Maanmittauslaitos

Vasta viisi prosenttia taloyhtiöistä siirtynyt huoneistotietojärjestelmään – takaraja jo ensi vuonna

Jaa
Ennen vuotta 2019 perustettujen taloyhtiöiden on siirryttävä sähköiseen huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä. Näistä yhtiöistä kuitenkin vasta hieman yli viisi prosenttia eli reilut 5 000 yhtiötä on siirtynyt järjestelmään. Taloyhtiöiden, joissa ei ole ammatti-isännöintiä, kannattaa tehdä siirto jo nyt. Näin taloyhtiö välttyy ylimääräisiltä maksuilta ja saa Maanmittauslaitokselta tukea siirtotilanteessa.
Kuva: Maanmittauslaitos
Kuva: Maanmittauslaitos

Taloyhtiöitä kannustetaan siirtymään huoneistotietojärjestelmään hallitusti ja hyvissä ajoin. Myös Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto suosittelevat pienten taloyhtiöiden kohdalla pikaista siirtymistä huoneistotietojärjestelmään.

– Erityisesti pienten taloyhtiöiden, joilla ei ole ammatti-isännöintiä, kannattaa tehdä osakeluettelon siirto jo nyt. Tällaisten rivitalojen ja muiden asukasisännöinnissä olevien taloyhtiöiden ei kannata viivytellä siirron suorittamista, sillä nyt on saatavissa opastusta ja apua siirron suorittamiseen Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelussa paremmin kuin viime tipassa siirtoa tehtäessä, toteaa Kiinteistöliiton yhteysjohtaja Timo Tossavainen.

– Monet suuret isännöintitoimistot valmistelevat siirtoa ja sen aikataulu on määritelty. Ammatti-isännöinnin piirissä olevat taloyhtiöt voivat siis rauhassa odottaa isännöitsijän tietoa asiasta, täydentää Isännöintiliiton kehityspäällikkö Ira Tenhunen.

Jos taloyhtiöllä on ammatti-isännöitsijä, isännöinti myös siirtää osakeluettelot huoneistotietojärjestelmään. Ennen siirtoa taloyhtiöiden tulee varmistaa osakeluetteloidensa ajantasaisuus.

Siirtyminen huoneistotietojärjestelmään tapahtuu kahdessa vaiheessa

  1. Ensin taloyhtiö tai isännöinti tarkistaa osakeluettelon ajantasaisuuden, siirtää osakeluettelon huoneistotietojärjestelmään ja tiedottaa tapahtumasta osakkaita. Osakeluettelo sisältää tiedot yhtiön osakkeista ja niiden omistajista.
  2. Siirron jälkeen osakkeenomistajilla on kymmenen vuotta aikaa hakea oman omistuksensa sähköistä rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Rekisteröinnin yhteydessä Maanmittauslaitos poistaa paperisen osakekirjan käytöstä ja tieto omistuksesta näkyy jatkossa rekisterimerkintänä huoneistotietojärjestelmässä. Rekisteröinnin tukena toimii asiointiapuri.

Asunnon omistajalla ei yleensä ole kiirettä oman omistuksensa sähköiselle rekisteröinnille. Poikkeuksena ovat asuntokauppatilanteet, jolloin uuden omistajan täytyy rekisteröidä omistuksensa kahden kuukauden kuluessa asuntokaupasta.

Apua siirtoon saatavilla

Osakeluettelojen siirtäminen huoneistotietojärjestelmään tapahtuu Maanmittauslaitoksen siirtopalvelussa. Palvelu on ollut pienten taloyhtiöiden käytössä vuodesta 2020 ja vuoden 2022 alusta myös ruotsiksi.

Ohjeita siirtoon ja siirtopalvelun käyttöön löytyy osoitteesta osakehuoneistorekisteri.fi. Taloyhtiöitä palvelee myös Maamittauslaitoksessa osakeluettelon siirron tuki. Lisäksi eri puolilla Suomea järjestetään tukiklinikoilta, joilla asiantuntijat vastaavat siirtoon liittyviin kysymyksiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtaja Janne Murtoniemi, 040 710 8862, janne.murtoniemi@maanmittauslaitos.fi
Yhteysjohtaja Timo Tossavainen, 050 320 9464, timo.tossavainen@kiinteistoliitto.fi
Kehityspäällikkö Ira Tenhunen, 040 578 5640, ira.tenhunen@isannointiliitto.fi

Kuvat

Kuva: Maanmittauslaitos
Kuva: Maanmittauslaitos
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Maanmittauslaitos
Maanmittauslaitos
PL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI

029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/

Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä edistämme paikkatietojen tutkimusta.

Maanmittauslaitos.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos

Nauti maisemasta, mutta älä siirrä kiviä – Suomen ja Norjan välistä raja-aukkoa huolletaan tiiviissä yhteistyössä18.3.2024 08:32:49 EET | Tiedote

Suomen ja Norjan rajankäynnin osana huolehditaan rajalla avoimena pidettävän alueen, eli raja-aukon kunnosta. Raja-aukko kulkee noin 400 kilometrin verran yhteistä valtakunnan rajaa pitkin ja sen leveys on viisi metriä. Aukolta poistetaan rajankäynnin yhteydessä näkyvyyttä haittaavat puut ja muu kasvillisuus. Alle puolen metrin varvikot jäävät paikalleen.

En inlöst skog ersätts till fullt marknadsvärde12.3.2024 06:58:44 EET | Tiedote

Ärenden som gäller inlösning av elöverföringsområden berör i dag flera tusen markägare eftersom cirka 150 inlösningsförrättningar som gäller elöverföringsområden på olika håll i Finland är under handläggning hos Lantmäteriverket. Det har uppstått en diskussion i offentligheten om de inlösningsersättningar för byggande av vindkraftledningar som betalas till berörda markägare. De uppgifter som framlagts om ersättningsnivån för skog har väckt det största antalet frågor.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye