Vieraslajiongelma laajenee: Kiehkuravesiruttoa ja aurinkoahventa havaittu lammessa Maskussa

Tämä akvaariolajina käytetty, uposlehtinen vesikasvi kuuluu EU:n vieraslajiluetteloon eli se on säädetty haitalliseksi koko EU:n alueella. Voimakkaana kilpailijana kiehkuravesirutto voi vallata tilaa alkuperäislajistolta. Lisäksi se voi huonontaa vedenlaatua ja aiheuttaa merkittäviä muutoksia vesistöjen eliöyhteisöissä. Ihmiselle siitä ei ole vaaraa, mutta sen massakasvustot heikentävät vesistön virkistyskäyttöä. Kiehkuravesirutto lisääntyy kasvullisesti pienestäkin kasvinpalasta ja voi levitä tahattomasti lintujen, veneiden ja kalastusvälineiden mukana. Aiemmin tätä lajia on havaittu kolmessa muussa varsinaissuomalaisessa lammessa.
– Kiehkuravesirutto on levinnyt lampeen todennäköisimmin tahallisesti ihmisen levittämänä, mahdollisesti akvaariosta, kertoo Maskun kunnan ympäristösihteeri Marika Karulinna.
Lammesta on löydetty myös akvaariokalana tunnettu aurinkoahven (Lepomis gibbosus), joka sekin on EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji. Myös aurinkoahven on aggressiivinen kilpailija elinympäristössään, ja se on muodostanut vieraslajina pysyviä ja vaikeasti hävitettäviä kantoja.
– Sekä kiehkuravesirutto että aurinkoahven uhkaavat syrjäyttää lammen alkuperäislajiston, Karulinna täydentää.
EU:ssa tai kansallisesti haitalliseksi säädettyä vieraslajia koskevat monet kiellot, eikä niitä saa tuoda maahan, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa tai myydä. Lisäksi kaikkia vieraslajeja koskee lain mukainen ympäristöön päästämisen kielto. Lajeja ei tule levittää edes omaan pihalampeen, sillä lajit voivat edelleen levitä esimerkiksi lintujen välityksellä.
Vieraslajien leviämisen estämiseksi lampi on nyt käyttökiellossa. Myös koirien uittaminen lammessa on kielletty. Alueen kaikkien vesistöjen virkistyskäyttäjiä pyydetään kiinnittämään erityistä huomiota kasviosien poistamiseen mahdollisista vesikulkuneuvoista, rantaleluista tai eläimistä kiehkuravesiruton leviämisen estämiseksi. Vesistöstä toiseen siirryttäessä tulee huolehtia, että kasvinosia ei siirry toiseen vesistöön. Myös muissa lähialueen vesistöissä selvitetään tarkemmin kiehkuravesiruton ja muiden vieraslajien esiintymistä.
Uusista havainnoista tulee ilmoittaa vieraslajit.fi-sivustolla kuvan kera.
Vieraslajien torjunta vaatii viranomaisyhteistyötä
Vieraslajien torjunta voi aiheuttaa mittavia ja kalliita toimenpiteitä. Torjuntatoimet suunnitellaan useiden viranomaisten yhteistyönä, ja torjuntatoimista raportoidaan EU:lle.
Vuonna 2021 kiehkuravesiruttoa ja aurinkoahventa havaittiin Paimion Ankkalammessa. Nyt lampi joudutaan tyhjentämään vieraslajien hävittämiseksi. Rahaa lammen tyhjennykseen on varattu 250 000 euroa. Vieraslajit ovat todennäköisesti päätyneet Ankkalampeen akvaariosta. Akvaariota ei koskaan tule tyhjentää luonnonvesistöön.
Teksti: Anne Hakala, ympäristösihteeri, Mynämäen kunta
Lisätietoa:
vieraslajit.fi -sivusto
Leena Lehtomaa, ryhmäpäällikkö, luonnonsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus, leena.lehtomaa@ely-keskus.fi, p. 0295 022 894
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa viikolla 209.5.2025 13:25:56 EEST | Tiedote
Päällystystöitä ja päällystystä valmistelevia töitä on käynnissä ensi viikolla (vk 20) ympäri maakuntia. Päällystyksiä on käynnissä Varsinais-Suomen osalta Salossa, Paimiossa, Paraisilla, Mynämäellä ja Liedossa. Satakunnassa päällystystöitä on käynnissä Porissa ja Kankaanpäässä.
Valtatien 1 Isokylän tunneli Salossa suljetaan huoltotyön takia 13.-14.5.2025 illan ja yön ajaksi7.5.2025 09:03:24 EEST | Tiedote
Salossa Isokylän tunnelissa tehdään ilta- ja yötyönä molempien tunneliputkien huoltotöitä tiistai-illan 13.5. klo 18 ja keskiviikkoaamun 14.5. klo 6 välisenä aikana. Työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tunneli suljetaan liikenteeltä huoltotyön ajaksi. Valtatien 1 liikenne ohjataan huoltotyön ajaksi maastoon viitoitetulle varareitille.
Liikennekatko Säkyläntiellä (mt 204) 17.–18.5. Vähä-Säkylän risteyssillan purkutöiden vuoksi6.5.2025 10:31:23 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloittanut huhtikuussa Vähä-Säkylän risteyssillan uusimistyöt Säkylässä maantiellä 12691 (Rantatie). Seuraavana työvaiheena on vanhan sillan purkaminen. Purkutöiden ajaksi joudutaan katkaisemaan liikenne sillan alittavalta Säkyläntieltä (mt 204) 17.-18.5.2025. Säkyläntien liikenne ohjataan kiertoreitille Turuntien (mt 12692) kautta purkutöiden ajaksi.
Valtatiellä 1 (E18) laajennetaan Makarlan levähdysaluetta Piikkiössä6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Kaarinan Piikkiössä valtatie 1:llä Makarlan levähdysalueen laajennustyöt, jossa paikoitusaluetta laajennetaan ja uudelleenjärjestellään. Rakennustyöt alkavat viikolla 19 ja rakennustöiden on tarkoitus valmistua elokuussa 2025. Levähdysalueen laajennus on merkittävä helpotus raskaan liikenteen kuljettajille, jotka tarvitsevat sopivia paikkoja taukojen pitämiseen.
Fertilex Oy:n kanalan laajennushankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Fertilex Oy suunnittelee munituskanalan laajennusta Laitilan kaupungin Nästin kylässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme