Jyväskylän yliopisto

Väitös 16.10.2020: Tutkimus suosittaa simuloituja oppimis- ja ohjausmenetelmiä kirurgikoulutukseen (Ruoranen)

Jaa
KM Minna Ruorasen väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin oppimisen ohjausta kirurgikoulutuksessa, jonka perinteinen kisälli-mestarimallin mukainen ohjaus on säilynyt hämmästyttävän pysyvänä satojen vuosien ajan. Perinteisten mallien rinnalle tarvitaan kuitenkin uusia suunnitelmallisia ja simuloituja sekä osaamisperustaisia ohjaus- ja oppimismenetelmiä.
Minna Ruoranen
Minna Ruoranen

Ruorasen tutkimuksessa ohjauksellisia käytänteitä tutkittiin työelämän asiantuntijoiden antamana ammatillisena tukena korkeakouluopiskelijalle eli erikoistuvalle lääkärille. Tuen tavoitteena on valmistaa erikoistuvaa lääkäriä kohtaamaan työn vaatimukset eli ammatilliset tiedot, taidot ja asenteet. Ammatillinen oppiminen käytännön työssä tapahtuu sekä yksilöllisenä että sosiaalisena prosessina, jossa ohjaajilla on merkittävä rooli.

Väitös koostui kolmesta osatutkimuksesta. Ensimmäisessä osatutkimuksessa ohjausta kartoitettiin etnograafisin menetelmin. Toisessa tarkasteltiin ohjausta autenttisessa leikkaustilanteessa ja kolmannessa luotiin ja testattiin simulaatiopohjaista harjoitusohjelmaa design-tutkimuksen keinoin.

Tulosten mukaan kirurgikoulutukseen tarvitaan oppimistavoitteiden kirjoittamista työelämän kielelle. Tällainen käsikirjoitustyö on tärkeää erityisesti työhön sisältyvien riskien ja mahdollisten virheiden huomioimiseksi, jotta työ tulisi tehtyä potilasturvallisesti myös ohjaustilanteessa.

Työn tekemistä potilasturvallisesti tuottamatta potilaalle ylimääräistä vahinkoa ja kärsimystä pidetään lääketieteen tärkeimpänä periaatteena. Väitöksen tulosten mukaan ohjaustilanteet muodostuvat työn ehdoilla ja osin sattumanvaraisesti, jolloin yksittäisten tilanteiden ohjauksellinen suunnittelu jää puutteelliseksi. – Toisin sanoen käytännön työ- ja ohjaustilanteita tulisi suunnitella ohjattavan taitotason mukaisesti, yhdessä keskustellen ja työhön liittyvät riskit huomioiden Ruoranen toteaa.

Työelämän asiantuntijan, kuten kirurgin, ammatillisen osaamisen välittäminen ohjattavalle edellyttää ohjausosaamista, jota Ruoranen analysoi ohjauksellisten käytänteiden kautta. Väitöstutkimus kohdistui Keski-Suomen keskussairaalaan, joka toimii yliopiston hyväksymänä koulutuspaikkana ja kouluttaa vuosittain noin sataa erikoistuvaa lääkäriä eri erikoisaloilla.

Sairaalaan avattiin vuonna 2008 maan ensimmäinen keskussairaalassa toimiva tietotaitokeskus, joka on saanut eurooppalaiselta simulaatiokoulutusverkostolta toiminnan laatua arvioivan akkreditoinnin. Tietotaitokeskuksen tavoitteena on tarjota innovatiivisia ja monipuolisia harjoittelumahdollisuuksia ja opetusohjelmia eri erikoisaloille. Ruoranen on toiminut sairaalan koulutuspalveluissa ja tietotaitokeskuksessa vuodesta 2007 lähtien valmistuttuaan kasvatustieteen maisteriopinnoista.

KM Minna Ruorasen aikuiskasvatuksen väitöskirjan ”Oppimisen ohjaus kirurgikoulutuksessa” tarkastustilaisuus pidetään perjantaina 16.10.2020 klo 12.00 alkaen verkkovälitteisenä. Vastaväittäjänä lääketieteen koulutuksen professori Petri Kulmala (Oulun yliopisto) ja kustoksena kasvatustieteenprofessori Raija Hämäläinen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi. Väitöstilaisuus on seurattavissa etänä osoitteessa https://r.jyu.fi/dissertation-ruoranen-161020

Yleisö voi esittää tilaisuuden lopussa mahdolliset kysymyksensä kustoksen puhelinnumeroon +358407442611.

Julkaisun tiedot

Teos on julkaistu JYU Dissertations numerona 290, 90s.+ alkuperäiset artikkelit, Jyväskylä 2020 ISSN 2489-9003; 290, ISBN 978-951-39-8308-6 (PDF). Linkki väitöskirjaan http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8308-6

Taustatiedot

Minna Ruoranen kirjoitti ylioppilaaksi Linnan lukiosta Kajaanissa 1994. Hän valmistui painopinnanvalmistajaksi teknillisestä ammattikoulusta Jyväskylässä 1999 ja kasvatustieteen maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2007.

Ruoranen on uransa alussa työskennellyt painopinnanvalmistajana ja graafisena suunnittelijana kristillisessä media- ja palvelutalo Aikamediassa. Vuodesta 2007 alkaen Ruoranen on työskennellyt Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tutkimus-, koulutus- ja kehittämistehtävissä osallistuen henkilöstön ja opiskelijoiden lisä-, jatko- ja täydennyskoulutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja kehittämiseen.

Lisätietoja:

Minna Ruoranen, 040 594 6212, minna.ruoranen@ksshp.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Minna Ruoranen
Minna Ruoranen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye