Kiinteistöliitto

Vaikka taloyhtiö vastaa pihan turvallisuudesta, kannattaa kulkijankin olla tarkkana

Jaa
Kun sää muuttuu talviseksi, herää monessa taloyhtiössä kysymys siitä, kuka vastaa pihan turvallisuudesta. Kysymys on tuttu myös Kiinteistöliiton lakineuvonnassa.

Kiinteistönomistajan vastuulla on huolehtia kiinteistön alueen turvallisuudesta eli muun muassa siitä, että piha on hiekoitettu, eikärakennuksesta putoava lumi tai jää aiheuta vaaraa ihmisille tai omaisuudelle. Kiinteistönomistajalla on korostunut huolellisuusvelvoite piha-alueen hoitoon, mikä tarkoittaa sitä, että taloyhtiön on vahingon sattuessa pystyttävä osoittamaan, että se on toiminut talvikunnossapidon osalta huolellisesti.

Tästä huolimatta Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen kannustaa kaikkia myös omaan varovaisuuteen talvisäällä.

”Jos juoksee jäisellä pihalla korkokengissä tai reinot jalassa, voi kaatua vaarallisesti, vaikka piha olisi kuinka hyvin hiekoitettu. Silloin on mielestäni kohtuutonta syyttää vahingosta taloyhtiötä”, Pynnönen sanoo.

Myös tuomioistuin on antanut merkitystä kulkijan omalle huolellisuudelle. Tuomioistuin oli sitä mieltä, ettei rappukäytävässä liukastuneella ollut oikeutta vahingonkorvauksiin, kun kaatuminen oli johtunut omasta huolimattomuudesta. Liukastunut oli ennen kaatumistaan juossut tai hölkännyt portaita alaspäin ja samanaikaisesti puhunut puhelimessa, eli kaatuminen oli johtunut hänen omasta huolimattomuudestaan eikä siitä, että kiinteistöä olisi pidetty puutteellisesti kunnossa - vaikkakin portaat olivat liukastumishetkellä kosteat siivoamisen jäljiltä.

Talvikunnossapitoa ei kannata jättää talkootyön varaan

Kristel Pynnönen ei suosittele, että pihan lumityöt ja hiekoitus jätettäisiin osakkaiden oman aktiivisuuden varaan. Vastuukysymysten vuoksi talvikunnossapito talkootyönä tulee kyseeseen lähinnä pienissä rivitalo- ja paritaloyhtiöissä. Niissä yhtiöissä, joissa talvikunnossapito hoidetaan talkootyönä, on periaatteet ja vastuukysymykset hyvä kerrata yhtiössä vuosittain.

”Talkootyö taloyhtiöissä on nimensä mukaisesti talkootyötä eli vapaaehtoista. Jos osakas kieltäytyy tekemästä talvikunnossapitotöitä, häneltä ei voida periä muita korkeampaa vastiketta, eikä hänen kustannuksellaan voida teettää hänen osuuttaan esimerkiksi ulkopuolisella urakoitsijalla”, Pynnönen muistuttaa.

Päätös lumi- ja hiekoitustöiden hoitamisesta talkoovoimin on syytä tehdä yhtiökokouksessa, jotta osakkaat voivat osallistua asiasta päättämiseen. Samalla nähdään, onko yhtiössä todellista kiinnostusta talkoovoimin tehtäviin lumitöihin. Toinen vaihtoehto on selvittää talkoisiin osallistumishalukkuutta kirjallisilla sitoumuksilla.

Kun taloyhtiö tilaa talvikunnossapitoon liittyvät työt ulkopuoliselta ammattilaiselta, sen kannattaa kirjata sopimukseen, että palveluntarjoaja vastaa myös lumi- ja jäätilanteen tarkkailusta ja tarvittavista varotoimenpiteistä.

"Tällä tavalla taloyhtiö on lähtökohtaisesti täyttänyt velvollisuutensa turvallisuudesta huolehtimisessa", Pynnönen sanoo.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye