Väitös: Yrittäjät kaipaavat uudenlaista taloustietoa johtamistyönsä tueksi

Pienillä yrityksillä on merkittävä kansantaloudellinen rooli sekä Suomessa että globaalisti. Uusista työpaikoista suurin osa syntyy pieniin yrityksiin ja myös talouselämän uudistajina nämä yritykset ovat keskeisessä asemassa.
– Taloustiedon hyödyntämisellä on tutkitusti positiivinen vaikutus yritysten menestymiseen. Siksi taloustiedon nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen olisi varteenotettava keino tukea pienten yritysten menestymistä, sanoo Kouhia-Kuusisto.
Pienissä yrityksissä yrittäjä on usein yksin vastuussa johtamisesta. Sen vuoksi yrittäjän henkilökohtainen talousosaaminen ja asenteet vaikuttavat tapaan käyttää taloustietoa johtamisen tukena. Väitöskirja keskittyykin taloustiedon hyödyntämiseen ja tarpeisiin erityisesti yrittäjän näkökulmasta ja tuo uutta tietoa sekä nykyisistä että toivottavista tavoista hyödyntää taloustietoa yrityksissä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan nykyisen ja yrittäjän näkökulmasta ideaalin taloustiedon välisiä haasteita ja tuodaan esiin kehittämiskohteita pienille yrityksille tarjottavista talouspalveluista.
Tutkimustulokset osoittavat, että taloustiedon vähäisestä käytöstä huolimatta yrittäjät arvostavat ja pitävät taloustietoa tärkeänä osana menestyksellistä johtamistyötä. Yrittäjien taloustiedon käyttöön ja tarpeisiin liittyvät narratiiviset vastaukset paljastivat eri tavalla taloustietoon suhtautuvia yrittäjäkategorioita. Näissä kategorioissa taloustiedosta toivotaan tukea yrityksen kehittämiseen, kannattavuuden analysointiin sekä kokonaisvaltaiseen johtamistyöhön. Talouspalvelujen hyödyntämisessä kohdattuja haasteita tarkastellaan tutkimuksessa yhdistämällä ne palvelujen laadun teoriaan. Tarkastelu tuo esiin talouspalvelujen laatuun liittyvän kuilun, jossa esiintyy palvelujen tuottamisen ja hyödyntämisen teknisiä ja toiminnallisia haasteita.
– Osa yritysten potentiaalista kasvaa ja menestyä todennäköisesti menetetään, kun yrittäjät eivät pysty hyödyntämään taloustietoa optimaalisesti yritystensä johtamisessa, Kouhia-Kuusisto toteaa.
Kati Kouhia-Kuusisto tarkastelee tutkimuksessaan yrittäjien taloustiedon tarpeita ja tarjontaa monimenetelmätutkimuksen keinoin. Kahden laajan kyselytutkimuksen vastauksia analysoimalla tuotetaan yleiskuva pienten yritysten taloustiedon hyödyntämisestä laajemmassa perspektiivissä. Näiden kartoittavien tutkimusten tuloksia syvennetään analysoimalla kolmea erilaista laadullista aineistoa: yrittäjien narratiiveja ja ryhmäkeskusteluaineistoa sekä pienille yrityksille talouspalveluita tuottavien kirjanpitäjien haastatteluja.
Väitöskirjan tulokset tuovat uutta tietoa erityisesti pienten, yrittäjävetoisten yritysten laskentatoimen tietotarpeista. Tutkimustulokset lisäävät ymmärrystä mahdollisuuksista tukea pienten yritysten kasvua ja kehitystä tarkoituksenmukaisella taloustiedolla. Tulokset ovat hyödyllisiä myös käytännössä, kun kehitetään talouspalveluita sekä tietojärjestelmiä erityisesti yrittäjien ja muiden pienten yritysten päätöksentekijöiden tarpeisiin.
