Vankilavirkailijain liitto: Rikosseuraamuslaitoksen omavaltaiset toimet ajaneet valvontahenkilökunnan jaksamisen äärirajoille

Jaa

Vankilavirkailijain liitto VVL on tyrmistynyt Rikosseuraamuslaitoksen omavaltaisia toimia, jotka ovat johtaneet valvontahenkilökunnan työolojen ja työssäjaksamisen äärimmäiseen heikentymiseen.

Vankilavirkailijain liitto on tyrmistynyt tavasta, millä Rikosseuraamuslaitos (Rise) jatkuvasti heikentää henkilökunnan työoloja. Viimeisin heikennys liiton mukaan on lähes 800 henkilön työvuorojen pakkovaihto. Määräykset vaihtoihin on annettu suoraan laitoksen keskushallinnosta. Vankilavirkailijain liiton puheenjohtaja Antti Santamäen mielestä keskushallinto osoittaa mitä suurinta piittaamattomuutta henkilökunnan hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

Henkilökunnan työssäjaksaminen alkaa olla kriittistä. Omavaltaisen johtamisen lisäksi työssäjaksamista nakertaa jatkuvasti lisääntyvä väkivalta. Kesän 2019 jälkeen 11 virkamiestä on joutunut pahoinpidellyksi työpaikallaan vankilassa ja siviilissä.

– Liitolla on sekä halu että valmius neuvotella henkilöstöön liittyvistä asioista, mutta hallinnolla ei siihen näytä löytyvän todellista tahtoa, Santamäki sanoo.

Vankilavirkailijain liiton mukaan henkilökunnan työolojen heikentäminen on ollut systemaattista jo useita vuosia. Heikennysten seurauksena Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstön sairausluvut ovat lähes puolta suuremmat kuin valtion virastoissa keskimäärin.

– Vankilaturvallisuus on jo heikentynyt merkittävästi. Pitääkö tapahtua jotain vakavaa yhteiskunnalle tai henkilökunnalle, ennen kuin tilanteeseen reagoidaan, Santamäki lataa.

Antti Santamäki ihmettelee, miksi oikeusministeriö antaa asioiden mennä tällaiseen jamaan. Hän vaatii, että Rikosseuraamuslaitoksen henkilökuntaan kohdistuva sanelupolitiikka pitää saada loppumaan.

Lisätietoja: Vankilavirkailijin liitto VVL:n puheenjohtaja/pääluottamusmies Antti Santamäki, 050 390 2289 tai antti.santamaki@om.fi

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 200 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme