Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Usean työnantajan työpaikkojen työturvallisuudessa haasteita

Jaa
Työsuojeluviranomaiset tekivät yhteiseen työpaikkaan kohdennettuja hanketarkastuksia vuoden 2020 alusta maaliskuun 2022 loppuun mennessä noin kolmesataa. 24 prosentissa valvontakohteista yhteisen työpaikan työturvallisuusasiat olivat kunnossa. Toimintaohjeita annettiin yli 400 kappaletta ja kehotuksia noin 40 kappaletta.

”Toimintaohjeita annettiin muun muassa riskien arvioinneista, henkilönsuojamista, työpaikan siisteydestä ja järjestyksestä, kemiallisten vaarojen hallinnasta sekä perehdyttämisestä ja opastamisesta. Kehotuksia annettiin muun muassa henkilönsuojainten käyttämisestä, pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan velvollisuuksista sekä kemiallisten tekijöiden riskien arvioinnista”, kertoo työsuojelutarkastaja Laura Mäkilä.

Toimintaohje annetaan vähäisen ja yksittäisen puutteellisuuden korjaamiseksi, kun lain vähimmäisvaatimuksien edellyttämä taso ei täyty. Kehotus annetaan, jos säännösten vastaisesta olotilasta johtuva vaara tai haitta on vähäistä suurempi. Lisäksi tarkastaja voi antaa kehotuksen sellaisessa asiassa, jossa työnantaja ei ole noudattanut aiemmalla tarkastuksella annettua toimintaohjetta.

Hallinnan haasteet kasvaneet

Yhteisellä työpaikalla tarkoitetaan työpaikkaa, jossa työskentelee useiden työnantajien työntekijöitä tai itsenäisiä yrittäjiä. Yhteisiä työpaikkoja esiintyy enenemässä määrin kaikilla toimialoilla ja samalla yhteisten työpaikkojen haasteet työturvallisuustekijöiden hallitsemiseksi kasvavat. Monet yritykset, kunnat ja kaupungit sekä tilaavat että tuottavat palveluja alihankinta- ja vuokratyönä. Verkostoituminen ja yhteistyö toimialoilla ja toimialojen kesken yleistyy.

”Eri työnantajien toimiminen samalla työpaikalla synnyttää epävarmuustekijöitä, jotka saattavat liittyä työnantajien erilaisiin turvallisuuskulttuureihin ja toimintatapoihin, tiedonkulun katkoksiin ja vastuiden hämärtymiseen. Tästä on seurauksena vaaratilanteita ja ongelmia, mikäli toimintoja ei ole yhteen sovitettu ja laadittu selkeitä pelisääntöjä”, sanoo tarkastaja Laura Mäkilä.

Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueiden valtakunnallisen Yhteisten työpaikkojen 2020-2023  -hankkeen tavoitteena on valvoa yhteiseen työpaikkaan liittyvien velvoitteiden noudattamista, lisätä yhteisellä työpaikalla toimivien työnantajien osaamista ja tietoa yhteiseen työpaikkaan liittyvistä velvoitteista, lisätä pääasiallista määräysvaltaa käyttävien työnantajien tietoa tiedotusvelvollisuudesta sekä yhteisten työpaikkojen toimiminen lainmukaisesti turvallisuuden hallinnassa ja tapaturmien vaarojen torjunnassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tarkastaja Laura Mäkilä, p. 0295 018 205, laura.makila@avi.fi
Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Lagen om djurvälfärd - hundar ska alltid ha tillgång till rent dricksvatten11.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande

Enligt lagen om djurvälfärd ska hundar alltid ha tillgång till dricksvatten, oberoende av årstid. I permanenta djurhållningsplatser för hundar, till exempel en inhägnad på gården, ska det hela tiden finnas dricksvatten. Undantag från kravet på att hundar alltid ska ha tillgång till vatten kan endast göras i särskilda situationer på yrkesmässiga draghundsgårdar i samband med köldgrader.

Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Kainuun hyvinvointialueella11.9.2025 07:45:00 EEST | Tiedote

Kainuun hyvinvointialueella kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Merkittävimmät puutteet molemmissa palveluissa ovat Kajaanin alueella. Aluehallintovirasto jatkaa Kainuun hyvinvointialueen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.

Regionförvaltningsverket upptäckte brister i Varhas ordnande av mentalvård och missbrukarvård8.9.2025 12:31:00 EEST | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har gett Egentliga Finlands välfärdsområde en anmärkning för framtiden om att klienter som använder rusmedel och rehabiliteringsklienter inom mentalvården ska beviljas service-, vård- och rehabiliteringshelheter som motsvarar deras servicebehov. Välfärdsområdet ombeds före början av december redogöra för de åtgärder som vidtagits för att förbättra dess rutiner och tillgången till servicen.

Aluehallintovirasto havaitsi puutteita Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä8.9.2025 12:30:00 EEST | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen vastaisen varalle siitä, että päihteitä käyttäville asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille tulee myöntää heidän palvelutarvettaan vastaavat palvelu-, hoito- ja kuntoutuskokonaisuudet. Hyvinvointialueelta pyydetään joulukuun alkuun mennessä selvitystä tekemistään palvelujen saatavuutta ja toimintatapoja parantavista toimenpiteistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye