Varoituslaitteettomat tasoristeykset ovat vaaran paikkoja
30.8.2022 07:43:28 EEST | Onnettomuustietoinstituutti | Tiedote

Tasoristeyksissä tapahtuneissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa kuoli vuosina 2011–2020 yhteensä 40 moottoriajoneuvossa matkustanutta henkilöä, joista 31 oli kuljettajia ja yhdeksän matkustajia. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan moottoriajoneuvon kuljettaja oli aiheuttajana kaikissa onnettomuuksissa. Tasoristeysonnettomuuden aiheuttaneista moottoriajoneuvon kuljettajista 36 % oli vähintään 65-vuotiaita. Kuljettajista yksi ajoi alkoholin vaikutuksen alaisena.
Onnettomuutta edelsi useimmiten moottoriajoneuvon kuljettajan havaintovirhe: kuljettaja ei havainnut saapuvaa junaa joko lainkaan tai vasta niin myöhään, ettei onnettomuuden välttämiseksi ollut mitään tehtävissä. Havainnointia vaikeuttivat muun muassa ympäristön, kuten puiden ja pensaiden, muodostamat näkemäesteet.
- Onnettomuuspaikka oli suurimmalle osalle kuljettajista tuttu. Tutkijalautakuntien mukaan tämä heikensi havainnointia onnettomuustilanteessa, sillä tutkijalautakunnat arvioivat osan kuljettajista ajaneen rutiininomaisesti vähäliikenteiseen risteykseen luottaen siihen, ettei junaa ole tulossa. Kuljettajia tulisikin opastaa oikeaoppiseen, turvalliseen ajotapaan tasoristeyksissä, painottaa Onnettomuustietoinstituutin erityisasiantuntija Salla Salenius.
Varoituslaitteet kaikkiin tasoristeyksiin
Suurin osa moottoriajoneuvojen tasoristeysonnettomuuksista tapahtui varoituslaitteettomissa junaradan ja yksityistien risteyksissä. Kaikista 33 onnettomuustasoristeyksestä neljässä oli varoituslaitteet: puolipuomi, varoitusvalo sekä äänimerkki. Näissä kaikissa kuljettaja ajoi päin alhaalla ollutta puomia ja päätyi raiteille. Lisäksi yhdessä tasoristeyksessä oli varoitusvalo ja äänimerkki, muttei puomia. Muista risteyksistä puuttuivat kaikki varoituslaitteet.
Tutkijalautakuntien mukaan liikenneturvallisuuden parantamiseksi tasoristeykset tulisi poistaa kokonaan, tai jos se ei ole mahdollista, tulisi turvallisuutta parantaa asentamalla tasoristeyksiin valo- ja äänivaroituslaitteet sekä puomit.
Lisäksi osassa tapauksista lautakunnat ovat suositelleet risteyksen kunnostamista infrastruktuuriltaan määräystenmukaiseksi. Tällä tarkoitetaan muun muassa risteyskulmien suurentamista, odotustasanteiden rakentamista sekä näkemien parantamista.
- Tasoristeysonnettomuudet ovat suurin kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien ryhmä raideliikenteessä tahallisten allejääntien jälkeen. Tuoreessa liikenneturvallisuusstrategiassa todetaankin, että tasoristeysten turvallisuuden parantaminen on keskeistä raideliikenteen onnettomuuksien vähentämisessä. Tutkijalautakuntien tekemät parannusehdotukset tukevat liikenneturvallisuusstrategian tavoitteita ja Väylävirastossa käynnissä olevan tasoristeysohjelman toteutusta, taustoittaa Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.
Tasoristeysonnettomuuksien tutkinta
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat Suomessa kaikki kuolemaan johtaneet tie- ja maastoliikenneonnettomuudet. Vuosina 2011–2020 tapahtuneiden ja tutkijalautakuntien tutkimien tasoristeysonnettomuuksien onnettomuustiedot kattavat myös ne kuolemaan johtaneet tasoristeysonnettomuudet, jotka Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) on tutkinut. Tarkastelua varten lautakunta-aineistosta poistettiin sairauskohtausonnettomuudet.
