SPR VeripalveluSPR Veripalvelu

Veripalvelu Mestiksen pääyhteistyökumppaniksi

Jaa

Jääkiekkoliiton mestaruussarja Mestis aloittaa yhteistyön Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa. Yhteistyön tavoitteena on pelastaa yhdessä tuhansia ihmishenkiä.

Mestis ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö mahdollistaa pitkäkestoisen ja -jänteisen vaikuttavuuden.

- Erityisen iloinen olen siitä, että Mestis haluaa katsoa yksittäistä tempausta pidemmälle. Koska luovuttajien tarvekin on jatkuvaa, yhteistyön kestoksi on sovittu kolme vuotta. Tämä mahdollistaa pitkäjänteisen vaikuttavuuden ja on panostus, jota arvostamme korkealle, kertoo Veripalvelun yhteisömarkkinoinnin koordinaattori Kaisu Maijala.

Veripalvelun ja etenkin varsinaisten hyödynsaajien eli potilaiden kannalta alkava yhteistyö on erittäin lupaava ja kattavuudessaan tähänastisista verenluovutuksen markkinointikumppanuuksistamme laajin.

- Olemme tehneet ennenkin yhteistyötä joidenkin lajiliittojen ja urheiluseurojen kanssa, mutta emme tässä mittakaavassa. Hymy on siis juuri nyt aika herkässä, Maijala jatkaa.

Lisää nuoria verenluovuttajia tarvitaan

Kampanja on tärkeä siksi, että erityisesti nuoria miehiä kaivataan verenluovuttajiksi.

- Mestiksellä on sekä vahvaa paikallistoimintaa että hyvät viestintäkanavat, joten heillä on mahdollisuus kannustaa ja haastaa verenluovutukseen iso joukko myös sellaisia suomalaisia, joita meidän viestintämme ei muuten tavoita. Tarvitsemme jatkuvasti lisää uusia verenluovuttajia 18 vuotta täyttäneistä nuorista aikuisista, sillä joka vuosi osa verenluovuttajista joutuu lopettamaan yläikärajan tultua vastaan, Kaisu Maijala sanoo.

Mestis haluaa Veripalvelu-yhteistyöllä korostaa omia arvojaan sekä näyttää esimerkkiä omalla tekemisellään.

- Me Mestiksessä haluamme vahvasti elää arvojemme mukaisesti ja vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Haluamme olla näyttämässä esimerkkiä, että urheilussa on voimaa ja sillä voidaan tehdä hyvää isossakin mittakaavassa. Samalla haluamme rikkoa perinteistä ajatusmallia siitä, kuinka urheilumarkkinointi yleisellä tasolla toimii, kommentoi Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro.

Sarjataulukko kirittää luovuttamaan

Tuleva yhteistyö tulee näkymään konkreettisesti Mestiksen arjessa. Helmikuun aikana lanseerataan muun muassa Veripalvelun kuukauden vastuulliset pelaajat, jotka tulevat kantamaan aina seuraavan kuukauden ajan Veripalvelun punaista kypärää.

- Kypärät ovat jääkiekossa yksi vahvimmista keinoista viestiä sarjan arvoista. Seurat valitsevat pelaajistaan kuukauden vastuullisen pelaajan itse sillä kulmalla, että kyseinen pelaaja on toiminut esimerkillisesti kentällä ja sen ulkopuolella, Aro kertoo.

Lisäksi kaudella 2019-2020 starttaavan virtuaalisen Hengenpelastaja-liigan on tarkoitus aktivoida uusia verenluovuttajia niin Mestis-paikkakunnilla kuin niiden ulkopuolella.

- Hengenpelastaja-liigan avulla seuraamme seurojen kannattajien sekä toimihenkilöiden verenluovutusaktiivisuutta sarjataulukon muodossa. Kauden päätyttyä aktiivisin seurayhteisö palkitaan Mestiksen palkintogaalassa ”Vuoden hengenpelastaja”-palkinnolla, Olli Aro lupaa.

Kampanjavideo Veripalvelu & Mestis (lyhyt)

Kampanjavideo Veripalvelu & Mestis (pitkä)


Veripalvelutoimistot: Espoo Kauppakeskus Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Rautatienkatu 21 B, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 16 C, p. 029 300 1140

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaisu Maijala, yhteisömarkkinoinnin koordinaattori, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu, p. 029 300 1716, kaisu.maijala(at)veripalvelu.fi

Olli Aro, operatiivinen johtaja, Mestis, Suomen Jääkiekkoliitto, p. 040 530 2847, olli.aro@finhockey.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Kivihaantie 7
00310 HELSINKI

vaihde 029 300 1010https://www.veripalvelu.fi
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme