Vesitilanne Kainuussa normalisoitunut kuivan kesän jälkeen
22.9.2021 14:35:56 EEST | Kainuun ELY-keskus | Tiedote

Kainuun alueen säännösteltyjen järvien pinnat ovat pääosin ajankohdalle tyypillisellä tasolla. Rehja-Nuasjärvi laski syyskuun alkupuolella ajankohtaan nähden keskimääräistä alemmas. Syyskuun puoliväli on ollut sateinen Oulujoen vesistöalueella, mikä on paikoin nostanut järvien pintoja.
Sotkamon ja Hyrynsalmen reiteillä luonnontilaisten järvien pinnat ovat vielä hieman ajankohtaan nähden korkeammalla. Esimerkiksi Lammasjärvi on noin 20 cm ajankohdan keskimääräistä korkeammalla. Ennusteen mukaan luonnontilaiset järvien vedenkorkeudet eivät juuri näyttäisi muuttuvan syyskuun aikana.
Pohjavesi paikoin tavallista korkeammalla
Kainuun läntisessä ja pohjoisimmassa osassa pohjaveden pinta on tavallista korkeammalla ja muualla pääosin keskiarvon tuntumassa. Kainuussa pohjavesipintaa mitataan luonnontilaisilta mittausasemilta, jotka sijaitsevat Kuhmossa, Puolangalla, Suomussalmella ja Sotkamossa.
Lisäksi pohjavesikorkeustietoa saadaan vedenottamoiden velvoitetarkkailun avulla. Syyssateiden myötä pohjavesipinta yleensä nousee. Talven aikana pohjaveden taso yleensä laskee lumen sulamiseen saakka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus:
Ympäristöasiantuntija Mika Pylvänäinen 0295 023 876
Ympäristöasiantuntija Elli Moilanen 0295 023 823
sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun työttömyys kasvoi 4 % marraskuussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli marraskuun lopussa noin 3 300 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,0 % oli alueista kuudenneksi matalin. Laaja työttömyys pieneni alueista eniten, 9 %. Työvoiman saatavuus on kohentunut väliaikaisesti, kun työpaikkojen määrä on supistunut matalasuhdanteen takia.
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Mineralsin Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostuksesta28.11.2025 08:24:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin (aiemmin Elementis Minerals) Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:02:51 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Kainuun ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)26.11.2025 10:33:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Solarwind Finland Oy:n Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin luonnon monimuotoisuuteen, maisemaan ja vesistöihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä yhteisvaikutuksiin muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. Lisäksi siinä korostettiin lieventämistoimenpiteiden tärkeyttä.
Kainuun työttömyys kasvoi 6 % lokakuussa25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli lokakuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes kolmasosa työttömistä. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edellisvuotta vähemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