Kymmenen vuoden ajanjaksolla tutkittiin myös kahdeksan jalankulkijan ja kaksi pyöräilijän kuolemaan johtanutta tasoristeysonnettomuutta. Koska etenkin jalankulkuonnettomuuksia tapahtuu rataverkolla paljon muuallakin kuin tasoristeyksissä, ja toimenpiteet näiden onnettomuuksien ehkäisemiseksi poikkeavat moottoriajoneuvoille tapahtuvista tasoristeysonnettomuuksista, jätettiin nuo onnettomuudet pois tasoristeysonnettomuuksia koskevasta selvityksestä.
Onnettomuustietoa tiiviisti 3/2022: Tasoristeysonnettomuudet
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Salla Salenius, p. 040 922 0804
Liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari, p. 050 306 9884
etunimi.sukunimi(at)oti.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
OTI-tietopalvelu
Arkisin klo 9–15
www.oti.fi/tietopalvelu
Viestintä
Arkisin yleensä klo 9–15
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
OnnettomuustietoinstituuttiItämerenkatu 11-13
00180 Helsinki
Viestintä p. 040 450 4700http://www.oti.fi
Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa muiden liikennevahinkotilastojensa lisäksi. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. OTI tarjoaa tärkeää tietoa, jolla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen sekä lainsäädännön että käytännön toimenpiteiden tasolla. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Onnettomuustietoinstituutti
OTIn vuosiraportti 2024: Päihteet, nopeus ja turvavyön puuttuminen korostuvat kuolonkolareissa – nuoret yliedustettuina18.12.2025 07:27:29 EET | Tiedote
Onnettomuustietoinstituutin (OTI) vuosiraportti kokoaa tutkijalautakuntien tiedot kaikista vuoden 2024 kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista. Raportin mukaan päihteet ja ylinopeus olivat keskeisiä taustatekijöitä kuolemaan johtaneissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa. Henkilö- ja pakettiautoissa kuolleista lähes puolet oli ilman turvavyötä. Nuoret kuljettajat olivat moottoriajoneuvo-onnettomuuksien aiheuttajina yliedustettuina.
Liikennevahinkojen määrä laski yhä, korvausmenot 430 miljoonaa euroa16.12.2025 07:44:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 tapahtui yhteensä 88 831 liikennevakuutuskorvauksiin johtanutta vahinkoa. Vahinkomäärä laski prosentilla edellisvuoteen verrattuna ja oli kuusi prosenttia pienempi kuin vuosien 2015–2023 keskiarvo. Korvauksia viime vuonna tapahtuneista liikennevahingoista maksetaan arviolta 430 miljoonaa euroa eli keskimäärin 4 500 euroa vahinkoa kohden.
Mediakutsu: Mitä lasten ja vanhusten onnettomuudet opettavat heikoimmassa asemassa olevista liikenteessä? – tilaisuus Turussa 28.11.13.11.2025 07:47:00 EET | Kutsu
Lasten ja iäkkäiden henkilöiden liikenneonnettomuudet paljastavat, missä järjestelmä pettää ja mitä siitä voidaan oppia. Miten voimme suojella kaikkein haavoittuvimpia tienkäyttäjiä?
Laaja raportti paljastaa: Joka toinen kuolonkolari ajetaan ilman ylinopeutta – nopeus yhä kohtalokas tekijä11.11.2025 07:44:00 EET | Tiedote
Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa nopeus on kohtalokas tekijä. Joka toisessa tapauksessa onnettomuuden aiheuttanut kuljettaja ei kuitenkaan aja ylinopeutta, mutta usein vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.
Ajoterveyden arviointi vaatii muutosta – puolet riskikuljettajista jää piiloon31.10.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Moni ajoterveysriski jää tunnistamatta ennen vakavaa onnettomuutta. Onnettomuustietoinstituutin mukaan vastuu ajokyvyn arvioinnista kuuluu terveydenhuollon ohella myös poliisille ja jokaiselle kuljettajalle itselleen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme