Vesistöjen velvoitetarkkailuja ja pohjaeläinmenetelmiä vertaileva selvitys alkaa
Velvoitetarkkailuja ja pohjaeläinmenetelmiä vertaileva -selvityshanke aloitetaan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston kanssa. Hankkeen tavoitteena on vesistötarkkailun ja pohjaeläinmenetelmien kehittäminen kuvaamaan entistä luotettavammin kaivostoiminnan vaikutuksia. Hankkeen loppuraportti julkaistaan vuoden 2021 lopulla. Hanke on saanut rahoituksen ympäristöministeriöstä.
Ensimmäisenä käynnistetään pohjaeläinmenetelmien vertaileva selvitys. Selvitykseen liittyvä näytteenotto aloitetaan viikolla 41. Kohteet sijaitsevat Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Savossa.
Selvityksen tavoitteena on vastata esille nousseeseen tarpeeseen arvioida velvoitetarkkailussa käytettävien pohjaeläinmenetelmien soveltuvuutta osoittamaan kaivosten alapuolisissa vesistöissä havaittavia vaikutuksia. Tutkimuksen hyötynä on nykyisen vesistöjen virallisessa luokittelussa käytettävän menetelmän kehitystarpeiden selvittäminen. Tällä menetelmällä saatuja tuloksia vertaillaan paleolimnologiseen eli pohjasedimentin historiallista tilaa kuvaavaan menetelmään.
Vuoden 2021 alussa, Kainuun ELY-keskus aloittaa vesistötarkkailuselvityksen, jossa kootaan yhteen Suomen metallimalmikaivosten velvoitetarkkailuohjelmien yksityiskohtainen sisältö. Hankkeessa selvitetään kaivannaistoiminnalle määrätyn pintavesien tarkkailun riittävyyttä ja soveltuvuutta. Selvityksen taustalla on havainto tarkkailuohjelmien eroista.
Selvitys tuottaa valtakunnallisesti kattavan kuvan kaivannaistoiminnan nykyisestä velvoitetarkkailusta. Samalla tuodaan esille mahdollisia kehittämistarpeita velvoitetarkkailun yhdenmukaistamiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus:
Projektipäällikkö Auri Koivuhuhta, p. 0295 023 827, auri.koivuhuhta@ely-keskus.fi
Vesistöasiantuntija Kimmo Virtanen, p. 0295 023 899, kimmo.virtanen@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 09:32:29 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Naapurinvaaran valtakunnallinen maisemanhoitoalue hyväksyttiin OECM-alueeksi14.10.2025 12:38:02 EEST | Tiedote
Naapurinvaaran valtakunnallisella maisemanhoitoalueella on tehty vuosia töitä arvokkaan luonnon ja maiseman säilymiseksi. Luontoarvojen pitkäjänteinen suojelu oli yksi kriteereistä, jonka perusteella ympäristöministeriö hyväksyi Naapurinvaaran maisemanhoitoalueen monimuotoisuutta tukevaksi alueeksi (OECM). Päätöksen myötä Naapurinvaaran hehtaarit kirjataan maailmanlaajuiseen suojeltujen ja monimuotoisuutta tukevien alueiden tietokantaan, ja ne ovat osa Suomen suojelutavoitteiden täyttymistä.
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksen täydennys nähtäville (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)7.10.2025 09:48:58 EEST | Tiedote
Solarwind Finland Oy suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Puolangan Ahvenvaaraan. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty täydennys hanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA-selostus), ja se on nyt nähtävillä.
Kainuun ELY-keskus käynnisti LUMO-ohjelman laadinnan luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen6.10.2025 14:30:11 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskuksen käynnistämän luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelman eli LUMO-ohjelman tavoitteena on parantaa Kainuun luonnon tilaa ja turvata sen monimuotoisuus tuleville sukupolville. Ohjelman avulla etsitään konkreettisia, paikallisesti vaikuttavia ratkaisuja. Kainuun ELY-keskus on avannut tätä varten muun muassa avoimen verkkokyselyn kainuulaisille.
Mondo Minerals Uutelan talkkikaivoksen tarkkailuohjelmaa päivitetään (Kainuu, Lappi)3.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kainuun ja Lapin ELY-keskuksissa on vireillä Sotkamossa sijaitsevan Uutelan talkkikaivoksen käyttö-, päästö- ja ympäristövaikutustarkkailusuunnitelman hyväksyminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme