Väitös: Analytiikalla voidaan tehostaa toimintaa ja kilpailukykyä sekä luoda digitaalista liiketoimintaa sosiaali- ja terveysalan yrityksissä
19.1.2022 10:07:13 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote

Digitalisaatio ja sen myötä lisääntyvät datamäärät koskettavat meitä kaikkia. Useat toimialat elävät laaja-alaista digitalisaation murrosta ja yritysten menestys tulee yhä enemmän määräytymään sen mukaan, kuinka hyvin tähän murrokseen osataan vastata. Menestyksekkään liiketoiminnan rakentaminen edellyttää jo itsessään datapohjaista päätöksentekoa.
Dataa voi syntyä esimerkiksi organisaation omissa operatiivisissa prosesseissa, erilaisista digitaalisista palveluista, asiakasymmärryksen kasvattamisen seurauksena tai erilaisista sensoreista. Tämän monimuotoisen datan hyödyntämisen mahdollistajana toimii liiketoiminta-analytiikka, joka voi olla perusmuotoista raportointia tai edistyksellisempää analytiikkaa ja tekoälyä.
Lukuisat toimialat ja organisaatiot, kuten myös sosiaali- ja terveydenhuollon alan yritykset, pyrkivät myös operatiiviseen tehokkuuteen prosesseissaan ja tavoittelevat kustannustehokkuutta. Lisäksi yrityksillä on paineita tuoda markkinoille uusia digitaalisia tuotteita ja palveluita.
— Optimoimalla hallinnollisia prosesseja ja yrityksen johtamiseen liittyviä prosesseja voidaan saavuttaa huomattavia kustannussäästöjä. Myös operatiivista tehokkuutta pyritään edistämään hyödyntämällä liiketoiminnan analytiikkaa, sanoo Ratia.
Kilpailu markkinoilla kiristyy jatkuvasti ja tästä johtuen tehostamisen mahdollistavat datan laaja-alaiseen hyödyntämiseen tähtäävät teknologiat ovat saavuttaneet suuren suosion. Erityisessä suosiossa ovat analytiikkatyökalut, jotka mahdollistavat organisaatioiden eri järjestelmiin siiloutuneiden datavarantojen hyödyntämisen päätöksenteossa.
Yritykselle voi syntyä arvoa datapohjaisen päätöksenteon ja tehostamisen lisäksi liiketoiminnan kehityksestä. Liiketoiminnan kehitys voi koskea nykyisiä liiketoimintaprosesseja ja -toimintaa tai täysin uusien tuotteiden ja palveluiden kehitystä. Arvonluonti voi olla lähtöisin jopa täysin uuden liiketoiminnan kehityksestä ja innovaatioista. Tämä edellyttää organisaatiolta erilaisia kyvykkyyksiä, kuten ihmisiä, prosesseja, teknologiaa ja dataa.
— Väitöskirjassani tarkastelen liiketoiminnan analytiikan arvonluontia yksityisellä sote-sektorilla eri arvonluontiasteikkojen kautta. Mitä ne ovat ja mitä niiden käytännön toteuttaminen edellyttää, Ratia täsmentää.
Ratian väitöskirjatutkimus keskittyy erityisesti siihen, minkälaista arvoa analytiikalla voidaan luoda yksityisellä sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilla sekä mitä kyvykkyyksiä arvonluonnin eri asteikot edellyttävät.
Tutkimus osoitti, että liiketoiminnan analytiikka voi luoda yritykselle arvoa. Tätä arvoa voidaan luoda usealla arvonluonnin eri asteella, jolloin kompleksisuus ja kyvykkyydet, joita arvonluontiin edellytetään, lisääntyvät, kun arvonluonti siirtyy seuraavalle tasolle. Yksityisellä sote-sektorilla arvonluonti voi olla yrityksen oman toiminnan ja operatiivisten prosessien tehostamista, uusien digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kehittämistä asiakkaille tai uuteen liiketoimintaan tähtääviä innovaatioita.
Milla Ratia on koulutukseltaan ekonomi ja hänellä on laaja-alainen kokemus analytiikan ja digitalisaation johtamisesta eri toimialoilta. Tällä hetkellä hän työskentelee digitalisaatiojohtajana energia-alan konsernissa.
Kauppatieteiden maisteri Milla Ratian tietojohtamisen alaan kuuluva väitöskirja Business Analytics Creating Value in the Private Healthcare Sector tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 28.1.2022 klo 12 alkaen. Vastaväittäjänä toimii professori Asta Pundziené Kaunasin teknillisestä yliopistosta Liettuasta. Kustoksena toimii professori Nina Helander johtamisen ja talouden tiedekunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Ratia
milla.ratia@gmail.com
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Uusi mobiili luontopeli auttaa suojelemaan erittäin uhanalaista perhosta Tampereella12.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Nekalan alueella alkaa kesäkuun puolivälissä uusi luontopeli, jonka tarkoitus on kartoittaa metsäapilan esiintymispaikkoja. Metsäapila on erittäin uhanalaisen mäkihiilikoi-perhosen ravintokasvi, ja sen esiintymien vahvistaminen tukee myös perhoslajin mahdollisuuksia selviytyä alueella. Peli on osa Tampereen yliopiston koordinoimaa useita Euroopan maita yhdistävää luontopohjaisten ratkaisujen INNATURE-tutkimushanketta.
Hankintasääntely ristiriidassa työntekijöiden työehto- ja työsuojelusääntelyn kanssa12.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa vakavan ristiriidan hankintasääntelyn ja työntekijöiden työehtojen muodostumisen ja työsuojelunäkökohtien välillä. Tutkijat painottavat, että hankinnoissa tulisi kilpailla muilla tekijöillä kuin työvoimakustannuksilla.
Rasvamaksan riskitekijät voivat alkaa muotoutua jo sikiöaikana ja varhaislapsuudessa9.6.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Maksan rasvoittuminen ei ole seurausta vain perimän ja aikuisiän elämäntapatekijöiden yhteisvaikutuksesta. Uusi Tampereen ja Itä-Suomen yliopiston tutkimus osoittaa, että äidin raskaudenaikaisella terveydellä sekä lapsuuden aikaisilla ruokavaliovalinnoilla voi olla on pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen maksaterveyteen.
Space Nordic käynnistyy vahvistamaan pohjoismaista avaruusalan yhteistyötä1.6.2026 11:50:00 EEST | Tiedote
Uusi Space Nordic -hanke yhdistää hajanaiset Pohjoismaiden avaruusalan toimijat, jotta alue voi kilpailla tehokkaammin kansainvälisillä markkinoilla.
Harri Nieminen Tampereen yliopiston työelämäprofessoriksi liikkuvien työkoneiden alalle1.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Automaatioalan asiantuntija ja yhteistyön tekijä Harri Nieminen on nimitetty työelämäprofessoriksi Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekuntaan. Uuden viisivuotisen professuurin myötä on tarkoitus terävöittää yliopiston kansainvälistä asemaa liikkuvien työkoneiden alalla sekä vahvistaa siltaa tutkimuksen ja teollisuuden välillä. VTT:stä yliopistoon siirtyvä Nieminen aloittaa uudessa roolissaan 1. kesäkuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
