Uuden pääpoliisiaseman ja vankilan peruskivi muurattiin Oulussa
Poliisin ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteishankkeena toteutettavan uuden pääpoliisiaseman ja vankilan peruskivi muurattiin tänään Oulun Ruskonselän rakennustyömaalla. Kyseessä on Suomessa ainutlaatuinen samalle tontille rakennettava poliisin, vankilan ja istuntosalin yhteishanke. Rakennustyöt etenevät vaiheittain, ja ensimmäisenä valmistuvat pääpoliisiaseman rakennustyöt vuoden 2024 loppuun mennessä. Rakennuttajana toimii valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt ja päätoteuttajana SRV.

Uuden pääpoliisiaseman ja vankilan peruskivi muurattiin tänään perjantaina 26. toukokuuta rakennustyömaalla Ruskonselässä. Muuraustilaisuudessa kuultiin puheenvuorot sisä- ja oikeusministeriöltä, Poliisihallitukselta, Rikosseuraamuslaitokselta, Senaatti-kiinteistöiltä ja päätoteuttajalta SRV:ltä. Peruskiven lieriöön talletettiin tuleville sukupolville muistoksi mm. päivän sanomalehti, käytössä olevat metallirahat sekä rakennuksen peruskirja, jossa kerrataan talon suunnittelun ja rakentamisen tähänastisia vaiheita.
Työmaalla pääpoliisiaseman toimisto- ja istuntosalitilojen elementtiasennukset ovat jo valmistuneet, ja erikoistilojen ja autohallin elementtiasennukset ovat käynnissä. Pisimmällä ovat vapautensa menettäneiden tilat, joiden vesikatto on valmis ja lattioiden valutyöt ovat alkaneet. Vankilan työmaalla tehdään perustustöitä.
Oulun pääpoliisiaseman rakennustyöt käynnistettiin syyskuussa 2022, ja ne valmistuvat vuoden 2024 loppuun mennessä. Vankilan rakentaminen käynnistettiin huhtikuussa 2023 ja rakennustyöt valmistuvat lokakuun 2025 loppuun mennessä. Tilojen kalustamisen, varustamisen ja tuuletuksen jälkeen pääpoliisiasema on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2025 alkupuolella ja vankila 2026 alkupuolella.
”Hanke etenee hyvin suunnitelmien mukaan. Valtakunnallisestikin merkittävä ja ainutlaatuinen rakennushanke on herättänyt hyvin kiinnostusta paikallisten toimijoiden keskuudessa, ja olemme saaneet hyvin tarjouksia pääpoliisiaseman osaurakoihin hankkeen aikana”, Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamisryhmän päällikkö Harri Karjula kertoo.
Hanke toteutetaan Senaatin allianssimallilla ja päätoteuttaja on SRV Rakennus Oy. Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajakonsulttina toimii A-Insinöörit. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 130 miljoonaa euroa ja laajuus 32 400 bruttoneliömetriä. Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa Oulun poliisin, Keskusrikospoliisin Oulun yksikön, Oulun käräjäoikeuden ja Oulun vankilan käyttöön tulevat tilat Ruskonselkään noin 13 hehtaarin suuruiselle tontille.
”Työmaa etenee hienosti aikataulussaan. Kohdetta rakennetaan tällä hetkellä noin 100 ammattilaisen voimin ja parhaimmillaan vahvuus kohoaa noin 150 henkilöön. Hanke tulee kokonaisuudessaan työllistämään noin 300 henkilötyövuoden verran ja tuo jo rakentamisvaiheessa paikallisesti merkittäviä työllistämisvaikutuksia. Muun muassa maanrakennusurakka, elementtitoimitukset ja elementtiasennukset hoidetaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta tulevien yritysten voimin”, kertoo SRV:n projektipäällikkö Marko Ahvenlampi.
Ensimmäinen poliisin ja vankilan yhteishanke
Kyseessä on ainutlaatuinen poliisin, vankilan ja istuntosalin muodostava yhteishanke, joka on valtakunnallisestikin merkittävä ja ensimmäinen laatuaan. Tavoitteena on toteuttaa käyttäjien toimitilakonseptien mukaiset terveelliset, turvalliset ja toimintaa tukevat tilat, joissa tulee työskentelemään yhteensä noin 500 työntekijää.
Pääpoliisiasemaan sijoitetaan poliisilaitoksen johto ja hallintoa, valvonta- ja hälytystoiminta, rikostutkinta ja poliisivankila. Lisäksi uudisrakennukseen sijoittuu Keskusrikospoliisin Oulun yksikkö. Oulun vankilaan toteutetaan satapaikkainen tutkinta- ja vankeusvankila miehille, naisille ja erityistä tukea tarvitseville alaikäisille ja nuorille.
Poliisiaseman ja vankilan väliin sijoitetaan sisäyhteydellä toimijoiden yhteisiä tiloja, kuten asiakkaiden vastaanotto ja tarkastustilat, turvatarkastus ja kokoustiloja. Yhteiseen käyttöön sijoitetaan myös käräjäoikeuden istuntosali, jossa käsitellään vangittuja koskevia rikosasioita.
Poliisin lupapalvelut, palvelupäivystys ja osa tutkintahenkilöstöä ovat sijoittuneet osoitteeseen Kirkkokatu 13. Lupapalvelut jäävät Oulun keskustaan myös jatkossa uuden poliisitalon valmistuttua.
Lisätiedot:
Senaatti-kiinteistöt: Harri Karjula, rakennuttamisryhmän päällikkö, harri.karjula@senaatti.fi
Poliisihallitus: Jarmo Partanen, toimitilapäällikkö, jarmo.partanen@poliisi.fi
Oulun poliisilaitos: Urpo Kössö, ylikomisario, urpo.kosso@poliisi.fi
Rikosseuraamuslaitos: Asko Miettinen, erityisasiantuntija, asko.miettinen@om.fi
Oulun rikosseuraamuskeskus: Minna Saukko, johtaja, puh. +358 29 56 82802, minna.saukko@om.fi Keskusrikospoliisi: Reine Inkeroinen, hallintojohtaja, reine.inkeroinen@poliisi.fi
SRV: Marko Ahvenlampi, projektipäällikkö, puh. 050 594 6165, marko.ahvenlampi@srv.fi
Oulun pääpoliisiasema ja Oulun vankila (Senaatti-kiinteistöt)
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Vilma är fängelsehundarnas finländska mästare — tuff tävling skapar nätverk och tränar för verkliga situationer25.5.2023 15:59:16 EEST | Tiedote
Fängelsehundarnas finländska mästerskap avgjordes i tävlingarna vid i Kestilä fängelse 23 till 25 maj 2023. Vinnaren blev labradorretriever Hakukoneen Twitter "Vilma" från Jokela fängelse, förd av väktare Heidi Ristimäki. Labradorretriever Santtu med Antte Röntynen från Sukeva fängelse tog andraplatsen. Labradorretriever Vinski och Tuomo Räsänen från Pyhäselkä fängelse tog tredje plats. Så gott som alla av de drygt 20 hundarna på Brottspåföljdsmyndigheten medverkade.
Vilma on vankilakoirien Suomen mestari – kovatasoisessa kilpailussa verkostoidutaan ja harjoitellaan tositilanteita varten25.5.2023 15:52:05 EEST | Tiedote
Vankilakoirien Suomen mestaruus ratkottiin kolmipäiväisissä kilpailuissa 23.–25.5.2023 Kestilän vankilassa. Voittajaksi kruunattiin Jokelan vankilan labradorinnoutaja Hakukoneen Twitter ”Vilma” ohjaajanaan vartija Heidi Ristimäki. Kilpailuissa toiseksi sijoittui Sukevan vankilan labradorinnoutaja Santtu ja Antte Röntynen. Kolmannelle sijalle ylsivät labradorinnoutaja Vinski ja Tuomo Räsänen Pyhäselän vankilasta. Paikalla olivat lähes kaikki Rikosseuraamuslaitoksen yli 20 koiraa.
Brottspåföljdsmyndigheten uppsagt fem tjänstemän25.5.2023 14:39:17 EEST | Tiedote
Brottspåföljdsmyndigheten har sagt upp fem tjänstemän vid Riihimäki fängelse. Enligt statstjänstemannalagen kan ett tjänsteförhållande sägas upp av ett individuellt synnerligen vägande skäl som beror av tjänstemannen.
Rikosseuraamuslaitos irtisanoi 5 virkamiestä25.5.2023 14:38:08 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitos irtisanoi viisi Riihimäen vankilan virkamiestä. Valtion virkamieslain mukaan virkasuhde voidaan virkamiehestä johtuvasta yksilöllisestä erityisen painavasta syystä irtisanoa.
Brottspåföljdsmyndigheten startar rehabilitering i virtuell verklighet — de intagna får öva för vardagssituationer22.5.2023 14:45:41 EEST | Tiedote
Brottspåföljdsmyndigheten har använt programvaror för virtuell verklighet i rehabiliterande syfte sedan 2019. Nu startar myndigheten en ny rehabilitering i virtuell verklighet i samarbete med företaget Virtual Dawn. Med hjälp av programmen går det att öva för situationer som den intagne kommer att ställas inför efter att han eller hon släppts.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme