Kylmän sodan aikana vuosina 1949–1973 Suomi ei tunnustanut kumpaakaan jaetun Saksan valtioista. Näin Suomen ei tarvinnut ottaa kantaa idän ja lännen ristiriitaan siitä, kumpi Saksoista edusti todellista Saksaa – sosialistinen Itä-Saksa eli Saksan demokraattinen tasavalta vai kapitalistinen Länsi-Saksa eli Saksan liittotasavalta.

– Suomi kuitenkin vaikutti olevan kallellaan itään päin, sillä muut puolueettomat länsimaat tunnustivat Länsi-Saksan, Jukka Nissinen huomauttaa.

Nissinen on selvittänyt väitöstutkimuksessaan jaetussa Saksassa työskennelleiden suomalaisdiplomaattien toimintaa kylmän sodan aikana. Hän selvitti, kuinka he tulkitsivat Suomen Saksan-politiikkaa tilanteessa, jossa Suomen virallinen ulkopolitiikka perustui puolueettomuuteen.

Lähdemateriaalinaan Nissinen käytti suomalaisdiplomaattien poliittista raportointia Helsinkiin, jota ei ole aiemmin tutkittu. Näin tutkimus tuo esiin aiemmin ääntä vaille jääneitä ulkopolitiikan muotoilijoita.

Diplomaatit pitivät yllä mielikuvaa Suomesta länsimaana

Suomen kylmän sodan ajan ulkopolitiikka pyöri presidentti Urho Kekkosen ja hänen ajamansa ”virallisen” ulkopoliittisen linjan ympärillä. Vaikka valta henkilöityi Kekkoseen ja poliittista keskustelua leimasi suomettuminen eli yliherkkä suhtautuminen Neuvostoliittoon, suomalaisdiplomaatit ja ulkoasiainhallinto toimivat virallisen puheenparren takana itsenäisesti ja toivat esille kriittisiä näkökulmia.

– Jo 1950-luvun puolivälissä Länsi-Saksassa toiminut suomalaisdiplomaatti esitti mahdollisuutta täyskäännökseen Suomen Saksan-politiikassa. Olavi Munkki kirjoitti raportissaan, että Suomen linja voisi olla sama kuin puolueettomalla Itävallalla, joka tunnusti ainoastaan Länsi-Saksan, Nissinen huomauttaa.

1960-luvulla suomalaisdiplomaatit suhtautuivat raporteissaan kriittisesti myös Länsi-Saksan esittämään yksinedustusvaatimukseen, mikä oli tuolloin Saksan-politiikan tärkeimpiä perusteita. Sen mukaan Länsi-Saksa yksin edusti Saksaa, ja jos jokin valtio tunnustaisi Itä-Saksan, se katsottaisiin epäystävälliseksi teoksi.

Nissisen tutkimus osoittaa, että mahdollisesti tämän kriittisen raportoinnin vuoksi Kekkonen pohti jo vuonna 1967 vakavissaan molempien Saksojen tunnustamista.

Suomen ja Länsi-Saksan välit huonontuivat huomattavasti 1960-luvun puolivälin jälkeen, kun Kekkonen hyökkäsi puheissaan Länsi-Saksaa vastaan sodanlietsojana.

– Kulissien takana suomalaisdiplomaatit tasapainottivat toiminnallaan ja henkilökohtaisella diplomatiallaan Suomen kallistumista itään päin Saksan kysymyksessä. Länsi-Saksan ulkoasianhallinnon dokumenteissa suomalaisdiplomaatteja arvioitiin äärimmäisen myönteisesti, sillä heidät nähtiin avoimen länsimielisinä, Nissinen kertoo.

Tutkimuksessaan Nissinen arvioi diplomaattien näkemyksiä kansainvälisen ja ylirajaisen historian tutkimuksen näkökulmasta. Hän hyödynsi lähestymistapaa, joka korostaa kansainvälisistä suhteista käytävän poliittisen keskustelun ja ulkopolitiikasta muotoiltujen mielikuvien merkitystä.

– Olennaista ei ollut pelkästään poliittinen johtajuus, vaan myös valtiollisten organisaatioiden ja virkamiesten itsenäinen toiminta, Nissinen sanoo.

Filosofian maisteri Jukka Nissisen yleisen historian väitöskirjan "Finnish Diplomats as Interpreters of Finland’s Foreign Policy 1955–1971: Questions of Neutrality and Divided Germany" tarkastustilaisuus pidetään 19.6.2019 klo 14 salissa S212. Vastaväittäjänä toimii Associate Professor William G. Gray (Purdue University, USA) ja kustoksena professori Pasi Ihalainen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.

Lisätietoja:

Jukka Nissinen
jukka.t.nissinen@jyu.fi
050 067 4472

Jukka Nissinen valmistui Pohjois-Savon ammattioppilaitoksesta vuonna 1998 tietotekniikan perustutkintolinjalta. Vuonna 2011 hän valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan yleinen historia. Hän on työskennellyt historian ja etnologian laitoksella väitöskirjatutkijana vuodesta 2012. Nissisen tutkimusta ovat rahoittaneet Jyväskylän yliopiston humanistinen tiedekunta (nyk. humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta), Ella ja Georg Ehrnroothin säätiö sekä Emil Aaltosen säätiö.

Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations numerona 98, Jyväskylä 2019, ISSN 2489-9003; ISBN 978-951-39-7798-6(PDF). Julkaisu on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7798-6.