Vähemmän kalaa, edullisempia tuotteita – kokonaiskuvassa hintojen nousu ei näy suurina muutoksina ostokäyttäytymisessä
23.8.2022 11:30:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Toteutuneilta keskihinnoiltaan alkuvuoden (tammi-heinäkuu) suurimpia nousijoita ovat olleet kahvi (33 %), tuore kala (31 %), kananmunat (17 %), margariini (16 %), vehnäjauhot (14 %) ja peruna (12 %). Vaikka hintataso on noussut, on ainoastaan tuoreessa kalassa nähtävissä selkeä pudotus myyntivolyymissä.
Pientä laskua myyntivolyymissä nähdään myös maltillisemmin hinnaltaan nousseissa tuoteryhmissä, kuten kalliimmissa juustoissa (–7 %) ja naudanlihassa (–14 %). Näissä tuoteryhmissä on laaja valikoima ja niissä on havaittavissa selkeää siirtymistä edullisempiin vaihtoehtoihin.
Sen sijaan valmisruoan, erilaisten maitopohjaisten välipalojen, pastan, riisin ja nuudeleidenmyynti on ollut lievässä kasvussa hinnannoususta huolimatta. Kahvin keskihinta on noussut jopa 33 %, mutta kahvia on ostettu lähes entiseen malliin.
–Joka neljäs kyselyymme vastannut näkee oman taloudellisen tilanteensa heikkenevän lähitulevaisuudessa ja yli puolet (54 %) kertoo jo nyt joutuvansa miettimään ruoan hintaa jonkin verran, osa tarkastikin. Siksi meille on tärkeää pitää ostoskorin hinta mahdollisimman edullisena jatkossakin. Toinen tärkeä asia on kattava valikoima, josta jokainen voi löytää itselleen sopivia vaihtoehtoja. Samaan aikaan kun osa etsii jo nyt edullisempia vaihtoehtoja, on osalla jatkossakin mahdollisuuksia herkutteluun ja uutuuksien testailuun, pohtii S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.
Selkeä ostokäyttäytymisen muutosraja ruoan hinnassa kulkee kyselytutkimuksen perusteella 10 prosentin hinnannousun kohdalla, jossa 38 prosenttia vastanneista toteaa hintakehityksellä olevan vaikutusta ostokäyttäytymiseensä. Osalla muutosraja on jo viiden prosentin nousun kohdalla (14 % vastaajista), toisilla vasta 20 prosentin nousun tapahtuessa (29 % vastaajista). S-ryhmän tilaamaan kyselytutkimukseen vastasi elokuun alussa 4358 asiakasomistajaa ja kesäkuun alussa 3644 asiakasomistajaa.
Kun oma talous on tiukalla, valintoja punnitaan eri tavalla. Puolet vastaajista etsii tarpeen vaatiessa edullisimpia vaihtoehtoja, vaikka ne olisivat ulkomaisia. Puolet taas tukee tiukassakin tilanteessa kotimaisia tuottajia ostamalla kotimaisia tuotteita.
–On hyvä huomata, että toteutunut hintojen kehitys myymälöissämme on verrattain maltillista. Meille on osuuskauppana tärkeää tarjota asiakkaille jatkuvasti edullinen ostoskori ja samaan aikaan pitää kotimaisen ruoan kysyntä korkealla ja näin osaltamme myös tukea huoltovarmuutta. Jo nyt yli 80 prosenttia myymästämme ruoasta on kotimaista. Tavoitteenamme on, ettei tällaista valintaa tarvitse tehdä vaan kaupassa voi jatkossakin ostaa kotimaista ruokaa kohtuulliseen hintaan, painottaa Päällysaho.
Kyselytutkimuksen toteutti S-ryhmän toimeksiannosta Feelback Oyja se toteutettiin 9.-16.6.2022 ja 1.-7.8.2022. Kyselyyn vastasi kesäkuussa 3644 asiakasomistajaa ja elokuussa 4358 asiakasomistajaa, edustava otos eri puolilta Suomea, eri ikäryhmistä ja sukupuolista.
S-ryhmän myyntidatan osalta ajanjaksoa 1-7, 2022 verrattiin jaksoon 1-7, 2021 tarkastellen toteutuneita keskihintoja ja myyntivolyymeja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho, p. 0107680655
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
S-ryhmän kysely: Kotimaisuus painaa ruokavalinnoissa, mutta ei kaikissa ostoskoreissa yhtä paljon31.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kotimaisuus painaa suomalaisten ostokoreissa erityisesti arjen perustuotteita valitessa. Kyselyyn vastanneen yli 3400 suomalaisen mukaan kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri erityisesti ostettaessa jauhelihaa (67 %), siipikarjanlihaa (66 %), leipää (65 %) ja maitoa (65 %). Vähiten kotimaisuus painaa kasviproteiinituotteita (9 %) ja kasvipohjaisia välipaloja (9 %) valittaessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

