn käyttöaiheeseen.
Enemmän ei ole aina parempi valaistuksessa – Oulussa valotaidepolku ja seminaari syventyvät pimeää kunnioittavaan suunnitteluun20.2.2026 10:38:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkimushankkeiden tavoitteina on hillitä ylivalaisun haittoja ja nostaa pimeyden ja hämärän arvostus osaksi kaupunkien valaistussuunnittelua. Yleisö voi tutustua Oulun Pikisaaren rantapolulle toteutettavaan valotaidepolkuun ”Valo, jää” 20.2.–15.3. ja tutkimustuloksia esitellään 25.2. Pimeän arvot huomioiva kaupunkivalaistus -seminaarissa Oulun pääkirjastolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