Kati Kouhia-Kuusisto on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta ja työskennellyt tämän jälkeen pk-yrityksissä taloushallinnon tehtävissä. Pääosan työurastaan hän on tehnyt Tampereen ammattikorkeakoulussa liiketalouden lehtorina. Tällä hetkellä hän toimii toiminnanohjausjärjestelmiin liittyviä asiantuntijapalveluita tarjoavassa CDO Palvelut Oy:ssä tietojärjestelmäkonsulttina.
Kati Kouhia-Kuusiston tuotantotalouden alaan kuuluva väitöskirja Management Accounting in Small Enterprises: Identifying and Overcoming the Challenges of Using Management Accounting Information Among Entrepreneurs tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 2.12.2022 klo 12, Pieni Sali 1 (Festia-rakennus, Korkeakoulunkatu 8). Vastaväittäjänä toimii tutkijatohtori Tiina Henttu-Aho Oulun yliopistosta. Kustoksena toimii professori Teemu Laine johtamisen ja talouden tiedekunnan tuotantotalouden yksiköstä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati Kouhia-Kuusisto
kati.kouhia-kuusisto@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
MoniCardi yhteistyöhön maailman johtavan uuden sukupolven siruvalmistajan kanssa12.11.2025 14:43:29 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston tuore spinoff-yritys MoniCardi ja yhdysvaltalainen Ambiq ovat julkaisseet yhdessä teknisen selvityksen, joka osoittaa MoniCardin sydänanalytiikan toimivuuden Ambiqin edistyneillä mikrosiruilla. Yhteistyön ansiosta esimerkiksi hyvinvointia ja sydänsairauksia voidaan seurata yhä moninaisimmilla laitteilla entistä helpommin ja tehokkaammin.
Yhteenkuuluvuuden johtaminen voi olla avain työpaikan kasvuun10.11.2025 13:31:30 EET | Tiedote
Keskustelu suomalaisen johtamisen haasteista saa tuoreen näkökulman Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen uudesta tutkimuksesta. Tulosten mukaan työpaikan yhteenkuuluvuuden – eli työyhteisön identiteetin – johtaminen voi olla ratkaiseva tekijä kasvun ja innovaatioiden synnyttämisessä. Vielä vaikuttavampia tuloksia saavutetaan, kun yhteenkuuluvuutta johdetaan yhdessä.
Väitös: Yhteisöllisyys ja yksilölliset voimavarat tukevat opiskelijoiden hyvinvointia poikkeusaikoina10.11.2025 11:10:45 EET | Tiedote
Väitöstutkimuksessaan psykologian maisteri Tiia Toivonen tarkasteli suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden opiskeluhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä koronapandemian aikana ja sen jälkeen. Tutkimus osoittaa, että opiskeluhyvinvoinnin tukeminen edellyttää sekä yhteisöllisten että yksilöllisten voimavarojen vahvistamista – myös poikkeusaikojen jälkeen.
Väitös: Sarveiskalvon limbus-alueen mallinnus auttaa kehittämään sokeuden kantasoluhoitoja5.11.2025 08:50:00 EET | Tiedote
Diplomi-insinööri Maija Kauppila hyödynsi väitöstutkimuksessaan ihmisen monikykyisistä kantasoluista erilaistettuja limbaalisia kantasoluja ja kehitti 3D-biotulostamalla laboratoriomallin ihmisen sarveiskalvon limbuksesta. Tulokset voivat tulevaisuudessa parantaa hoitomahdollisuuksia potilaille, jotka kärsivät vaikeasta sarveiskalvoperäisestä sokeudesta.
Väitös: Renessanssiteatterin tutkimus toi uutta tietoa Shakespearesta4.11.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Väitöstutkimuksessaan FM Niko Suominen tutkii Englannin renessanssiteatteria puhujalavana ja sillä esitettyjä näytelmiä useiden vuosikymmenten halki käytyinä väittelyketjujen sarjoina. Väitöstutkimus tarjoaa uutta tietoa niin Shakespearen kuin hänen aikalaistensa toimijuudesta sekä julkisista näkökannoista ja haastaa siten totunnaiset nykyluennat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
