Väitös: Kylmän sodan liittoutumattomuuspolitiikka edellytti myös käsitteiden tulkitsemista

Puolueettomuus määritti Suomen ulkopoliittista asemaa vuosikymmenien ajan. Suomen NATO-hakemusta ympäröineessä keskustelussa on väitelty siitä, mitä Suomen puolueettomuus tarkoitti, tai oliko Suomi oikeastaan ollut puolueeton enää EU-jäsenyyden jälkeen. Keskustelussa puolueettomuudelle oletetaan usein löytyvän yksi oikea määritelmä, mutta tulkinnoista kiistellään. Tämä on tyypillistä myös historialliselle keskustelulle puolueettomuudesta.

Onerva Alanen tutkii historian alan väitöskirjassaan kylmän sodan liittoutumattomuuspolitiikkaa siitä näkökulmasta, miten puolueettomat ja sitoutumattomat maat itse käsitteellistivät ja oikeuttivat ulkopolitiikkaansa julkisessa retoriikassaan. Ulkopuolisten tarkkailijoiden lisäksi puolueettomat maat ovat itse pyrkineet ottamaan julkisesti kantaa siihen, miten puolueettomuus tulisi ymmärtää tai mitkä ovat puolueettoman maan toiminnan rajat. Kylmän sodan keskustelun ominaispiiteenä oli myös toisen liittoutumattomuuskäsitteen, erityisesti entisten siirtomaiden suosiman sitoutumattomuuden (non-alignment), mukaantulo keskusteluun. 

Kylmän sodan liittoutumattomissa maissa on kyse moninaisesta joukosta valtioita puolueettomista Ruotsista, Suomesta, Itävallasta ja Sveitsistä sitoutumattomiin Intiaan, Jugoslaviaan, Egyptiin, Indonesiaan, Ghanaan ja kymmeniin muihin. 

– Yhteistä kaikille näille valtioille oli se, että ne toivat itse julkisesti esille sen, miten tärkeää muiden luottamus ja ymmärtämys oli niille. Vakuuttamaan pyrkivä retoriikka oli merkittävä osa puolueettomuus- ja sitoutumattomuuspolitiikkaa, Alanen toteaa.

Haagin sopimukset puolueettomuudesta eivät kattaneet kylmän sodan puolueettomuuden tai sitoutumattomuuden kaltaista rauhanajan liittoutumattomuuspolitiikkaa. Paljon jäi siis myös tulkinnanvaraiseksi. Lisäksi blokkien ulkopuolelle jääminen saatettiin ajanjaksosta ja katsojasta riippuen nähdä hyvinkin negatiivisena, passiivisena välinpitämättömyytenä tai toisaalta moraalisesti oikeutettuna rauhanpuolustamisena.

– Väitöskirjani kattama ajanjakso, 1960-luvun alkupuoli, oli aktiivisen puolueettomuuskeskustelun aikaa. Sitoutumattomien maiden Belgradin ja Kairon konferenssit nostivat sitoutumattomuuden merkittäväksi kilpailevaksi tavaksi hahmottaa kylmän sodan blokkien ulkopuolisten valtioiden politiikkaa. Lisäksi puolueettomat ja sitoutumattomat valtiot joutuivat ottamaan kantaa esimerkiksi aseistariisuntaan ja YK- ja EEC-jäsenyyteen.

Tutkimus tuo esiin erot puolueettomien ja sitoutumattomien maiden retoriikassa. Sitoutumattomat maat esimerkiksi linkittivät sitoutumattomuuden vahvemmin tasa-arvoon kansainvälisissä suhteissa, kun taas Euroopan puolueettomat valtiot vetosivat useammin kansalliseen etuun puolueettomuuden taustalla. Kumpikin ryhmä esitti puolueettomuuden ja sitoutumattomuuden toisistaan selvästi erillisinä, mutta tunnisti myös mahdollisuuden käsitteellisiin sekaannuksiin.

– Argumenteissa  ja varsinkin vetoamisessa arvoihin kuten rauhaan ja itsemääräysoikeuteen oli huomattavia samankaltaisuuksia. Puolueettomuus tai sitoutumattomuus ei ollut myöskään ainoa määrittävä tekijä siinä, miten nämä valtiot esittivät oman asemansa kansainvälisissä suhteissa. Esimerkiksi pieni koko tai alueellinen identiteetti saattoi olla yhtä vahva, ellei jopa vahvempi tekijä, Alanen summaa.

Filosofian maisteri Onerva Alasen historian alaan kuuluva väitöskirja An expression of responsibility - Conceptualizing and justifying neutrality and non-alignment in the 1960s Cold War tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa lauantaina 29.10.2022 klo13 alkaen Pinni B -rakennuksen salissa 1096 (Kanslerinrinne 1). Vastaväittäjänä toimii professori Wolfgang Mueller Wienin yliopistosta ja kustoksena professori Marjaana Niemi yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.

Väitöskirja julkaistaan vain painettuna. Viitetiedot ja tiivistelmä on julkaistu verkossa.