Tampereen yliopisto

Väitös: Vääränlainen, kiusattu, ulkopuolinen – koulukiusaamisella voi olla pitkäaikaisia seurauksia sen kohteeksi joutuvalle

Jaa
Kasvatustieteen maisteri Suvi Skarp selvitti väitöstutkimuksessaan koulukiusaamisen välittömiä ja pitkäaikaisia seurauksia kiusaamisen kohteeksi joutuneiden henkilöiden näkökulmasta. Hän keräsi tutkittaviltaan kerronnallista aineistoa yli 10 vuoden ajan, minkä vuoksi pitkittäistutkimus tuo uuden näkökulman ajankohtaiseen aiheeseen. Tutkimuksen mukaan kiusaaminen voi vahingoittaa kauaskantoisesti yksilön minuutta, mielenterveyttä ja tunne-elämää, ja kiusatun positiosta irtautuminen saattaa olla haastavaa vielä aikuisenakin.
Kuva: Suvi Skarp
Kuva: Suvi Skarp

Koulukiusaamisesta, väkivallasta ja syrjäytymisestä uutisoidaan mediassa säännöllisesti. Loppuvuodesta 2022 opetushallitus lisäsi kaikkien kouluasteiden opetussuunnitelmiin vaatimukset syrjimättömyydestä. Sillä tarkoitetaan määrätietoista puuttumista häirintään, syrjimiseen ja kiusaamiseen.

Luokanopettajana Itä-Helsingissä vuosia työskennellyt Suvi Skarp on lisäyksestä mielissään, sillä kiusaaminen tuntuu olevan aina ajankohtainen ilmiö koulumaailmassa. Hän avaa väitöskirjassaan kahdeksan henkilön kasvutarinat kiusaamista kokeneista nuorista yli 30-vuotiaiksi aikuisiksi. Suurin osa tutkittavista oli joutunut kokemaan kiusaamista vuosikausia ilman, että siihen puututtiin millään lailla.

Tutkimus on suoritettu keräämällä aineistoa kirjoituspyyntöjen ja haastattelujen avulla samoilta tutkittavilta 11 vuoden ajan. Skarp on koonnut aineistosta jokaisen informantin elämää kuvaavan kasvutarinan käyttämällä työkalunaan asemoinnin teoriaa.

Se pohjautuu ajatukseen, jonka mukaan yksilö määrittää ja asemoi toisia ihmisiä etenkin vuorovaikutustilanteissa ja tulee samalla itsekin asemoiduksi tilanteesta riippuen jollain tavalla. Nämä asemat tai positiot eivät ole välttämättä pysyviä. Kouluyhteisössä kiusatuksi asemoitu lapsi saatetaan nähdä esimerkiksi harrastusryhmässä eri lailla.

– Kaikki tutkittavani olivat kouluaikanaan omalla tahollaan syrjityn, ulkopuolisen, vääränlaisen ja kiusatun yksilön asemassa. Moni heistä asemoi nuorena myös itse itsensä arvottomaksi tai vialliseksi ihmiseksi vertaisryhmässä osakseen saaman pilkan ja hyljeksinnän vuoksi. Onkin erityisen kiinnostavaa tarkastella, miten ja miksi nämä asemoinnit vuosien kuluessa muuttuvat, jos muuttuvat, Skarp havainnollistaa.

Skarp jaottelee väitöskirjassaan tutkittavien kertomukset selviytymistä ja uhriutumista kuvaaviin tarinoihin. Tutkimuksen mukaan selviytymisen kannalta on merkittävää, että yksilö asettuu oman elämänsä päähenkilöksi ja löytää toimijan position. Ystävyyssuhteet kouluaikana ja aikuisena, itsensä ja kokemustensa hyväksyminen sekä asemoituminen uusissa yhteisöissä myönteisellä tavalla suojaavat kiusattua kiusaamisen vahingollisilta seurauksilta.

Kiusaamisella on seurauksia niillekin, jotka ovat kokemuksesta selviytyneet. Itsetunto-ongelmat, itseluottamuksen puute, epävarmuus sosiaalisissa tilanteissa, arkuus muodostaa parisuhteita sekä vetäytyminen sivustaseuraajaksi ryhmissä ja yhteisöissä koskettivat jokaista tutkimukseen osallistunutta jossain vaiheessa aikuisuutta.

Skarpin informanteista puolet kärsi masennuksesta, ahdistuneisuudesta tai muista psykosomaattisista oireista varhaisaikuisuudessa ja osa vielä yli 30-vuotiaana. Lisäksi huonommuuden tunne, häpeä ja tarve miellyttää muita ihmisiä tulevat esiin kiusaamisen jättäminä jälkinä tutkimuksessa.

Tutkittavista suurin osa joutui kokemaan kiusaamista tai syrjimistä myös aikuisuudessa esimerkiksi työpaikallaan. Skarpin mukaan se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tutkittava olisi selviytynyt tai toipunut koulukiusaamisen kokemuksestaan. Olennaisempaa on se, millaisen position ja merkityksen koettu kiusaaminen lopulta elämässä saa.

– Erään tutkittavani sanoja mukaillen kiusaaminen on ihmisarvon menettämistä yhteisössä, eikä sen ehkäisemiseksi voi tehdä liikaa töitä koulun tasolla. Jokaista lasta tulisi suojella kiusaamiselta ja sen seurauksilta, Skarp tähdentää.

Suvi Skarp asuu Valkeakoskella ja toimii laaja-alaisena erityisopettajana Akaassa.

Väitöstilaisuus perjantaina 5. toukokuuta

Kasvatustieteiden maisteri Suvi Skarpin kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja Kiusaamisen kaikuja – kerronnallinen pitkittäistutkimus elämästä koulukiusaamiskokemuksen jälkeen tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa perjantaina 5.5.2023 klo 12 Tampereen yliopiston Linna-rakennuksen auditoriossa K103 (Kalevantie 5, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Hannu L. T. Heikkinen Jyväskylän yliopistosta. Kustoksena toimii emeritusprofessori Eero Ropo kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnasta Tampereen yliopistosta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suvi Skarp
suvi.skarp@gmail.com
0445434574

Kuvat

Kuva: Suvi Skarp
Kuva: Suvi Skarp
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Yhteiskuntaluokittain eriytyvät elämäntyylit myös periytyvät Suomessa5.6.2023 16:07:03 EEST | Tiedote

Väitöstutkimuksessaan Jarmo Kallunki osoittaa yhteiskuntaluokkien mukaisten elämäntyylien periytyvän Suomessa. Aiempi tutkimus on osoittanut, että suomalaisten elämäntyylit eriytyvät yhteiskunnallisen aseman perusteella, mutta Kallunkin mukaan nämä elämäntyylit myös siirtyvät vanhemmilta heidän lapsilleen. Väitöstutkimus laajentaa näkökulmaa yhteiskunnallisten jakojen ja eriarvoisuuksien ylisukupolvisen jatkuvuuden tutkimukseen Suomessa.

Innovatiivinen mobiilisovellus kehittää kaupunkiseutujen pyöräilyä5.6.2023 13:38:06 EEST | Tiedote

Barcelonan yliopiston ympäristötieteiden ja -teknologian instituutin (ICTA-UAB) johtama kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi hiljattain uraauurtavan BiciZen-mobiilisovelluksen sekä iOS- että Android-käyttöjärjestelmälle. Sovelluksen tarkoituksena on edistää kaupunkiseutujen pyöräiltävyyttä ihmisten pyöräilykokemusten kautta. Sovellus kehitettiin viiden yliopiston tutkimusyhteistyönä. Barcelonan ja Tampereen yliopistojen lisäksi projektiin osallistuivat yliopistot Twentestä, Aveirosta ja Dublinista.

Digitaalisesta kaksosesta apuväline yksilölliseen ja ennaltaehkäisevään akuutin myeloidisen leukemian lääkehoitoon2.6.2023 11:33:29 EEST | Tiedote

Tampereen yliopiston professorit Olli Yli-Harja ja Frank Emmert-Streib työskentelevät tutkimushankkeessa, jonka tavoitteena on luoda ensimmäinen akuutin myeloidisen leukemian digitaalinen kaksonen (engl. Acute Myeloid Leukaemia Digital Twin, lyhennettynä AML-DT). Kyseessä on potilaan sairauden virtuaalinen ja yksilöllinen mallinnos, jonka avulla potilaat ja heidän lääkärinsä voivat yhdessä selvittää hoitomahdollisuuksia. Hankkeen löydöksiä voi olla tulevaisuudessa mahdollista hyödyntää muiden sairauksien hoidossa ja yleisterveyden ylläpitämisessä sekä monilla eri sovellusaloilla, kuten tuotantotekniikassa ja ilmastontutkimuksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme