Uudenkaupungin makeanvedenaltaan säännöstely muuttuu
Vesitalouslupaa on muutettu siten, että määräys vedenpinnan säännöstelyn ylä- ja alarajojen muuttamista on poistettu. Säännöstelyn ylä- ja alarajat ovat vuonna 1974 myönnetyn luvan mukaiset, eikä niitä tarvitse muuttaa kerran vuosikymmenessä. Luvan haltijan tulee myös tarkkailla altaan ja meren vedenpinnan korkeutta sekä Sirppujoen vedenkorkeutta automaattisilla vedenkorkeusasemilla. Lisäksi liikelaitoksen tulee tehdä selvitys muutetun lupamääräyksen mukaisen säännöstelyn vaikutuksista muun muassa altaan vedenkorkeuksiin.
Uudenkaupungin Vesi -liikelaitos ottaa Uudenkaupungin makeanvedenaltaasta vettä kaupungin ja teollisuuden tarpeisiin. Altaan keskivedenkorkeus on pysynyt samana koko altaan toiminnan ajan. Vesitalousluvan muuttamisen tarkoituksena on taata veden hyvä laatu ja laillistaa nykyinen tilanne, jossa altaan keskivedenkorkeus säilyy ennallaan.
Aluehallintovirasto antaa myöhemmin päätöksen asiaan liittyvistä edunmenetysten korvaamisesta. Korvausasian käsittelyssä otetaan huomioon kaikki muistutukset, jotka luvan muuttamisesta on annettu.
Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelu
Etelä-Suomen aluehallintoviraston 3.6.2021 tekemä päätös numero 171/2021 löytyy vesi- ja ympäristölupien tietopalvelusta. Päätös löytyy helposti, kun kirjoittaa hakusanat-kenttään asian diaarinumeron ESAVI/23050/2018. Päätökseen saa hakea valittamalla muutosta 12.7.2021 saakka.
Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelu on aluehallintoviraston ylläpitämä palvelu, josta löytyvät aluehallintovirastossa vireille tulleet, tiedoksiannetut ja päätetyt vesi- ja ympäristölupa-asiat sekä niihin liittyvät asiakirjat, jotka julkaistaan julkisessa tietoverkossa.
Aluehallintovirasto ratkaisee ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia hakemusasioita. Lupia myöntäessään virasto sovittaa yhteen ympäristön käyttöä ja ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.
Lisätietoja
ympäristöylitarkastaja Merilin Vartia, puh. 0295 016 528
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
