Väitös 28.1.2022: Elintärkeät fosforivarannot ehtyvät – fosfori talteen jätevesistä uudella menetelmällä (Reuna)
21.1.2022 08:05:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Reunan väitöstutkimuksen tuloksia on hyödynnetty Helsingin seudun ympäristöpalvelujen kehittämässä ja patentoimassa RAVITA™-teknologiassa, joka ottaa talteen jäteveden sisältämää fosforia ja typpeä. RAVITA-prosessissa jäteveden fosfori saostetaan erilliseksi jakeeksi jätevedenpuhdistusprosessin lopussa perinteisesti käytössä olevan rinnakkaissaostuksen sijaan, jossa fosfori saostetaan biologisessa käsittelyssä syntyvän lietteen sekaan. Erillisenä jakeena saostettu fosforisaostuma on fosforipitoisuudeltaan korkeampi kuin perinteinen puhdistamoliete. Tutkimuksessaan Reuna optimoi kyseisen saostuman liuotuksen ja tutki menetelmiä liuoksen jatkojalostukseen.
Saostuman liuotuksessa käytettiin fosforihappoa, jolloin käsittelyssä syntyy liuos, joka pitää sisällään fosforin ja saostuksessa käytetyn kemikaalin. Optimaalisten liuotusolosuhteiden löytämiseen hyödynnettiin tilastollista koesuunnittelua ja tilastollista analyysiä.
Liuoksen jatkokäsittelymenetelmäksi valittiin neste-nesteuutto, jolla fosfori ja sen saostukseen käytetty kemikaali erotetaan toisistaan. Tutkimuksessa kehitetyllä menetelmällä fosfori saadaan talteen fosforihappona, joka on lannoiteteollisuudelle käyttökelpoinen raaka-aine. Saostuksessa käytetty kemikaali puolestaan on prosessin jälkeen kierrätettävissä takaisin saostukseen.
Taustatietoja
Sini Reuna valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän kemian laitokselta vuonna 2015. Väitöskirjatutkimuksen Reuna aloitti 2016 ja tutkimusta on tehty yhteistyössä Helsingin seudun ympäristöpalvelujen kanssa. Tutkimus on saanut rahoitusta Helsingin seudun ympäristöpalveluilta sekä Ympäristöministeriön RAKI-ohjelmalta. Rahoittajat eivät ole vaikuttaneet tutkimustuloksiin.
FM Sini Reunan väitöskirja ”Development of a method for phosphorus recovery from wastewaters” tarkastetaan perjantaina 28.1.2022 klo 12 verkkovälitteisesti. Vastaväittäjänä professori Ulla Lassi (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Ari Väisänen. Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Väitöskirja on julkaistu Jyväskylän yliopiston väitöstutkimusten JYU Dissertations-sarjassa, numero 486, Jyväskylä 2022. ISBN 978-951-39-8997-2 (PDF), ISBN:978-951-39-8997-0, ISSN 2489-9003. Linkki verkkojulkaisuun: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8997-2
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sini Reuna
sini.s.reuna@jyu.fi
Vesa HolmViestinnän asiantuntija
Puh:+358504733483vesa.j.holm@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Elintavat ja -olot voivat vauhdittaa biologista vanhenemista jo varhaisaikuisuudessa24.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat havaitsivat, että biologinen vanheneminen voi kiihtyä jo varhaisaikuisuudessa. Vanhenemista voivat vauhdittaa elintapojen lisäksi elinympäristöön liittyvät tekijät. Tutkimuksessa lapsuuden ja nuoruuden elintapa- ja ympäristöaltisteet selittivät noin 28 prosenttia biologisen iän vaihtelusta 22-vuotiaana.
Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa23.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.
Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
