Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Viime vuosina rakennettiin valtaosin pieniä vuokra-asuntoja

Jaa
Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella rakennettiin viime vuosina ennätysmäärin asuntoja, jotka ovat valtaosin pieniä vuokrayksiöitä ja -kaksioita. Asia ilmenee Mari Vaattovaaran ja Pekka Vuoren tänään julkaistusta Asuntorakentamisen muutokset pääkaupunkiseudulla ja Tampereella vuosina 2015-2021-tutkimuksesta.
Helsingissä asuntojen koko on pienentynyt viimeisen 20 vuoden aikana.
Helsingissä asuntojen koko on pienentynyt viimeisen 20 vuoden aikana.

Rakentaminen keskittyy Suomessa yhä enemmän Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Tampereelle. Näihin kaupunkeihin sijoittui noin 43 prosenttia vuosina 2015–2021 koko maassa rakennetusta asuntopinta-alasta. Asuntotuotannon vuosittainen määrä oli ajanjaksolla lähes kaksinkertainen verrattuna vuosiin 2000–2009. Rakentamisen tavoissa ja alueiden asukasrakenteessa tapahtui myös merkittäviä muutoksia, jotka ovat olleet Helsingissä osin erilaisia kuin muualla pääkaupunkiseudulla.


Katsauksen tulokset osoittavat kuinka asuntotuotanto on muuttunut yksiö- ja kaksiovaltaiseksi. Yksiöiden ja kaksioiden yhteenlaskettu osuus oli Espoossa ja Helsingissä noin 57 prosenttia, Vantaalla lähes 70 ja Tampereella peräti 76 prosenttia.


Vuosina 2019–2021 valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut. Vantaalla valmistuneiden asuntojen keskikoko oli 47 m2 (86 m2 vuosina 2000–2009), Espoossa 58 m2 (91 m2) ja Helsingissä 57 m2 (76 m2). Lisaksi yksiöiden ja kaksioiden keskipinta-ala pieneni huomattavasti.


Uusi asuntotuotanto on painottunut vahvasti pienasuntoihin, joista suurin osa on päätynyt vuokralle. Omistusasuminen on uusissa pienasunnoissa hyvin marginaalista. Äärimmäisin esimerkki on Tampere, jossa 8 650 uudesta yksiöstä vain 330 (4 %) oli omistusasuntoja ja 6 875 oli sijoitusvuokra-asuntoja. Koska myös vanhemmassa asuntokannassa omistusasuminen on vähentynyt, mittavasta tuotannosta huolimatta pienten omistusasuntojen määrä on jopa vähentynyt. Siten voi päätellä esimerkiksi nuorten pääsyn omistusasuntoon vaikeutuneen.

Tulokset osoittavat, että tarkasteltujen kaupunkien välillä on kuitenkin selviä eroja. Helsingin rakentaminen on edelleen monipuolista verrattuna muihin tutkimuksissa oleviin kaupunkeihin.

-Pääkaupunkiseudun kehityksessä on tapahtunut merkittävä käänne, sillä tällä hetkellä Helsinki rakentaa suurempia kerrostaloasuntoja kuin Espoo ja Vantaa, sanoo kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara Helsingin yliopistosta.


Myös valtion tukemien kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeusasuntojen osuus tuotannosta on Helsingissä vertailukaupunkeja suurempi. Lisäksi uudet asuinalueet ovat Helsingissä väestörakenteeltaan muita seudulle rakennettuja uusia alueita tasapainoisempia.

Katsauksen tulokset nostavat esille tärkeitä havaintoja toteutuneen ja tavoitellun
asuntotuotannon välisestä erosta sekä muutosten vaikutuksesta uusien asuinalueiden väestörakenteeseen.

-Tutkimuksessa esitellään muutamia pääkaupunkiseudun uusia alueita, joista monista on tullut etenkin Vantaalla ja Espoossa erittäin vuokra-asuntovaltaisia, ja perheasuntoja on rakennettu hyvin vähän. Asukasrakenteessa on jo nyt merkkejä segregaation uhasta, sanoo väestöasiantuntija Pekka Vuori.


Mari Vaattovaara ja Pekka Vuori ovat julkaisseet vastaavanlaisen tutkimuksen myös vuonna 2002. Tuolloin Helsinki rakensi muita kaupunkeja yksipuolisempaa asuntokantaa, mutta muutti myöhemmin asuntopolitiikkaansa. Tulokset ovat nyt nähtävissä.


Tutkimusjulkaisu on julkaistu osana Helsingin kaupungin kaupunginkanslian kaupunkitietopalveluiden julkaisusarjaa, jossa aiempi vastaava selvitys on myös julkaistu.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Vaattovaara
mari.vaattovaara@helsinki.fi, 0504154861


Pekka Vuori
pekkatvuori@gmail.com


Katja Vilkama
tutkimuspäällikkö, Helsingin kaupunki
katja.vilkama@hel.fi, 0504028766


Riikka Jauhiainen
viestintäasiantuntija, Helsingin kaupunki
riikka.jauhiainen@hel.fi, 0406378236

Kuvat

Helsingissä asuntojen koko on pienentynyt viimeisen 20 vuoden aikana.
Helsingissä asuntojen koko on pienentynyt viimeisen 20 vuoden aikana.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Framgångar och rekommendationer – Helsingfors nya utvärdering av hållbar utveckling har publicerats7.5.2025 13:58:52 EEST | Pressmeddelande

Helsingfors stads utvärdering av hållbar utveckling, Från agenda till handling – Genomförandet av FN:s globala mål för hållbar utveckling i Helsingfors 2025, har publicerats tillsammans med de fem största städernas utvärderingar. Genomförandet av hållbarhet i Helsingfors under den gångna fullmäktigeperioden 2021–2025 utvärderas genom fyra huvudteman: ekologisk, social, ekonomisk och kulturell hållbarhet.

Onnistumisia ja suosituksia – Helsingin kestävän kehityksen uusi arvio on julkaistu7.5.2025 13:58:52 EEST | Tiedote

Helsingin kaupungin kestävän kehityksen arvio Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2025 on julkaistu yhdessä viiden suurimman kaupungin arvioiden kanssa. Kestävyyden toteutumista Helsingissä kuluneen valtuustokauden 2021–2025 aikana arvioidaan neljän pääteeman kautta; tarkastelussa ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys.

Successes and recommendations – Helsinki’s new Voluntary Local Review has been published7.5.2025 13:58:52 EEST | Press release

The City of Helsinki’s latest Voluntary Local Review, entitled From Agenda to Action – Implementation of the UN Sustainable Development Goals in Helsinki 2025, has been published along with the reviews of the five largest cities in Finland. The Review examines the realisation of sustainability in Helsinki during the 2021–2025 council period of office through four main themes: ecological, social, economic and cultural sustainability.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye