Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Uuden monikäyttäjärakennuksen rakentaminen aloitetaan yliopistokampuksella Turussa

Jaa
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy rakennuttaa Turussa Åbo Akademin ja Turun yliopiston yhteyteen uuden monikäyttäjärakennuksen vanhan Juslenia-rakennuksen paikalle Henrikinkadulle.

Median edustajat ovat tervetulleita tiedotustilaisuuteen, joka pidetään torstaina 24.5.2018 klo 12.00 Åbo Akademin Gadolinia-rakennuksessa (Auditorium A) osoitteessa Porthaninkatu 3–5. Samassa tilassa pidetään klo 13 kaikille avoin keskustelutilaisuus, jossa julkistetaan myös kilpailu rakennuksen nimeämiseksi.

Uusi rakennus valmistuu keväällä 2021 ja otetaan käyttöön samana syksynä. Rakentaminen aloitetaan 14.5.2018 vanhan Juslenia-rakennuksen purkutöillä sekä louhinnalla, joiden arvioitu valmistumisajankohta on tammikuussa 2019. Purkutöiden ja louhinnan jälkeen aloitetaan rakennusvaihe, jonka arvioitu valmistumisajankohta on huhtikuussa 2021. 

Uusi rakennus on osa Scientia Aboensis -yhteistyötä Åbo Akademin ja Turun yliopiston välillä. Rakennuksen pääkäyttäjinä ovat Åbo Akademin luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunta sekä Turun yliopiston kemian laitos. Muita käyttäjiä ovat muun muassa Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö ja kirjasto.

Rakennukseen tulee opetukseen ja tutkimukseen tarkoitetut tilat laboratorioineen, tiloja yrityksille sekä kuntosali- ja ravintolatilat. Uuden ja vetovoimaisen rakennuksen tilaratkaisuista tehdään monikäyttöisiä, joustavia ja positiivista synergiaa tukevia. Ratkaisuilla tuetaan yhteistä toimintaa ja yhteisiä palveluja sekä varmistetaan tilojen korkea käyttöaste ja taloudellinen tilankäyttö.

– Luonnontieteellinen ja teknillinen huippututkimus on pitkälti kokeellista työtä, mikä asettaa kovia vaatimuksia infrastruktuurille. Laitteistoja ja laboratorioita on jatkuvasti kehitettävä ja uudistettava. Olemalla saman katon alla yliopistot voivat yhdessä panostaa entistä voimakkaammin infrastruktuuriin. Tämä tulee yhteiskunnan iloksi näkymään kansainvälisen tason tutkimustuloksissa ja entistäkin paremmin koulutettuina maistereina, diplomi-insinööreinä ja tohtoreina, sanoo Åbo Akademin rehtori Mikko Hupa.

– Uusi konkreettinen yhteistyöalusta Åbo Akademin ja Turun yliopiston toiminnoille vahvistaa yliopistojemme yhteistyötä erityisesti luonnontieteiden ja tekniikan alueilla. ”Yliopistonmäestä” tulee nyt ”yliopistojen mäki” – ja samalla yksi Suomen vahvimmista luonnontieteiden keskittymistä, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen sanoo.

Rakennuksen kokonaislaajuus on 23 000 bruttoneliömetriä, ja se toimii yhdistävänä rakennuksena Åbo Akademilta Yliopistonmäelle siirryttäessä. Pääsuunnittelijana toimii Piia Viitanen Aihio Arkkitehdit Oy:sta, ja projektijohtourakoitsijana Skanska Talonrakennus Oy. Rakentamisessa noudatetaan kestävän kehityksen periaatteita, ja rakennukselle tavoitellaan toiseksi korkeinta BREEAM-ympäristöluokitusta.

Tavoitteena on toteuttaa rakennustyöt siten, että kampuksen ja lähialueen toiminta häiriintyy mahdollisimman vähän. Alueen asukkaisiin on oltu aktiivisessa yhteydessä jo tässä vaiheessa projektia, ja on todettu, että uuden rakennuksen lähialueen infraratkaisuja ja liikennejärjestelyjä parannetaan projektin yhteydessä, mikä aiheuttaa poikkeuksia pysäköintijärjestelyihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Aki Havia
Johtaja, rakennuttaminen
Puh: 040 527 7511, aki.havia@sykoy.fi


Åbo Akademi
Rehtori Mikko Hupa
Puh: 0400 630 801, mikko.hupa@abo.fi


Turun yliopisto
Rehtori Kalervo Väänänen
Puh: 040 701 1303, rehtori@utu.fi

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
PL 310
33101 Tampere

http://www.sykoy.fi

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on valtakunnallinen kampuskehittäjä, joka omistaa ja kehittää yliopistokiinteistöjä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Kehitämme vetovoimaisia kampuksia ja luomme alueellisen kasvun mahdollisuuksia yhdistämällä tieteen ja tutkimuksen, elinkeinoelämän ja elävän kaupungin. Tarjoamme muun muassa korkeakoulujen, yritysten ja palveluntarjoajien käyttöön tulevaisuuden tilaratkaisuja sekä asiakkaidemme tarpeita vastaavia, kustannustehokkaita tiloja. SYK:n omistavat Suomen valtio ja 10 yliopistoa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Yhtiön tasearvo on noin miljardi euroa, ja se koostuu yliopistojen 310 rakennuksesta. Vuoden 2017 liikevaihto oli 150,1 miljoonaa euroa. www.sykoy.fi

Åbo Akademi on 7 000 opiskelijasta ja 1 100 työntekijästä koostuva yliopisto. Åbo Akademin tehtävänä on toimia avoimena ruotsinkielisenä yliopistoympäristönä, jossa tutkimus ja koulutus on korkealaatuista ja jolla on vahvat pohjoismaiset ja kansainväliset kytkökset. Yliopiston tutkimus keskittyy vähemmistöihin, lääkekehitykseen ja diagnostiikkaan, molekulaariseen prosessi- ja materiaalitekniikkaan sekä mereen ja merikulkuun. Toimipaikkoina ovat Turku ja Vaasa. Vuosi 2018 on Åbo Akademin satavuotisjuhlavuosi. www.abo.fi

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän aktiivinen akateeminen yhteisö – kansainvälinen tutkimusyliopisto, laadukkaan suomalaisen korkeakoulutuksen tarjoaja ja kehittäjä sekä alueensa vahva suunnannäyttäjä. www.utu.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtajaksi Sanna Sianoja25.9.2019 09:06:32 EEST | Tiedote

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) toimitusjohtajaksi on nimitetty diplomi-insinööri, MBA Sanna Sianoja, 49. Sianoja aloittaa tehtävässään 1. marraskuuta 2019. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Mauno Sievänen siirtyy eläkkeelle vuodenvaihteessa. SYK:n hallitus teki valinnan suuresta, noin 80 hakijan joukosta. Hallitus painotti valinnassa kiinteistö- ja rakennusalan kokemusta sekä laaja-alaista strategista ja operatiivista kokemusta niin johtamisesta kuin liiketoiminnastakin. Sanna Sianoja erottui joukosta myös vahvojen vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitojensa ansiosta. – Sanna Sianoja on kiinteistöliiketoiminnan ja kiinteistökehityksen ammattilainen. Hänellä on hyvät valmiudet lähteä kehittämään yliopistokampuksia yhdessä yhtiön muiden ammattilaisten sekä kampuksilla toimivien vuokralaisten kanssa. Sannan tavoitteellinen työskentelyote, hyvät vuorovaikutustaidot ja kansainvälinen kokemus tekivät meihin suuren vaikutuksen, toteaa SYK:n hallituksen puheenjohtaja, Päivi Mikkola. – Odo

Oamk Linnanmaa -rakennushankkeen harjannostajaiset5.6.2019 13:06:43 EEST | Tiedote

Oamk Linnanmaa -rakennushanke on keväällä 2019 saavuttanut ajankohdan, jossa kaikki hankkeeseen sisältyvät toteutusvaiheet ovat käynnistyneet. Keskiviikkona 5.6.2019 pidettävät harjannostajaiset juhlistavat hankeosapuolten yhteistyötä, ja juhlalla kiitetään rakennustyöhön osallistuneita monivuotisesta projektista. Projekti päättyy syksyllä 2020, kun Oamkin toiminta käynnistyy uusissa tiloissa. Oamk Linnanmaa -rakennushanke kokoaa pääosan Oulun ammattikorkeakoulun opetus-, tutkimus- ja kehitystoiminnoista yhteen rakennukseen Linnanmaan kampukselle. Vaiheistetussa hankkeessa peruskorjattavat uudet, modernit ja monikäyttöiset tilat mahdollistavat tehokkaan yhteistyön Oulun yliopiston kanssa, niin tilojen kuin toiminnankin osalta. Linnanmaan kampus muodostaa pohjoisosaan sijoittuvien ammattikorkeakoulun ja eteläosaan sijoittuvien yliopiston tilojen sekä palveluiden kanssa vetovoimaisen kokonaisuuden, jossa yritystoiminta, tutkimus ja ainutlaatuinen oppimisympäristö kohtaavat. Kasvavaa opis

Kutsu Aurumin peruskivenmuurausjuhlaan 8.5.2.5.2019 13:02:23 EEST | Kutsu

Tervetuloa Aurum-uudisrakennuksen peruskivenmuurausjuhlaan keskiviikkona 8.5.2019 klo 13 osoitteessa Henrikinkatu 2, Turku. Aurumin pääkäyttäjät ovat Åbo Akademin luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunta sekä Turun yliopiston kemian laitos. Muita käyttäjiä ovat muun muassa Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö ja kirjasto. Uudisrakennus on osa Åbo Akademin ja Turun yliopiston välistä Scientia Aboensis -yhteistyötä. Rakennukseen tulee opetukseen ja tutkimukseen tarkoitetut tilat laboratorioineen, kuntosali- ja ravintolatilat sekä tiloja yrityksille. Tilaratkaisut ovat monikäyttöisiä ja joustavia, ja ne tukevat positiivista synergiaa. Ratkaisut tukevat yhteistä toimintaa ja yhteisiä palveluja. Näin varmistetaan korkea käyttöaste ja tilankäytön taloudellisuus. Rakennustyöt alkoivat syksyllä 2018, ja rakennuksen on määrä valmistua syksyllä 2021. Rakennuksen bruttoneliömäärä on 23 000 neliötä. Aurumin on suunnitellut Aihio Arkkitehdit Oy, ja pääsuunnittelijana toimii arkkitehti Piia Viit

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye