Väitös 3.10.2020: Teknologia ei määritä työyhteisön vuorovaikutusta (Laitinen)

– Teknologiaa saatetaan herkästi syyttää omasta viestintäkäyttäytymisestä tai päinvastoin odotetaan sen parantavan työyhteisön viestintää miltei itsestään, Laitinen kuvaa.
Työssä viestitään monenlaisten teknologioiden avulla. Tekniset alustat mahdollistavat vuorovaikutuksen laajemmin koko organisaation kesken tai kohdennetummin, esimerkiksi tiimissä. Teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen ymmärtäminen on tärkeää erityisesti silloin, kun työyhteisöjen jäsenet kohtaavat toisiaan liki yksinomaan digitaalisissa viestintäympäristöissä.
Työelämästä kerättyyn havainnointi- ja haastatteluaineistoon pohjautuva väitöskirja valottaa vuorovaikutusteknologiaan liittyviä merkityksiä monenlaisista näkökulmista. Laitisen tulosten mukaan teknologian avulla työyhteisöissä voidaan esimerkiksi ilmaista tunteita, jakaa tietoa ja ylläpitää suhdeverkostoja.
Työntekijät myös puhuvat teknologiasta sitä käyttäessään ja huomioivat alustaan liittyviä toiminnan mahdollisuuksia, eli affordansseja, tietoa jakaessaan. Teknologia siis asettaa joitain reunaehtoja yhteydenpidolle. Vuorovaikutusteknologia ei kuitenkaan määritä viestintää, sillä juuri vuorovaikutuksessa muovataan ja jaetaan alustojen käyttöä ohjaavia merkityksiä.
– Teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen ominaispiirteitä ohjaavat usein muut asiat teknologian ominaisuuksia vahvemmin, Laitinen toteaa.
Tutkimuksen tulokset lisäävät ymmärrystä vuorovaikutuksen ilmiöistä teknologiavälitteisissä ympäristöissä. Väitöskirjatutkija korostaakin tällaisten tutkimusasetelmien tärkeyttä.
– Kun keskitytään teknologian ominaisuuksien sijaan vuorovaikutuksen kysymyksiin, voidaan teknologiavälitteistä vuorovaikutusta ymmärtää yli alustarajojen, Laitinen kiteyttää.
FM Kaisa Laitisen viestinnän väitöskirjan "Vuorovaikutusteknologia työyhteisössä: Teknologiavälitteinen vuorovaikutus virtuaalitiimeissä ja työyhteisön sosiaalisessa mediassa" tarkastustilaisuus pidetään 3.10.2020 klo 12–15 verkkovälitteisesti osoitteessa: https://r.jyu.fi/dissertation-laitinen-031020. Vastaväittäjänä toimii professori Kirsimarja Blomqvist (LUT-kauppakorkeakoulu) ja kustoksena professori Anu Sivunen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on suomenkielinen.
Yleisö voi tilaisuuden lopussa osoittaa mahdolliset kysymyksensä kustokselle, puh. +358407354279
Taustatietoja
Kaisa Laitinen kirjoitti ylioppilaaksi Voionmaan lukiosta keväällä 2010. Vuonna 2015 hän valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan puheviestintä. Valmistuttuaan Laitinen on työskennellyt päätoimisesti tutkimusavustajana, apurahatutkijana ja tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopistossa.
Väitöskirjatyö on edistynyt osana tutkimushankkeita Interpersonal Communication Competence in Virtual Teams (InViTe, Suomen Akatemia), Paradoxes and Tensions of Employees’ Information Sharing on Social Media (PARIS, Suomen Akatemia) ja Enterprise Social Media, Communication Practices and Networks (EntNet, Yleisradio).
Vuonna 2017 päätoimista tutkimustyötä rahoitti Työsuojelurahasto. Laitinen on lisäksi toiminut vierailevana tutkijana University of Texas at Austin -yliopistossa Yhdysvalloissa keväällä 2018. Matkan rahoittajana toimi KAUTE-säätiö. Tällä hetkellä Laitinen työskentelee yliopistonopettajana Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella.
Julkaisun tiedot
Teos on julkaistu sarjassa JYU Dissertations numerona 287, 96 s. + alkuperäiset artikkelit, Jyväskylä 2020, ISSN 2489-9003; 287, ISBN 978-951-39-8301-7 (PDF). Linkki väitöskirjaan: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8301-7
Lisätietoja
Kaisa Laitinen, 0401867233, kaisa.a.m.laitinen@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Uuden suomen kielen professori Sari Sulkusen mukaan meistä jokainen tarvitsee monia lukutaitoja24.10.2025 08:59:22 EEST | Tiedote
Sari Sulkunen on aloittanut suomen kielen professorina Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Sulkunen tutkii rakennusalan monilukutaitoja eli työhön liittyviä tekstejä ja niiden kanssa toimimisen tapoja.
Kestävyyssiirtymien edistämiseksi tarvitaan monitieteistä yhteistyötä – uusi konferenssi tuo eri alojen tutkijoita yhteen Jyväskylässä23.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Ensimmäinen Wisdom Days: Science for Sustainability Transformations -konferenssi järjestetään toukokuussa 2026 Jyväskylän yliopistossa. Kansainvälinen konferenssi edistää tieteellistä keskustelua ja uusien yhteyksien syntymistä eri tieteenalojen ja organisaatioiden välillä, tavoitteenaan luoda tietoa ja ratkaisuja kestävyyssiirtymien tueksi.
Jyväskylän yliopiston uusi museologian apulaisprofessori Johanna Enqvist näkee museot säröilevää maailmaa korjaavana ja koossapitävänä voimana23.10.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uusi museologian apulaisprofessori Johanna Enqvist näkee museot maailman murtumia korjaavana muutosvoimana. Enqvistin visiossa museot ovat yhteiskunnallisia vaikuttajia, jotka rakentavat siltoja tieteen, taiteen ja moninaisten yhteisöjen välille – ja haastavat samalla vallalla olevia käsityksiä siitä, mikä on muistamisen arvoista. Museologian apulaisprofessuuri on Suomessa ainutlaatuinen: toista vastaavaa tehtävää ei ole, ja tohtoriksi museologian alalta voi väitellä vain Jyväskylässä.
Kolmas toimitus maailmalle – Jyväskylän spektrometrit kiinnostavat kansainvälisesti22.10.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen kiihdytinlaboratoriossa on jälleen valmistunut huipputason rekyylispektrometri, joka toimitettiin Oslon yliopiston tutkimusinstituuttiin. Kyseessä on jo kolmas kokonainen toimitettu laitteisto ohjelmistoineen, asennuksineen ja koulutuksineen. Laitteisto asennettiin tällä kertaa puhdastilaan, jossa piikiekkoja käsitellään suojavarusteet päällä. Tämä toimitus oli vahva osoitus Jyväskylän yliopiston toimittaman järjestelmän suorituskyvystä vaativassa ja tarkasti säädellyssä ympäristössä.
Kun data päättää lapsen urheilupolusta – uusi tutkimus etsii oikeudenmukaisempia tapoja valita lahjakkuuksia21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Juniorijoukkueiden pelaajavalinnat herättävät keskustelua ja tunteita. Uusi Jyväskylän yliopiston johtama tutkimushanke tutkii, miten dataperustainen lahjakkuuden tunnistaminen ja varhaiset valinnat vaikuttavat junioriurheilun eettisyyteen ja yhdenvertaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
