Tutkimuksen vaikuttavuuden tukisäätiö sr

Vaikuttavuussäätiö rahoittaa tieteen ja elinkeinoelämän yhteistyöhankkeita 2 miljoonalla eurolla

Jaa
Vaikuttavuussäätiö jakaa kaksi miljoonaa euroa huippututkimukseen. HANDOUT
Vaikuttavuussäätiö jakaa kaksi miljoonaa euroa huippututkimukseen. HANDOUT

Vaikuttavuussäätiö rahoittaa historiansa ensimmäisellä hakukierroksella yhteensä 2 miljoonalla eurolla sellaisia yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimushankkeita, jotka tehdään yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa.

Säätiön Tandem Industry Academia -haussa etsittiin huippututkimushankkeita, jotka tähtäävät merkittävään vaikuttavuuden kasvattamiseen elinkeinoelämän yhteistyön kautta. Hankkeissa tutkitaan useita ajankohtaisia aiheita hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä kvanttitietokoneisiin ja syöpälääkkeiden tarkempaan testaukseen.

Säätiö sai 30.4. päättyneeseen hakuun yhteensä 92 kovatasoista hakemusta, joista hallitus päätti rahoittaa 11 kärkihanketta. Valitut hankkeet ovat kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka vaikuttavuutta yhteistyö elinkeinoelämän kanssa voi kasvattaa. Yhteistyöyritykset ovat Suomessa toimivia eri kokoisia yrityksiä start-upeista suuryrityksiin. Tutkimushankkeissa tehdään esikilpailullista tutkimusta, jonka avulla edistetään tutkimuksen hyödynnettävyyttä.

”Olemme todella tyytyväisiä saamiemme hakemusten kovaan tasoon, eikä valinta ollut helppoa. Lähdemme innolla seuraamaan, millaista vaikuttavuutta hankkeiden avulla saadaan aikaan. Huippututkimuksessa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia”, sanoo Vaikuttavuussäätiön hallituksen puheenjohtaja Lauri Oksanen.

Tandem Industry Academia -rahoituksen ideana on, että tohtoriksi väitellyt akateeminen tutkija työskentelee tutkimushankkeessa yhden vuoden akateemisessa organisaatiossa ja toisen vuoden tiiviimmässä yhteistyössä kumppaniyrityksen kanssa. Tavoitteena on edistää paitsi ajatusten ja tiedon, myös ihmisten liikkuvuutta ja luoda uusia verkostoja akateemisen maailman ja yritysten välille.

”Tutkimushankkeet kohdistuvat tieteen vaikuttavuuden kasvattamiseen, ja yritykset ovat mukana tarjoamassa omaa osaamistaan, resurssejaan ja tutkimusympäristöään. Hankkeiden avulla saadaan toivottavasti uutta tietoa ja osaamista liikkumaan rajojen yli ja edistämään näin sekä tieteellisiä että kaupallisia intressejä”, Oksanen sanoo.

Lisää tietoa rahoitettavista hankkeista löytyy säätiön verkkosivuilta osoitteesta: https://www.vaikuttavuussaatio.fi/rahoitettavat-hankkeet/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lauri Oksanen
Vaikuttavuussäätiön hallituksen puheenjohtaja
p. 050 584 2143
lauri-oksanen@outlook.com


Petro Poutanen
Vaikuttavuussäätiön toimitusjohtaja
p. 040 767 1631
petro.poutanen@vaikuttavuussaatio.fi

Kuvat

Vaikuttavuussäätiö jakaa kaksi miljoonaa euroa huippututkimukseen. HANDOUT
Vaikuttavuussäätiö jakaa kaksi miljoonaa euroa huippututkimukseen. HANDOUT
Lataa
Vaikuttavuussäätiön hallituksen puheenjohtaja Lauri Oksanen. HANDOUT
Vaikuttavuussäätiön hallituksen puheenjohtaja Lauri Oksanen. HANDOUT
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tutkimuksen vaikuttavuuden tukisäätiö sr
Eteläranta 10
00130 Helsinki

+358 40 767 1631http://www.vaikuttavuussaatio.fi

 

Vaikuttavuussäätiö on Valtioneuvoston keväällä 2019 perustama tutkimusrahoitustoimija, jolle valtio lahjoitti 60 miljoonan euron peruspääoman. Säätiön tavoitteeksi on asetettu edistää suomalaisen huippututkimuksen vaikuttavuutta tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistamalla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tutkimuksen vaikuttavuuden tukisäätiö sr

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye