Uusi nanotekniikkaan perustuva syöpälääke tehostaa solunsalpaajahoitoa
16.9.2019 13:44:27 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

Eksosomeissa eli solujen erittämissä rakkuloissa on proteiineja, RNA:ta ja muita isäntäsolun molekyylitason rakenneosia. Yhdistämällä niitä keinotekoiseen nanomateriaaliin tutkijat ovat valjastaneet ne syöpälääkkeiden kuljettimiksi. Uudet eksosomipohjaiset nanolääkkeet tehostivat lääkkeen kertymistä kasvaimeen, leviämistä verisuonien ulkopuolelle ja tunkeutumista kasvaimen peruskudokseen suonensisäisen annostelun jälkeen.
– Tutkimus korostaa solupohjaisten nanolääkkeiden merkitystä, toteaa hankkeen vastaava tutkija ja yksi artikkelin yhteyskirjoittajista Hélder A. Santos, joka työskentelee apulaisprofessorina Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnassa.
Nanohiukkasiin perustuvien lääkkeenantomenetelmien hoitotehosta on saatu syövän yhteydessä lupaavia tuloksia. Tavallisesti nanohiukkasten kohdennettavuutta kasvaimiin tehostetaan täsmävasta-aineilla, peptideillä tai muilla biomolekyyleillä. Tehostuneen immuunivasteen takia tällaisilla kohdennusligandeilla eli solun ulkoisilla sitoutuvilla osilla saattaa kuitenkin olla haitallinenkin vaikutus nanohiukkasiin perustuvan lääkkeenannon tehoon.
Biomimeettiset eli luonnollisenkaltaiset nanohiukkaset sen sijaan yhdistävät solujen, solukalvojen ja muiden luonnollisten biomateriaalien toiminnallisuudet keinotekoisten nanohiukkasten biolääketieteelliseen tekniikkaan, jolloin lopputuloksena on tehokas lääkeaineenkuljetin.
Täsmäsolunsalpaajahoitoihin kehitetyt eksosomipäällysteiset biologisesti yhteensopivat ja huokoiset piipohjaiset nanolääkkeet tehostivat syöpälääkkeen rikastumista kasvainsoluihin elävässä elimistössä. – Havaintojemme perusteella eksosomipohjaisia biomimeettisiä nanohiukkasia on mahdollista käyttää lääkeaineidenkantaja-aineina syöpälääkkeiden tehon lisäämiseksi, Santos sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hélder A. Santos, helder.santos@helsinki.fi, puh. 050 4480801
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tiedottaja Eeva Karmitsa, Helsingin yliopisto, eeva.karmitsa@helsinki.fi, puh. 02941 58461
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Nopeat junayhteydet voivat edistää ihmisen kognitiivista terveyttä20.3.2026 11:45:02 EET | Tiedote
Nopea rautatieyhteys auttaa ylläpitämään kognitiivista terveyttä ja vähentämään eriarvoisuutta ikääntyvässä väestössä, ilmenee uudesta tutkimuksesta.
Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen voi vähentää paksu- ja peräsuolisyöpien riskiä20.3.2026 08:57:27 EET | Tiedote
Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen kasviperäisillä ruuilla, erityisesti täysjyvällä, on yhteydessä paksu- ja peräsuolisyöpien pienempään riskiin suomalaisilla aikuisilla.
Suomalaistutkijat neuvomaan Tanskan metsitystä19.3.2026 08:46:09 EET | Tiedote
Tanska aikoo metsittää 250 000 hehtaaria peltoa vuoteen 2045 mennessä. Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittävät tanskalaisten kanssa, miten peltojen metsityksestä saadaan ilmastolle mahdollisimman suuri hyöty.
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme