Valtuusto hyväksyi pyöräliikenteen Pohjoisbaanan yleissuunnitelman

Tällä hetkellä pyöräliikenteen yhteydet Tikkurilan suunnasta kohti Helsingin keskustaa kulkevat radan molemmin puolin. Pääreitin jatkuvuus ei erotu selkeästi ja reitin seuraaminen on haastavaa.
Pohjoisbaanan arvioidaan parantavan merkittävästi reitin pyöräliikenteen sujuvuutta ja houkuttelevuutta. Nykyistä laadukkaampi väylä parantaa yleistä liikenneturvallisuutta sekä jalankulun ja pyöräilyn miellyttävyyttä.
Pääradan linjausta myötäilevä reitti vähentää vaikutusarvion mukaan osuuden matka-aikaa kymmenellä minuutilla.
Noin yhdeksän kilometrin pituisen Pohjoisbaanan kokonaiskustannusarvio on 28 700 000 euroa. Pohjoisbaana rakennetaan osissa, ja rakentaminen voi alkaa arviolta vuonna 2025.
Malmin Pikitehtaankorttelit tuovat alueelle noin 1 200 uutta asukasta
Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen Malmin Pikitehtaankortteleiksi nimetylle alueelle. Alue sijaitsee Ala-Malmilla, Malmin keskustan ja Malminkentän välillä.
Kaavaratkaisu mahdollistaa lisärakentamisen ja alueen kehittämisen nykyistä korttelirakennetta täydentäen. Tavoitteena on moni-ilmeinen ja asuntorakentamiseltaan monipuolinen, joukkoliikenteeseen tukeutuva asuinalue palveluineen ja työpaikkoineen. Asukasmäärän lisäys on noin 1 200 asukasta.
Pikitehtaankortteleilla on tulevassa kaupunkirakenteessa keskeinen asema sen yhdistäessä Malmin keskusta Malminkentän alueeseen. Asemakaavassa osoitetaan myös alueen läpi kulkevan Viikin-Malmin pikaraitiotien linjaus sekä raitiotiepysäkin sijoitus.
Lisäksi kaupunginvaltuusto käsitteli valtuutettujen aloitteita sekä SDP:n valtuustoryhmän ryhmäaloitetta. Ryhmäaloite koski sääntöjen laatimista sähköpotkulautojen käytölle ja pysäköinnille.
Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Stadin HYTE-barometrin mukaan mielen hyvinvoinnin haasteet ja yksinäisyys koettelevat helsinkiläisiä – liikunnallinen elämäntapa kuitenkin aiempaa yleisempää8.6.2023 09:57:12 EEST | Tiedote
Suuri osa helsinkiläisistä kokee terveytensä hyväksi ja runsas puolet määrittää elämänlaatunsa keskimäärin hyväksi. Aiempaa useampi helsinkiläinen kuitenkin kokee haasteita mielen hyvinvoinnissa ja yksinäisyys on yleistynyt. Tiedot selviävät uudesta Stadin HYTE-barometristä.
Pääkaupunkiseudulla syntyy maailmaa muuttavia innovaatioita6.6.2023 15:01:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun kaupungit kehittävät ratkaisuja tämän päivän suuriin kestävyyshaasteisiin yhteisellä innovaatio-ohjelmalla. HEVinnovations on Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien yhteinen ohjelma, joka vahvistaa alueen innovaatiotoimintaa ja -verkostoja. Ohjelmaan valitaan vuosittain hankkeita, jotka kehittävät alueen ekosysteemejä, älykkäitä ja kestäviä kaupunkiratkaisuja sekä oppimisympäristöjä ja digitaalisia ratkaisuja.
Kaupungin innovaatiorahastolta tukea Myllypuroon syntyvälle rakennusalan tieto- ja taitokeskittymälle5.6.2023 20:07:34 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti kokouksessaan 5. kesäkuuta myöntää kaupungin innovaatiorahastosta 359 292 euroa Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:lle.
Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseen uusi poikkihallinnollinen ohjelma5.6.2023 19:11:23 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 5. kesäkuuta täydentää aiempaa päätöstään Helsingin kaupunkistrategian täytäntöönpanosta ja lisätä strategisiin poikkihallinnollisiin ohjelmiin viidennen ohjelman, joka koskee henkilöstön saatavuutta.
Pormestari Vartiainen tapasi Suomessa vierailulla olevan Yhdysvaltain ulkoministerin2.6.2023 13:42:59 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony J. Blinken tapasi Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen Suomen-vierailunsa yhteydessä 2. kesäkuuta. Blinken piti puheen Helsingin kaupungintalolla tilaisuudessa, joka toteutettiin yhteistyössä Ulkopoliittisen instituutin (UPI), Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystön ja Helsingin kaupungin kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme