Oulun yliopisto

Uusia ratkaisuja viranomaisten väliseen kriittiseen viestintään, turvallisuuteen ja etäyhteyksiin

Jaa

Juuri alkanut sisällöltään ja kooltaan merkittävä PRIORITY-projekti tutkii, kehittää ja kokeilee viranomaisille ja etäyrityksille suunnattuja kriittisiä viestintäratkaisuja. Tärkeänä tavoitteena on täydentää nykyisiä kriittisiä puhe- ja viestipalveluja laajakaistan dataominaisuuksilla hyödyntämällä kaupallisia langattomia 4G- ja 5G-verkkoja.

Projekti pyrkii parantamaan kriittisten viestintäratkaisujen kotimaisen ekosysteemin kilpailukykyä. Tutkimus keskittyy neljään aiheeseen:

1) Laajakaistapalvelut syrjäisillä seuduilla

2) Palvelujen laadun erottelu ja erilaisiin tarpeisiin varautuminen

3) Viestinnän turvallisuus

4) Erillisverkkojen ja kaupallisten verkkojen yhteistoiminta

-Odotamme monenlaisia tuloksia, sanoo kaksivuotisen projektin koordinaattori Harri Posti Oulun yliopistosta. Projektikonsortion kokonaisbudjetti on 7,3 miljoonaa euroa, josta akateemisen tutkimuksen osuus on 2,7 miljoonaa. Suunnilleen 50 % rahoituksesta tulee Business Finlandilta.

-Tärkeimpiä tuloksia ovat tekniset ratkaisut, joita kehitetään edelleen tuotteiksi sekä uudet ja kehittyneet kriittisen viestinnän ekosysteemit. Niiden avulla voidaan kasvattaa osallistujien kansainvälistä liiketoimintaa ja nostaa julkisten viranomaisten viestintä seuraavalle tasolle.

Kriittisellä viestinnällä luotettavaan digitaaliseen yhteiskuntaan

Kriittisen viestinnän merkitys perustuu yhtäältä monimuotoisiin yhteiskunnallisiin uhkiin kuten kyberhyökkäyksiin, epäsymmetriseen sodankäyntiin ja terrorismiin sekä ilmastonmuutokseen. Toisaalta ICT-teknologian kehitys esimerkiksi tekoälyn, teollisen internetin ja 5G-viestinnän osalta luo mahdollisuuksia täysin uusille kriittisen viestinnän ratkaisuille, yrityksille ja ekosysteemeille.

-Olemme todistamassa maailmanlaajuista ajattelutavan muutosta julkiseen turvallisuuteen liittyvässä viestinnässä ja toiminnassa. Muutoksen tärkeimmät mahdollistajat ovat mobiili laajakaistaviestintä ja valtavirran ICT-tekniikat. Lisäksi yhteisöjen turvallisuutta haastavat uudet uhat kuten terrorismi, ympäristöongelmat, järjestäytynyt rikollisuus ja jopa siviilikonfliktit, Harri Posti toteaa.

Toistaiseksi julkiseen turvallisuuteen liittyvä viestintä on perustunut TETRAn ja Tetrapolin kaltaisiin kapeakaistaisiin erillistekniikoihin. Tulevaisuudessa niitä täydennetään ja korvataan 5G-mobiilitekniikoilla. Kyseessä ei ole vain taustalla olevan langattoman tekniikan muutos vaan koko ekosysteemin uudistuminen.

-Kaikki ajankohtaiset ICT-tekniikat ovat mukana siirtymävaiheessa, johon liittyy älylaitteita ja sovelluksia, analytiikkaa ja tekoälyä, teollinen internet, droneja ja paljon muuta. Kuten tiedämme, 5G muuttaa yhteisöjä enemmän kuin kahden aiemman sukupolven verkot yhteensä. Julkisen turvallisuuden takaajilla, kuten poliisilla sekä palo- ja pelastustoimella, on erityisvaatimuksia, jotka ovat tiukempia kuin kuluttajien tai yrittäjien vaatimukset, Posti tarkentaa.

Näitä ovat hyvä käytettävyys, palvelujen luotettavuus ja tinkimätön turvallisuus, johon sisältyy suojaus kyberturvallisuusuhkia vastaan. Vaikka julkiseen turvallisuuteen liittyvät viestintäratkaisut tulevat perustumaan valtavirran tekniikoihin, ne eivät sellaisenaan riitä täyttämään tiukkoja luotettavuus-, turvallisuus- ja käytettävyysvaatimuksia. PRIORITY-projekti luo uusia kriittisen viestinnän liiketoimintaekosysteemejä ja tukee nykyisiä sellaisia.

-Tutkimme yhdessä tulevaisuuden ratkaisuja radioviestintäpalveluihin, jotka ovat kriittisiä julkisen turvallisuuden ja tilannetietoisuuden kannalta. Ne painottavat viestintäverkkojen luotettavuutta ja käytettävyyttä niin kaupungeissa kuin syrjäseuduillakin. Traficom tarjoaa projektille viranomaistukea ja näkemyksiä. Osallistumme myös 5G-verkon luotettavuutta ja kestävyyttä ja muita 5G-kokonaisuuden asioita koskeviin tutkimuksiin, sanoo Traficomin 5G Momentum -ekosysteemin projektipäällikkö Marjo Uusi-Pantti.

PRIORITY-konsortioon kuuluu neljä tutkimuskumppania sekä 13 yritystä ja viranomaista. Tutkimustyöhön osallistuvat Oulun yliopisto, Centria-ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu ja VTT. Viidellä konsortioon kuuluvalla yrityksellä – Airbus, Bittium, Digita, Exfo ja Keysight – on menossa omat rinnakkaiset teollisuusprojektinsa. Muut kumppanit ovat Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Puolustusvoimat, Pelastustoimi, Elisa, Erillisverkot, Fairspectrum, Verkotan sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto. Yritykset viestivät erikseen omista tavoitteistaan ja projektiensa sisällöstä.

Projekti toimii yhteistyössä 5G-testiverkkoekosysteemin kanssa. Se palvelee myös 6G Flagship -ohjelmaa tarjoamalla palautetta ja vaatimuksia kriittisen viestinnän alalla. Ratkaisuja kokeillaan aidossa verkkoympäristössä soveltamalla 5G Force -alustaa.

5G Force on niin sanottu horisontaalinen projekti, jossa pyritään muodostamaan kansallinen tutkimusalusta Suomessa olevista testiverkoista. Alustalla tutkitaan 5G:tä, mutta myös tarjotaan yhteinen alusta erilaisten vertikaalihankkeiden tarpeita varten. 5GTN on vakaa verkko, jota on kehitetty vuodesta 2014 lähtien erityisesti tieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä varten. Sitä ohjaa ja valvoo 5GTN-asiantuntijatiimi, minkä ansiosta testejä voidaan tehdä ääriolosuhteissa verkon laidalla. Se tarjoaa myös eristetyn testiympäristön, joka mahdollistaa edistyksellisen testauksen. PRIORITY on hyvä esimerkki vertikaalihankkeesta eli sovellustutkimuksesta. Aiemmin käynnistetty 5G VIIMA on samantapainen vertikaalihanke, joka hyötyy nykyisestä testausverkosta ja vaikuttaa sen kehittämiseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektikoordinaattori Harri Posti
Oulun yliopisto
Centre for Wireless Communications
harri.posti@oulu.fi
029 4488007

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000http://www.oulu.fi/yliopisto/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme