Uudella laskennallisella menetelmällä voi ennustaa tarkasti luonnon satunnaisia ilmiöitä
2.5.2019 13:38:15 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tutkimus
Tutkimuksen kannalta hyvä esimerkki on järvessä uivan kalan liikkeiden tutkiminen. Järvessä uivan kalan satunnaista ja epälineaarista liikehdintää voidaan tarkastella pinnan yläpuolelta. Havaintojen voidaan olettaa olevan hieman vääristyneitä sekä sisältävän kohinaa.
Missä kohtaa, ja kuinka syvällä järvessä kala viettää suurimman osan ajastaan vuoden aikana? Franksin väitöskirjassaan kehittämän menetelmän avulla tämäntyyppisten, diskreettiaikaisia havaintoja hyödyntävien jatkuva-aikaisten ongelmien tapauksessa vastaus voidaan laskea tietokoneen avulla mielivaltaisen tarkasti. Menetelmä perustuu satunnaislukujen generoimiseen, liikkeiden approksimointiin sekä todennäköisyysteoreettisiin korjausmenetelmiin ja on esimerkki niin kutsutusta Markov chain Monte Carlo -tärkeysotantamenetelmästä.
Aiemmin uusimpia menetelmiä on voitu soveltaa ainoastaan tiettyihin yksiuloitteisiin ongelmiin. Väitöskirjassa esitelty lähestymistapa mahdollistaa ratkaisun eksaktin laskemisen dimensioiden lukumäärästä riippumatta.
Jordan Franks valmistui matematiikan alan maisteriksi Bonnin yliopistosta vuonna 2016. Hän aloitti jatko-opintonsa Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksella huhtikuussa 2016. Hän on työskennellyt yhdessä ohjaajansa, akatemiatutkija ja apulaisprofessori Matti Viholan kanssa Suomen Akatemian tutkimusprojektissa ”Exact approximate Monte Carlo methods for complex Bayesian inference”.
Väitöskirja on julkaistu Jyväskylän yliopiston väitöstutkimusten JYU Dissertations -sarjassa N:o. 79. ISBN: 978-951-39-7738-2
Linkki julkaisuun: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7738-2
FM Jordan Franksin laskennallisen tilastotieteen väitöskirjan "Markov chain Monte Carlo importance samplers for Bayesian models with intractable likelihoods" tarkastustilaisuus on lauantaina 4.5.2019 Jyväskylän yliopistossa Seminaarinmäellä (H320) kello 12-15. Vastaväittäjänä on professori Nicolas Chopin (ENSAE, Ranska) ja kustoksena dosentti Matti Vihola (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Lisätietoja
Tohtorikoulutettava Jordan Franks, jordan.j.franks@jyu.fi
http://users.jyu.fi/~jojofran/
Tiedottaja Tanja Heikkinen, tanja.s.heikkinen@jyu.fi, puh. +358 50 581 8351
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
