Vahvuuksilla ja innovaatioilla myllerrysten ylitse

Kun koronapandemia alkoi lopulta osoittaa helpottamisen merkkejä, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Nämä molemmat kriisit ovat heijastuneet vahvasti myös Keski-Suomeen, mutta samaan aikaan maakunnassa on investoitu voimakkaasti etenkin puu- ja biotalouteen sekä vihreään siirtymään.
Maakunnan viennin kasvun veturina on viime ajat ollut teknologiateollisuus. Keski-Suomen elinkeinorakenne on monipuolistunut ja palveluvaltaistunut, mutta teollisuus on edelleen vahva arvonluoja maakunnassa. Myös matkailussa nähdään paljon potentiaalia. Näin kiteytetään juuri julkaistussa Keski-Suomen Alueelliset kehitysnäkymät I/2022-raportissa.
Kriisit luovat myös mahdollisuuksia
Keski-Suomella on ongelma työvoimassaan: yhtäältä vaivana on sitkeän korkealla pysyttelevä työttömyys ja toisaalta työvoimapula. Kohtaanto-ongelmaan ei ole vain yhtä ainoaa syytä, mutta yksi selittävä tekijä on työikäisen väestön epätasainen jakautuminen.
– Maan sisäistä muuttoliikettä ja Keski-Suomen oppilaitoksista valmistuvia pitää kyetä hyödyntämään työvoimapulasta kärsiville aloille. Toisaalta koronapandemia on osoittanut, että vahvaa kiinnostusta maaseutuasumiseenkin on olemassa. Sitä pitää tukea esimerkiksi monipaikkaisuutta houkuttelevaa infraa vahvistamalla, johtava asiantuntija Päivi Hamarus ELY-keskuksesta toteaa.
Ukrainassa käytävä sota on nostanut keskiöön aivan uudella tavalla huolto-omavaraisuuden merkityksen niin alku- kuin energiantuotannossa. Tämä saattaa olla uusi alku keskisuomalaiselle alkutuotannolle, jota on vaivannut näivettyminen jo pitkän aikaa. Energiantuotannon puolella Keski-Suomessa on lähtenyt liikkeelle useita tuulivoimahankkeita. Ne yhdistettynä turvetuotannon väliaikaiseen uudelleen tulemiseen sekä energiapuun lisääntyvään käyttöön tulevat piristämään Keski-Suomen maaseutua niin suoraan kuin välillisesti.
Keski-Suomen Alueelliset kehitysnäkymät I/2022-raportti: http://keskisuomi.info/julkaisut/alueelliset-kehitysnakymat/
Valtakunnalliset Alueelliset kehitysnäkymät -raportit:
https://tem.fi/alueelliset-kehitysnakymat
Alueelliset kehitysnäkymät on työ- ja elinkeinoministeriön ja ELY-keskusten kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä julkaisu, johon on koottu ELY-keskusten näkemykset alueensa seutukuntien nykytilasta ja tulevaisuuden kehitysnäkymistä. Keski-Suomen osio on tehty Keski-Suomen ELY-keskuksen, Keski-Suomen liiton ja seutujen asiantuntijoiden yhteistyönä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtava asiantuntija
Päivi Hamarus
p. 0295 024 657
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Keski-Suomen ELY-keskus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Vapaudenkatu 58, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Avustushakuja auki ELY-keskuksessa17.10.2025 08:17:17 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen 2,9 miljoonaa euroa kesällä15.10.2025 11:00:05 EEST | Tiedote
Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen myönnettiin 2,9 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta heinä-syyskuussa 2025. Suurimman yksittäisen rahoituksen sai laajakaistahanke Viitasaarella.
Valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, Jyväskylä ja Muurame — tervetuloa työpajaan Muurameen 22.10.202515.10.2025 07:46:09 EEST | Tiedote
Ympäristövaikutusten arviointi etenee tiehankkeessa valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, YVA ja yleissuunnitelma, Jyväskylä ja Muurame. YVA-ohjelmasta on saatu yhteysviranomaisen lausunto, jonka pohjalta työstetään YVA-selostusta. Lokakuussa järjestetään kaikille avoin työpaja, jossa esitellään arvioitavat vaihtoehdot ja kuullaan paikallisten näkemyksiä niiden jatkojalostamiseksi.
Hankasalmen kunta palkittiin Liikenneturvallisuusfoorumissa Jyväskylässä9.10.2025 12:09:46 EEST | Tiedote
Vuosittaisessa Keski-Suomen Liikenneturvallisuusfoorumissa myönnettiin ensimmäistä kertaa kunniakirja esimerkillisestä työstä liikenneturvallisuuden eteen. Voittajan valitsi Keski-Suomen maakunnallinen liikenneturvallisuuden työryhmä.
Valtatie 23 siltaremontin vuoksi kiertoreitille Keuruulla30.9.2025 10:40:38 EEST | Tiedote
Elämäistenjoen sillan korjaustöiden vuoksi valtatien 23 läpiajoliikenne ohjataan kiertoreitille 3.-22.10.2025 väliseksi ajaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme